Kirjoittaja Aihe: [RATKAISTU] Ubuntu 10.04 - Kiintolevyt vaihtavat nimeä  (Luettu 1922 kertaa)

Pungero

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 13
    • Profiili
Asensin eilen uuden ubuntun koneelleni, ja olen nyt törmännyt melko hämärään ongelmaan yrittäessäni saada osaa kiintolevyistäni mountattua automaattisesti: Asemien nimet vaihtuvat käynnistysten välissä. Esikatselussa huomasin että liittämäni kuvat ovat melko kookkaita, pahoitteluni.

Minulla on siis koneeseen kytkettynä kolme kiintolevyä: 40 GB PATA kiintolevyn 1. osiolle (NTFS) on asennettu windows, 2. osiolle (ext4) ubuntu ja 3. osio toimii swap-osiona. 200 GB PATA kiintolevy on NTFS formaatissa ja sisältää niin windowsissa kuin ubuntussa käyttämääni dataa. Lisäksi koneessa on SATA-portissa kiinni 320 GB kiintolevy, joka sisältää ext-4 osion sekä FAT32-osion. Asema on tarkoitettu ainoastaan varmuuskopiokäyttöön.

Yritän siis saada asemia mountattua automaattisesti ubuntun käynnistyksen yhteydessä, että työskentely olisi jouhevaa ja esimerkiksi varmuuskopioinnin kanssa ei syntyisi ongelmia. Pyrin lopputulokseen aiemmasta ubuntu 9.10 asennuksesta kopioimani fstab-tiedoston avulla. Eli, avaamalla levytyökalun saan selville asemien nimet (sda, sdb jne...) joiden perusteella teen muutokset fstab-tiedostoon. Alla kuvat levytyökalusta ja muokkaamastani fstab-tiedostosta





Käynnistän koneen uudestaan ja ubuntu valittelee käynnistyessään, ettei saa mountattua asemia. Koneen käynnistyttä avaan taas levytyökalun ja kas kummaa: Levy joka edellisellä käynnistyksellä oli sda onkin nyt sdc. Kaikkien kiintolevyjen nimet ovat vaihtuneet. Kuva levytyökalusta:

En oikein ymmärrä mistä tämä johtuu. Onko noissa fstab-tiedoston koodeissa jotain mikä sotkee asemien järjestyksen? Edellisessä ubuntun asennuksessa kaikki toimi kuin rasvattu identtisellä fstab-tiedostolla.

320 GB SATA-asema on koneen uusin komponentti ja lisäsin sen koneeseen keväällä. Kyseiseen asemaan liittyen minulla ilmeni ongelmia jo tämän 10.04:n asennusvaiheessa: asennuksen jälkeen kone herjasi erilaisilla grub-virheillä eikä suostunut ollenkaan käynnistymään, ennen kun irroitin aseman ja suoritin asennuksen uudestaan. Jälkeenpäin kaikki on toiminut ongelmitta tätä nimenvaihdosongelmaa lukuunottamatta. Ainakin BIOSissa pitäisi kaikkien levyjen tietojen olla tiptop.

En pikaisella kaivelulla löytänyt vastaavankaltaisia ongelmia foorumeilta. Mikäli jollakulla on vinkkejä asemien nimien vakinaistamiseksi niin apu kyllä kelpaa. Kiitokset vastauksista jo etukäteen.
« Viimeksi muokattu: 08.05.10 - klo:09.55 kirjoittanut Pungero »

timbba

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1413
    • Profiili
Vs: Ubuntu 10.04 - Kiintolevyt vaihtavat nimeä
« Vastaus #1 : 08.05.10 - klo:06.21 »

Ganymedes

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3915
    • Profiili
Vs: Ubuntu 10.04 - Kiintolevyt vaihtavat nimeä
« Vastaus #2 : 08.05.10 - klo:09.14 »
Joo, ei ne "koskaan" ole pysyneet järjestyksessä (kaikkea aikaa) ilman UUID:n käyttöä fstabissa, joten ei siis liity 10.04:aan sinänsä. Tästä asiasta on viime aikoina keskusteltu ja annettu ohjeita useassakin paikassa tällä foorumilla, hae esim. fstabilla tai UUID:llä, jos tarpeen.

Pungero

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 13
    • Profiili
Vs: Ubuntu 10.04 - Kiintolevyt vaihtavat nimeä
« Vastaus #3 : 08.05.10 - klo:09.54 »
UUID:n käyttö näyttäisi ratkaisseen ongelman. Kiitoksia nopeista vastauksista vastanneille! :)