Kirjoittaja Aihe: Kasettimaksua ollaan tuomassa takaisin. Jopa nettiyhteyksiä verotettaisiin  (Luettu 1840 kertaa)

pkill

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 147
    • Profiili
Aivan käsittämätöntä touhua jälleen. Eikös nuo kaikki streaming palvelut jo maksa näille ruhtinaallisesti. Piratismi ja kaverille koipiointikin on ennätysalhaalla, kun kaikki saa helpommin Netflixistä yms.

Käykää laittamassa asiallista palautetta tuonne lausuntopalveluun, niin ehkä siellä joku tajuaa asian olevan järjetön.

Lainaus
Kenties televisioluvan ohella Suomen vihatuimman, jo historiaan kadonneen veroluonteisen maksun titteliä kantanee ns. kasettimaksu eli viralliselta nimeltään yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu.

Aiemmin hyvitysmaksua perittiin mm. tyhjien C-kasettien, tyhjien CDR-levyjen, tyhjien DVD-levyjen ja tallentavien digiboksien kovalevyjen hinnasta. Suomalaiset jälleenmyyjät joutuivat lisäämään kyseisen hinnan myymiinsä tuotteisiin ja maksamaan sen sitten valtiolle hyvitysmaksuna.

Valtio puolestaan tilitti rahan tekijänoikeusjärjestöille, korvauksena siitä, että kuluttajat kopioivat musiikkia, elokuvia ja sarjoja omaan käyttöönsä.

Hyvitysmaksu aiheutti mm. sitä, että tyhjät DVD-levyt maksoivat niiden suosion kultavuosina Suomessa selkeästi enemmän kuin vaikkapa Saksassa - joten näppärät kuluttajat tilasivat tyhjät mediansa ja myös tallentavat digiboksinsa ulkomailta, jättäen kotimaiset verkkokaupat ja Suomen valtion nuolemaan näppejään.

Kasettimaksu poistui vuoden 2015 alusta, kun Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdotti hyvitysmaksun siirtämistä suoraan valtion budjetista maksettavaksi.

Hallitus pyytää parhaillaan lausuntoja uudeksi hyvitysmaksulaiksi.

Lausuntopyynnössä ehdotetaan sitä, että hyvitysmaksua alettaisiin perimään jatkossa mm. kännyköistä, tietokoneista, ulkoisista kovalevyistä, muistitikuista ja MP3-soittimista. Etenkin MP3-soittimien lisääminen listalle on hieman villi veto, koska niitä myytäneen nykyisin yhden käden sormilla laskettava määrä vuositasolla.

Mutta lista ei suinkaan lopu tähän, vaan lausuntopyynnössä heitetään ilmaan ajatus siitä, että hyvitysmaksua perittäisiin myös tallennukseen sopivista pilvipalveluista (Dropbox, OneDrive, Google Drive, Google Photos ja vastaavat).

Kovin ehdotettu hyvitysmaksun perinnän kohde olisivat kuitenkin nettiliittymät. Lausuntopyynnössä pyydetään mielipidettä siihen vaihtoehtoon, että jokaisesta nettiliittymästä alettaisiin perimään hyvitysmaksua - olipa kyseessä sitten mobiililaajakaista, kännykkäliittymä tai kiinteä nettiliittymä.

Maksun määrä suhteutettaisiin tallennustilaan, olipa kyseessä sitten kännykkä, tietokone, kovalevy tai pilvitallennuspalvelu. Nettiliittymiltä perityistä maksuista lausuntoehdotus ei ota kantaa, vaan pyytää mielipiteitä siihen, miten eri tyyppisissä nettiliittymissä perittävän hyvitysmaksun määrä muodostuisi.

https://dawn.fi/uutiset/2024/10/22/hyvitysmaksu-takaisin-lausuntopyynto

Lainaus
Aikataulu
Vastaukset pyydetään antamaan viimeistään keskiviikkona 6.11.2024.

Vastausohjeet vastaanottajille
Vastaukset pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi-palvelussa julkaistuun kyselyyn. Vastauksia ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse eikä sitä tarvitse allekirjoittaa. Jos vastaaja on valmistellut vastaukset erilliselle asiakirjalle (esimerkiksi sisäistä hyväksymistä varten), ei asiakirjaa tarvitse tallentaa lausuntopalvelu.fi-palveluun.

Vastatakseen kysymyksiin vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi-palveluun. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi-palvelun verkkosivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Lisätietoa lausuntopalvelu.fi-palvelun käytöstä voi pyytää palvelun ylläpidosta osoitteesta lausuntopalvelu.om@gov.fi.

Huomaattehan, että kaikki annetut vastaukset ovat julkisia ja julkaistaan lausuntopalvelu.fi-palvelussa.

Valmistelijat
Lisätietoja asiasta antaa:
Hallitussihteeri Aura Lehtonen, aura.lehtonen@gov.fi, p. 0295 330 340

https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=98a29fdc-6125-4dca-a2c5-e1f58bbb24e8

ilkant

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1382
  • Kubuntu
    • Profiili
Pian voi alkaa tietokoneitten verotuskin. Niissä prosessoriteho saattaisi olla kriteerinä progressiivisessa verotuksessa.  :D

Timo Tamminen

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 575
    • Profiili
Pian voi alkaa tietokoneitten verotuskin. Niissä prosessoriteho saattaisi olla kriteerinä progressiivisessa verotuksessa.  :D

Tuskin edes hallituksessa ollaan niitä typeriä, että kehitettäisiin niin helposti kierrettävissä olevaa veroa.
Kubuntu 24.04 LTS
Intel Core i5-10400F
Nvidia GeForce GTX 1660 Super 6 Gt
16 Gt RAM
Intel nvme ssd 512 Gt
Samsung Spinpoint F1 640Gt SATA

SuperOscar

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4065
  • Ocatarinetabellatsumtsum!
    • Profiili
    • Legisign.org
Tuskin edes hallituksessa ollaan niitä typeriä, että kehitettäisiin niin helposti kierrettävissä olevaa veroa.

Maassa on nyt niin typerä hallitus, että siltä voi odottaa melkein mitä vain :P Saa nähdä.
pöytäkone 1, NUC: openSUSE Leap 15.6, kannettavat 1–3: Debian GNU/Linux 12; pöytäkone 2: openSUSE Tumbleweed; RPi 1: FreeBSD 14-RELEASE; RPi 2: LibreELEC 11

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3370
    • Profiili
Täytyy todeta, että vuosien varrella olen tullut siihen tulokseen, että sillä on oikeasti hyvin vähän merkitystä mitkä puolueet ja mitkä naamat ovat hallituksessa ja mitkä ulkona. Jotain pieniä painotuseroja tulee, mutta ison suunnan määräävät ihan muut tahot kuin vaaleilla valitut poliitikot. Poliitikot vaihtuvat, mutta virkamiehet pysyvät. Vaatii hyvin päättäväisen ministerin kävelemään ministeriönsä virkamiehistön tahtoa vastaan. Ts. kun virkakoneisto on saanut jonkin "hyvän ajatuksen" sitä ajetaan läpi väsytystaktiikalla kunnes se menee läpi. Esim. moneen kertaan esitetty autojen kilometriveromalli. Poliitikot eivät ole yli vuosikymmeneen sitä hyväksyneet, mutta se idea ei vaan kerta kaikkiaan suostu kuolemaan.

Parasta todella toivoa, että toi kasettimaksu ei ole jonkin työryhmän kärkihanke. Jos nimittäin on se tulee menemään läpi, joko tämän hallituksen tai jonkin sen seuraajan aikana.
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 24.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

SuperOscar

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4065
  • Ocatarinetabellatsumtsum!
    • Profiili
    • Legisign.org
Täytyy todeta, että vuosien varrella olen tullut siihen tulokseen, että sillä on oikeasti hyvin vähän merkitystä mitkä puolueet ja mitkä naamat ovat hallituksessa ja mitkä ulkona. Jotain pieniä painotuseroja tulee, mutta ison suunnan määräävät ihan muut tahot kuin vaaleilla valitut poliitikot.

Väittäisin asennettasi turhan kyyniseksi. Poliitikothan lopulta valitsevat myös ministeriöiden viranhaltijat, vaikka nämä sitten istuvatkin palleillaan hallituksesta toiseen.

Suomessa on totuttu kompromissipolitiikkaan. Yksikään puolue ei aikoihin ole saanut lähellekään edes 30:tä prosenttia äänistä, ja koska kansanedustajapaikkoja myönnetään (suunnilleen) suhteessa äänimäärään eikä enemmistövaalitavan tapaan, jokaisen pääministeripuolueen on ollut pakko hakea tukea muista puolueista. Sen ansiosta Suomea ei ole keikutettu nopeasti laidasta laitaan vaan muutokset ovat pysyneet maltillisina.

Silti erot hallitusten välillä ovat olleet selviä näin tavallisen sukankuluttajankin näkökulmasta.

Huolissani olen enemmän siitä, että nykyinen Purra-Orvon hallitus tuntuu pyrkivän tuhoamaan tuon kompromissien tekemisen perinteen, mikä saattaa johtaa arvaamattomaan keinutukseen vastaisuudessa.
pöytäkone 1, NUC: openSUSE Leap 15.6, kannettavat 1–3: Debian GNU/Linux 12; pöytäkone 2: openSUSE Tumbleweed; RPi 1: FreeBSD 14-RELEASE; RPi 2: LibreELEC 11

pkill

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 147
    • Profiili
Politiikon virka on maailman korruptoitunein. Rahoittajien asiaahan siellä ajetaan, jos mielii jatkossakin lahjuksia saada. TO-mafiat varmasti on sieltä lukuisia avainhenkilöitä voidellut, jotta asia saadaan etenemään.

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3370
    • Profiili
Väittäisin asennettasi turhan kyyniseksi. Poliitikothan lopulta valitsevat myös ministeriöiden viranhaltijat, vaikka nämä sitten istuvatkin palleillaan hallituksesta toiseen.

Nimittävät mutta harvemmin erottavat, ja sitten kysymys on että kuka esittelee nimitysehdotukset poliitikoille ;) Sillä jälkimmäisellä on paljon merkitystä.

Lainaus
Suomessa on totuttu kompromissipolitiikkaan. Yksikään puolue ei aikoihin ole saanut lähellekään edes 30:tä prosenttia äänistä, ja koska kansanedustajapaikkoja myönnetään (suunnilleen) suhteessa äänimäärään eikä enemmistövaalitavan tapaan, jokaisen pääministeripuolueen on ollut pakko hakea tukea muista puolueista. Sen ansiosta Suomea ei ole keikutettu nopeasti laidasta laitaan vaan muutokset ovat pysyneet maltillisina.

Silti erot hallitusten välillä ovat olleet selviä näin tavallisen sukankuluttajankin näkökulmasta.

Huolissani olen enemmän siitä, että nykyinen Purra-Orvon hallitus tuntuu pyrkivän tuhoamaan tuon kompromissien tekemisen perinteen, mikä saattaa johtaa arvaamattomaan keinutukseen vastaisuudessa.

Yhden asian voi sanoa varmasti. Jos kepu ei merkittävästi nouse, ja persut merkittävästi tipu, niin tän hetken asetelmilla Kokoomus on tän maan kuninkaantekijä mitä tulee hallituskokoonpanoihin. Kokkareilla on suht vakaa peruskannatus joka ei ihmeemmin vaihtele.

Ilman kokoomusta esim SDP voi saada korkeintaan Rinne-Marin tyylisen hallituskokoonpanon, ja se riippuu sitten Kepun menestyksestä ja siitä haluaako se leimautua punavihreäksi puolueeksi. Toki SDP voisi saada muutakin, mutta se vaatisi yhtä merkittävää kompromissia. Jota ei taida ihan heti olla tulossa. Ts. suurella todennäköisyydellä jopa vaalien kakkossijalta kokoomus pääsee kilpailuttamaan hallituskokoonpanoja ihan mielensä mukaan. Ja silloin saadaan sitä kokoomuslaista politiikkaa.
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 24.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

SuperOscar

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4065
  • Ocatarinetabellatsumtsum!
    • Profiili
    • Legisign.org
Nimittävät mutta harvemmin erottavat, ja sitten kysymys on että kuka esittelee nimitysehdotukset poliitikoille ;) Sillä jälkimmäisellä on paljon merkitystä.

On toki, mutta Suomessa on vanhastaan luotettu siihen, että viranhaltijat tekisivät työtään neutraalisti ja virkavastuunsa tuntien.

Lainaus
kakkossijalta kokoomus pääsee kilpailuttamaan hallituskokoonpanoja ihan mielensä mukaan. Ja silloin saadaan sitä kokoomuslaista politiikkaa.

Mihin vaikuttaa myös se, että valtiovarainministeriön viranhaltijat ovat järjestään kokoomuslaisia.

Mutta mikään ei ole lopulta pysyvää, tuskin edes Kokoomuksen kannatus. Keskustan kannatuskin puolittui yhtäkkiä parissakymmenessä vuodessa.
pöytäkone 1, NUC: openSUSE Leap 15.6, kannettavat 1–3: Debian GNU/Linux 12; pöytäkone 2: openSUSE Tumbleweed; RPi 1: FreeBSD 14-RELEASE; RPi 2: LibreELEC 11

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3370
    • Profiili

On toki, mutta Suomessa on vanhastaan luotettu siihen, että viranhaltijat tekisivät työtään neutraalisti ja virkavastuunsa tuntien.

Neutraalius on monesti vähän niin ja näin, ts. byrokratiat aina kehittävät omat arvonsa ja talon tavat, hyvinkin ideologisia asioita voidaan pukea ja puetaan neutraaleiksi asiantuntijamielipiteiksi. Ja sinänsä ne voivat jopa olla asiantuntijamielipiteitä, ei siinä mitään, saattavat tosin olla painottuneita sellaisia.

Tietysti paha sanoa vaihtoehtoisenkaan systeemin puolesta, vaihtoehtohan on monesti täysin politisoitunut järjestelmä missä uusi hallitus vaihtaa ainakin johtavat virkamiehet omikseen, vähän kuin anglosaksisissa maissa. Se sitten tuottaa tosiaan voimakkaan poukkoilevaa käytäntöä.

Lainaus

Mihin vaikuttaa myös se, että valtiovarainministeriön viranhaltijat ovat järjestään kokoomuslaisia.

Mutta mikään ei ole lopulta pysyvää, tuskin edes Kokoomuksen kannatus. Keskustan kannatuskin puolittui yhtäkkiä parissakymmenessä vuodessa.

Keskustan kannatus olikin pohjoismaisittain erikoinen ilmiö, vanha agraaripuolue yhtenä suurista ihan nykypäiviin saakka. Heidän cityliberaali uudistumisensa vaan ei mennyt ihan putkeen. Kaupunkiliberaalit eivät tulleet suurin joukoin puolueeseen, ja vanhojen kannattajien unohtaminen ei asioita erikoisemmin auttanut. Ts. vaikkapa esim- maaseudun kepuäänestäjä jolla riesana pitkät matkat ei välttämättä ihastunut liki kolmen euron bensiinistä. Tai jonkin suuren herätysliikkeen harras uskovaiskannattaja liberaaleista arvoista.

Kokoomuksella on aika vakaa ydinkannattajajoukko, se ei ihan helposti lähde mihinkään ja sen tontille on paha tulla kilpailemaan.  Vihreiden oikea laita voi osaa hiukan nyrhiä veks, ja konservatiisemmasta päästä PS, mutta ei sitä pahemmin mikään uhkaa. Toki Suomessakin liikkuvat äänestäjät ovat ne mitkä ratkaisevat vaalien voittajat.
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 24.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

AimoE

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2783
    • Profiili
Kyse on nyt pohjimmiltaan kuitenkin siitä, että me maksamme ne tekijänoikeusmaksut, olipa keruutapa mkä tahansa. Jos ne otetaan valtion budjetista, niin me maksamme ne valtion tuloveroissa. Lausuntopyynnössä kysytään, onko keinoa kerätä maksuja tarkemmin niiltä, jotka käyttävät tekijänoiekuden alaista materiaalia, jolloin vero jakautuisi heman eri tavalla. Jos sitä ei tehdä, niin jokainen joka valtille maksaa tuloveroja makssaa myös tekijänoikeusmaksuja.

Oletteko siis sitä mieltä että valtionvero on tässä asiassa ehdottomasti paras ratkaisu?

Maksuhan on täysin järjetön ja vanhentunut kaikilta kannoilta. Kasettiaikoina sille saattoi perustetta olla, kun kaseteille suurelta osin TO materiaalia kopsattiin tai nauhoitettiin. Fyysisten tallentavien medioiden ajat on jo takanapäin.

Nykyaikana suoratoistopalvelut maksaa jo maksut TO mafioille ja median kopiointi ja tallennus on hyvin harvinaista.

Jos nyt pitäisi nettiyhteydestä alkaa maksamaan, niin silloinhan menisi jo tuplamaksu vaikka Youtuben tai Spotifyn sisällöstä.

AimoE

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2783
    • Profiili
Tarkoitatko että valtion tulovero on järjetön ja vanhentunut?

Kun tekijänoikeusmaksuja maksetaan valtion kukkarosta, siitä ei tarvitse olla tietoinen että niitä maksetaan. Kun maksu kerätään jollain muulla tavalla, se tulee näkyväksi. Onko se näkyvyys tässä nyt se mikä närästää?

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3370
    • Profiili
Tässä närästää moninkertainen rahastus. Kun kuuntelet/katselet suoratoistopalvelusta jotain siitä on JO tekijänoikeusmaksut maksettu. Ts. mitä asiaa teostomafialla sen JÄLKEEN on ihmisten pankkitileille? Ja aika moneen noista loppukäyttäjäkohtainen tallennus on tehty erinomaisen vaikeaksi.
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 24.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

AimoE

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2783
    • Profiili
Tässä närästää moninkertainen rahastus.

Nyt aletaan päästä asiaan. Juuri tuollaisia vastauksia lausuntopyyntöön haetaan. Siitä vaan raapustamaan.

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3370
    • Profiili
Tuotahan joskus perusteltiin piratismilla, mutta nykyään se omaan käyttöön piratointikin on kiellettyä, joten no se on kuin sanotaan, että autoilija saisi automaattisesti ylinopeusakon tai pari joka vuosi. Perusteella kyllä sinä kumminkin ajat joskus ylinopeutta muttet vaan jää kiinni siitä.
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 24.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

AimoE

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2783
    • Profiili
Tuotahan joskus perusteltiin piratismilla, mutta nykyään se omaan käyttöön piratointikin on kiellettyä, joten no se on kuin sanotaan, että autoilija saisi automaattisesti ylinopeusakon tai pari joka vuosi. Perusteella kyllä sinä kumminkin ajat joskus ylinopeutta muttet vaan jää kiinni siitä.

No juuri tällä periaatteella toimitaan nyt, kun tekijänoikeusmaksut maksetaan valtion budjetista -- eihän verotaulukoilla ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka  oikeasti kuluttaa tekitjänoikeuksien alaista sisältöä.

Noilla lausunnossa mainituilla ehdotuksilla yritetään rajata maksamista tarkemmin niihin, jotka oikeasti kuluttavat, se vain näkyy olevan hyvin vaikeata tehdä se rajaus.

JaniAlander

  • Käyttäjä / moderaattori+
  • Viestejä: 3370
    • Profiili

No juuri tällä periaatteella toimitaan nyt, kun tekijänoikeusmaksut maksetaan valtion budjetista -- eihän verotaulukoilla ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka  oikeasti kuluttaa tekitjänoikeuksien alaista sisältöä.

Noilla lausunnossa mainituilla ehdotuksilla yritetään rajata maksamista tarkemmin niihin, jotka oikeasti kuluttavat, se vain näkyy olevan hyvin vaikeata tehdä se rajaus.

Ja niin toimittiin kasettimaksunkin aikaan, tosin siihen aikaan yksityiseen käyttöön warettaminen oikeastaan oli sallittua. Nyt ei ole. Ts. tällä hetkellä toi on paremminkin kulttuurituki jonka tarpeellisuudesta sitten voi kiistellä.

Ts. alkuperäinen kasettimaksu poistui waretuskiellon yhteydessä. Tai vähän sen jälkeen.

Ei siinä sitten mitään kasettimaksu takaisin ja oikeus ladata ilman muita maksuja niin paljon kuin lystää, ei varmaan käy teostolle se?
Core i5-9400F 2.9ghz 32GB Ram, Nvidia RTX2060 Kubuntu 24.04-64bit, Windows 10 Pro 64-bit Samsung Series 5, AMD A-6 2.1 GHz 4 Gt Ram, Ubuntu 18.04 64-bit.
Lenovo T60 Core2Duo 2GB Ram Ati Mobility Radeon 128 MB Ubuntu Mate 16.04-64bit
Commodore Amiga 500 1MB Ram.

igor_2

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 771
    • Profiili
Ja niin toimittiin kasettimaksunkin aikaan, tosin siihen aikaan yksityiseen käyttöön warettaminen oikeastaan oli sallittua. Nyt ei ole. Ts. tällä hetkellä toi on paremminkin kulttuurituki jonka tarpeellisuudesta sitten voi kiistellä.

Mutta eikö näissä ole aina, tai siis tekijänoikeusagentti Jukka Liedeksen ajoista ja 2000 ensimmäiseltä vuosikymmeneltä lähtien, ollut se laillisen lähteen vaatimus? Onko se poistunut jossain vaiheessa?