Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - fly

Sivuja: [1]
1
Elikkä ongelmana on klo 7.37-7.39 aamuisin tapahtuva jäätyminen. Sitä on jatkunut jo jonkun aikaa ja olen kokeillut muokata gdm:n sekä xorgin asetuksia. Yhdistin myös fglrx-ajuriin ongelmaa ja olen kokeillut täällä olevat jutut läpi.

Se siis tapahtuu vaikka koneella en olisi. Katsoin myös crontabin läpi enkä siis ole laittanut jotain tapahtumaan silloin. Jos olen silloin koneella, niin jo auki olevat sovellukset jatkavat toimintaansa, mutta uusia ikkunoita ei saa avattua. (en nyt muista oliko se että screen 0 vai x-server 0 johon ne päätteestä käynnistäessä valitteli ettei saanu avattua) Olen käynyt googlella kaikkea mahdollista läpi, mutta omat avut on nyt käytetty. Löysin yhden samanlaisen ongelman englannin kieliseltä ubuntufoorumilta mutta siitäkään en löytänyt ratkaisua. En ole vaihtanut mitään kokoonpanosta ja hyvin tällä aikaisemmin toiminut.

Tämä alkoi vain jossain vaiheessa "yhtäkkiä", en muista tuliko silloin jotain erityistä päivitystä. Kyseessä on siis Ubuntu Edgy. Aina tuohon samaan aikaan jäätyy. Kummaa on että tuon sekoomisen jälkeen on käytössä eri teema gdm:ssä, vaikka kaikki asetustiedostot näyttävät samaa (gdm.conf, gdm.conf-custom, gdm-cdd.conf).. En tiedä mitä tapahtuu ja millä sen saisin järkevimmin debugattua, löydän myös gdm:n debug symbolit vain vanhemmalle versiolle, että koettaisin niiden avulla. (täältä löyty debug pakettivarasto) vai onko jotain toista tapaa? itsellä on vaan vähäsen kokemusta noista ja sillon gdb:tä käyttäny.

Tässä lspci
Lainaus
00:00.0 Host bridge: nVidia Corporation nForce3 250Gb Host Bridge (rev a1)
00:01.0 ISA bridge: nVidia Corporation nForce3 250Gb LPC Bridge (rev a2)
00:01.1 SMBus: nVidia Corporation nForce 250Gb PCI System Management (rev a1)
00:02.0 USB Controller: nVidia Corporation CK8S USB Controller (rev a1)
00:02.1 USB Controller: nVidia Corporation CK8S USB Controller (rev a1)
00:02.2 USB Controller: nVidia Corporation nForce3 EHCI USB 2.0 Controller (rev a2)
00:05.0 Bridge: nVidia Corporation CK8S Ethernet Controller (rev a2)
00:08.0 IDE interface: nVidia Corporation CK8S Parallel ATA Controller (v2.5) (rev a2)
00:0a.0 IDE interface: nVidia Corporation CK8S Serial ATA Controller (v2.5) (rev a2)
00:0b.0 PCI bridge: nVidia Corporation nForce3 250Gb AGP Host to PCI Bridge (rev a2)
00:0e.0 PCI bridge: nVidia Corporation nForce3 250Gb PCI-to-PCI Bridge (rev a2)
00:18.0 Host bridge: Advanced Micro Devices [AMD] K8 [Athlon64/Opteron] HyperTransport Technology Configuration
00:18.1 Host bridge: Advanced Micro Devices [AMD] K8 [Athlon64/Opteron] Address Map
00:18.2 Host bridge: Advanced Micro Devices [AMD] K8 [Athlon64/Opteron] DRAM Controller
00:18.3 Host bridge: Advanced Micro Devices [AMD] K8 [Athlon64/Opteron] Miscellaneous Control
01:00.0 VGA compatible controller: ATI Technologies Inc RV350 AP [Radeon 9600]
01:00.1 Display controller: ATI Technologies Inc RV350 AP [Radeon 9600] (Secondary)
02:07.0 Multimedia audio controller: Creative Labs SB Live! EMU10k1 (rev 06)
02:07.1 Input device controller: Creative Labs SB Live! MIDI/Game Port (rev 06)

Otin muutama päivä sitten lokeja ylös ja tässä niitä, jos joku osaisi auttaa ratkomaan.

/var/log/Xorg.0.log | /var/log/messages | /var/log/gdm/\:0.log | dmesg

ja tältä näyttää xorg.conf ja gdm.conf

Itse kiinnitin varisnkin huomiota tähän gdm:n logeissa
Lainaus
(WW) fglrx: No matching Device section for instance (BusID PCI:1:0:1) found
FATAL: Could not open '/lib/modules/2.6.17-10-generic/volatile/fglrx.ko': No such file or directory
[drm] failed to load kernel module "fglrx"
FATAL: Could not open '/lib/modules/2.6.17-10-generic/volatile/fglrx.ko': No such file or directory
[drm] failed to load kernel module "fglrx"
(EE) fglrx(0): DRIScreenInit failed!
(EE) AIGLX: Screen 0 is not DRI capable

Mitä ihmettä siinä tapahtuu? Kaikki siis toimii muuten / "normaalisti" direct rendereineen päivineen.. ja tuo BusID on väärä?

Jos jotain tietoja tarvitsee lisää niin sanokaa.

2
Multimedia ja grafiikka / Audaciouksen pakettivarastot
« : 10.12.06 - klo:06.52 »
nyt on Audacious tarjolla Ubuntulle suoraan niiltä iteltään!

edelliset experimental-paketit kun ei ollu yhteensopivia niin joutu muiden kääntämien kanssa tappelee tai ite kääntää.. mut eipä enää  :)

Dapperin pakettivarasto:

Koodia: [Valitse]
deb http://static.audacious-media-player.org/ubuntu dapper main
deb-src http://static.audacious-media-player.org/ubuntu dapper main

Edgyn pakettivarasto:

Koodia: [Valitse]
deb http://static.audacious-media-player.org/ubuntu edgy main
deb-src http://static.audacious-media-player.org/ubuntu edgy main


3
Ubuntu tietokoneissa / Ubuntu Click And Run (GetDeb)
« : 06.10.06 - klo:22.17 »
Hei, onko ihmisillä kokemuksia Ubuntu Unofficial Click And Run Software:sta. Se tarjoaa siis uudempia paketteja kuin pakettien hallinasta löytyy / niitä joita siellä ei ole. Onko ihan luotettava ym ja uskaltaa kokeilla jotain sieltä?

osoite on http://www.getdeb.net/

4
Ubuntu tietokoneissa / ongelmia dvd-elokuvien kanssa
« : 10.08.06 - klo:06.39 »
elikkä huomasin vasta että muutama alennuksesta napattu leffa ei suostu mounttautuu edes.

ja kyllä niissä on kopiosuojaus. parissa lukee ja lopuissa luultavasti myöskin koska ne ei toimi. harmi että pikaseen vaan halvan perässä mennen ei tullu kattoneeks etukäteen.

levyt testattu toisella windows koneella joka alkoi toistaa ehti..

olen siis asentanut libdvdreadit ja libcss:t moneen kertaan katsonut. dma on asetettuna ja yrittänyt tehdä vaikka mitä ikinä keksinyt, en vaan pääse mitenkään levyllä olevaan mediaan käsiksi. ei auta käsin mounttauskaan.

saan vaan kokoaika saman virheen mitä ikinä yritän tai millä avata että: "Mediaa ei löydy"

cat /var/log/messages | grep cdrom antaa kymmeniä samanlaisia ilmoituksia:

Aug 10 06:16:16 poksi kernel: [17298206.984000] cdrom: open failed.
Aug 10 06:21:04 poksi kernel: [17298494.572000] cdrom: open failed.


ja numero vaan vaihtuu. varmaan siis joka kerrasta kun oon yrittäny jotain tehdä tolle.

normaalisti käytän oglea tai xineä dvd-toistoon mutta päätin kokeilla totemiin vaihtaa myös xinen backendin käyttämäni gstreamerin sijaan ja sillä avata mutta ei sekään tietenkään auta kun en pääse levyyn / levyihin käsiksi.

aikaisemmin ei ollut ongelmia satunnaisesti katottujen levyjen kanssa mutta en tiedä mikä nyt on tullut tai mikä noista levyistä tekee erikoisen vaikeita tapauksia.

cd-dvd-asema toimii oon testannu "tavallisilla" levyillä. asema on tämmönen musta LG GSA-4166B

eli omat keinot on kokeiltu jo moneen kertaan, muiden neuvoja etitty haulla kaikilla keksimilläni sanoilla.. avuton olo. osaisiko joku auttaa?  ???

5
Yleistä keskustelua / Listen - Amarok Gnomelle
« : 30.07.06 - klo:19.51 »
Mua oli harmittanu kun en ollu löytäny mielestäni hyvää vastinetta Amarokille. Gnomea tykkään käytellä ja kde-libsit latas mielestäni liian kauan ja vei turhaa muistia etc etc en vaan pitäny niistä, mutta nyt sitte on soitin josta tykkään ihan Gnomelle nimeltä Listen. Se muistuttaa paljon Amarokkia ja ainakaan näin pikasessa testikäytössä ei oo ongelmia tullu.

En tiedä jos muille on jo vanha ja tuttu juttu mutta ite löysin vasta äsken.

Sen pakettivarasto on 
Koodia: [Valitse]
deb http://theli.free.fr/packages/ dapper listen
ja lisäinfoa: http://listengnome.free.fr/

Ajatuksia? Kokemuksia?

6
kyseessä on logitechin g15 näppäimistön lcd-näyttö. tilanne on se että saan kyllä yllättävän hyvin ton näytön toimii mutta toi komento tuottaa vaikeuksia kun en skriptausta hallitse.

elikkä lähetän pipeen echolla näkymän mitä haluun tohon tulevan. en vaan osaa muokata sitä sellaseks "oikeenlaiseks". oon nyt koko yön väsänny ja mitään en oikeen tienny skriptauksesta ku lähin hommaan mut jonkulainen juttu on nyt kasassa ja apua tarttisin.

lähetän pipeen näkymän komennolla:

Koodia: [Valitse]
echo  "TM \"`date`--- \" \"`whoami` `uptime |sed 's/,.*$//'`   |W ?  F| \" \"`uname` `uname -r`     | ? T ?| \" \"      / -----  \" \"   ==  ==  ==  ==  == ..\" \" c=  ==  ==  ==  ==  |__| \"" > /var/run/pipejoka voi näyttää selkeämmältä kun sen pätkii palasiksi:
Koodia: [Valitse]
echo  "TM  # TM on tekstin koko medium, eli s ja L ois myös käytössä TS ja TL
\"`date`--- \" # tuloste tyyliin pe 16.6.2006 10:21:40 +0300 ja lopussa pala madon kuplaa
\"`whoami` `uptime |sed 's/,.*$//'`   |W ?  F| \" # kuka olen = katja ja sitten tulee kellon aika ja uptime ja perässä madon kuplaa
\"`uname` `uname -r`     | ? T ?| \"  # Lukee että Linux 2.6.15-25-k7 ja perässä madon palasia
\"      / -----  \" # pelkkä osa mun pientä söpöä "wtf-matoa"
\"   ==  ==  ==  ==  == ..\"  # isompi osa wtf-matoa
\" c=  ==  ==  ==  ==  |__| \""  # tärkeä osa wtf-matoa
> /var/run/pipe # tuolla se mun pipe sijaitsee ja se lähettää noi sinne

mutta vaikeuksia löytyy vieläkin vaikka näin pitkälle jo päässyt.

tahtoisin tietää miten poistaa kelloajan näkymästä tuossa uptime kohdassa. omat kaikki yritykset menny pieleen. haluaisin siis pelkän uptimen siihen.

ja onko olemassa joku miten määritellä "align" vai miten se sanotaan suomeksi se missä suunnassa teksti on. tai  jotenkin määritellään se vaikka laskemaan sen mukaan montako nimeä käyttäjänimessä niin muokkaisi tyhjien välien määrää ennen seuraavia merkkejä? mietin vain kun tuo on omalle nimelle kyllä sopivalla kohdalla toi madosta lähtevä "kupla" mut jos se on eripitunen niin sit se heittää sivuun. jotain käskyä jolla määritellä että "if name=6kirjainta then $poistavälilyönti" tyyliin?

samoin haluaisin pois tuolta ylimmältä riviltä ton +300 kun se tulee kanssa mun "taideteoksen" tielle.

ehkä selkeytyis jos saisin tosta kuvan mutta ei oo kameraa. tältä se suunnilleen näyttää tossa lcd-ruudussa:

pe 16.6.2006 10:30:34 +0300--- 
katja  10:30:34 up  1:53W ?  F|
Linux 2.6.15-25-k7     | ? T ?|
                       / ----- 
   ==  ==  ==  ==  == ..
 c=  ==  ==  ==  ==  |__| "

ihan ite ton hienon madon tein  :D

mutta tuosta varmaan erottuu miten kiinni toi uptimen edellä oleva teksti tönii ton niin reunaan et just ja just mahtuu kupla sen kanssa samalle riville.

vinkkejä vastaan otetaan.

lisäksi on hölmö kysymys että kun aion muokata tuosta komennon jonka heitän lisäksi skriptin, niin riittäisiköhän että lisään alkuun #!/bin/bash ja loppuun sleep 60 sekä done; vai pitääkö siihen jotain muuta laittaa?

käsittääkseni siis toi sleep laittaa sen päivittyy määritellyn ajan päästä, tossa tapauskessa minuutin päästä. ja onkohan sekunnin välein liian usein? kun en tiedä miten jumiin voi kone mennä vai voiko edes? näyttäis vaan hienolta tossa ku vaihtuis sekunnit  :P

huh kun tuli pitkästi tekstii, toivottavasti joku jaksoi lukea.

7
Huomasin tässä tänään mailiosoitetta kirjottaessa että en saa kirjoitettua enää @-merkkiä. Painaessani Alt Gr (se missä Ctrl ja Alt yhdessä) + 2 se menee toisena olevalle välilehdelle. En ole mielestäni asetuksia säätänyt, mutta voi olla että en vain muista jotain muuttaneeni. Olen etsinyt firefoxista kaikki mahdolliset asetukset mutta sama tapahtuu muuallakin joten tuskin se firefoxin vika voi olla vaikka sen siinä huomasinkin. Esimerkiksi gnome-terminalissa painaessani Alt Gr + 2 tulee siihen "(arg: 2)". Pikanäppäimistä en löydä tuota ja en tiedä mistä voisi johtua. Tähän viestiin copy-pastetin ton merkin. Huomasin että myös muista Alt Gr:n kanssa painetuista numeroista siirtyy eri välilehdille numeron mukaan. Jos tuo on ominaisuus eikä virhe niin saako sen jostain pois?

Yritettyäni mennä muokkaamaan näppäimistön asetuksia oikeaksi(?) ja valiten Järjestelmä > Asetukset > Näppäimistö ja sieltä Asettelut välilehdeltä vaihtaessani näppäimistön tyyppiä (104stä 105teen) saan seuraavan virheilmoituksen moneen kertaan, saman saan kokeillessani mitä tahansa muuta kuin Generic 104-key PC jopa "Palauta oletusarvot" antaa seuraavan:
Lainaus
XKB-asetusten käyttöönotto epäonnistui.
Syynä on voi eri tapauksissa olla:
- vika libxklavier-kirjastossa
- vika X-palvelimessa (xkbcomp ja xmodmap -ohjelmat)
- X-palvelimen kanssa yhteensopimaton libxkbfile-toteutus

X-palvelimen versiotiedot:
The X.Org Foundation
70000000

Jos lähetät tästä vikailmoituksen, sisällytä mukaan:
- Komennon xprop -root | grep XKB tuloste
- Komennon gconftool-2 -R /desktop/gnome/peripherals/keyboard/kbd tuloste

tässä vielä skriinshotti tuosta:


ja tässä on ne tulosteet mitä tuo virhe pyys toimittaa sekä locale jos siitä apua:
Koodia: [Valitse]
katja@KATJANKONE:~$ xprop -root | grep XKB
_XKB_RULES_NAMES_BACKUP(STRING) = "xorg", "pc105", "fi", "", "altwin:meta_win"
_XKB_RULES_NAMES(STRING) = "xorg", "pc104", "fi", "", "altwin:meta_win"
katja@KATJANKONE:~$ gconftool-2 -R /desktop/gnome/peripherals/keyboard/kbd
 layouts = []
 model =
 overrideSettings = true
 options = []
katja@KATJANKONE:~$ locale
LANG=fi_FI.UTF-8
LANGUAGE=fi_FI:fi:en_GB:en
LC_CTYPE="fi_FI.UTF-8"
LC_NUMERIC="fi_FI.UTF-8"
LC_TIME="fi_FI.UTF-8"
LC_COLLATE="fi_FI.UTF-8"
LC_MONETARY="fi_FI.UTF-8"
LC_MESSAGES="fi_FI.UTF-8"
LC_PAPER="fi_FI.UTF-8"
LC_NAME="fi_FI.UTF-8"
LC_ADDRESS="fi_FI.UTF-8"
LC_TELEPHONE="fi_FI.UTF-8"
LC_MEASUREMENT="fi_FI.UTF-8"
LC_IDENTIFICATION="fi_FI.UTF-8"
LC_ALL=
katja@KATJANKONE:~$

Olisi kiva tietää ongelmaan edes joku purkkaratkaisu, koska pelkään että se jää koneeseen kun saan pian uuden näppäimistön jota olisi kiva päästä suht suoraan käyttämään. Siinä uudessa kun tulee muutenkin olemaan haastetta pistää kuntoon (Logitechin G15 pelinäppis lcd-näytöllä  :D).

8
Oppaiden kehittäminen / wine kuntoon
« : 26.05.06 - klo:18.40 »
tämä sama ohje pienellä ekstralla ja kielioppivirheitä paranneltuna ja ehkä muutenkin vielä vähän aloittelijaystävällisemmin(?) löytyy nyt Ubuntu tutuksi -wikikirjasta osoitteesta http://fi.wikibooks.org/wiki/Ubuntu_tutuksi/Wine josta suosittelen ohjeen mukaan menemään, toki tämäkin ohje on toimiva, mutta pyrin tekemään päivitykset ensisijaisena tuonne wikikirjaan  :)

oma vapaa suomennos sivulla http://www.ubuntuforums.org/showthread.php?t=149585 olevasta ohjeesta:

Ensin ladataan wine0.95.deb winehq:lta

http://kent.dl.sourceforge.net/sourceforge/wine/wine_0.9.5-winehq-1_i386.deb

tai jos haluat mieluummin päätteellä (paina alt + F2 ja kirjoita gnome-terminal ja paina enteriä) ladata tämän niin käytä seuraavaa komentoa

Koodia: [Valitse]
wget http://kent.dl.sourceforge.net/sourceforge/wine/wine_0.9.5-winehq-1_i386.deb
Jos mietit miksi emme lataa viimeisintä versiota winestä, niin se johtuu internet explorerin asennuksen epäonnistumisesta uudemmilla versioilla ja luultavasti tarvtset internet exploreria saadaksesi muut ohjelmat toimimaan. ei hätää, päivitämme kyllä winen myöhemmin.

Nyt meillä on siis Wine .deb joten nyt asennetaan paketti päätteen kanssa, joten älä unohda siirtyä jakemistoon jonne latasit winen. jos käytit edellistä wget-komentoa olet jo valmiiksi oikeassa hakemistossa. esimerkiksi jos tallensit sen työpöydälle, niin pääset sinne siirtymällä kotikansiostasi (johon pääte oletuksena aukeaa) kirjoittamalla "cd Desktop".

Koodia: [Valitse]
sudo dpkg -i wine*.deb
okei, eli nyt meillä on wine, mutta miten käyttää sitä, asettaa c:\ d:\ ym. jotta et joudu yksin sitä tekemään asennetaan pieni ja mahtava ohjelma nimeltä wine tools ;)

winetoolsilla on ainakin yksi riippuvuus joka täytyy täyttää. komento sen asentamiseksi on

Koodia: [Valitse]
sudo apt-get install libgtk1.2
winetoolsin voit ladata täältä
http://ds80-237-203-29.dedicated.hosteurope.de/wt/winetools-0.9jo-III.tar.gz

tai voit myös käyttää vanhaa kunnon terminaalia kopioimalla tämän komennon siihen

Koodia: [Valitse]
wget http://ds80-237-203-29.dedicated.hosteurope.de/wt/winetools-0.9jo-III.tar.gz
okei, nyt meillä on tuo ja se pitää vielä purkaa

Koodia: [Valitse]
tar -xf winetools*
ja asentaa

Koodia: [Valitse]
cd winetools*
sudo ./install

Valmis :) aloitetaan tämän mahtavan ohjelman käyttö kirjoittamalla tämä

Koodia: [Valitse]
wt
tulet saamaan monia viestejä jotka jotka kertovat siitä miten asetuksia ei ole vielä määritetty ym. klikkaa vain ok. ainiin ja sun pitäisi omistaa kopio windowsista käyttääkses näitä työkaluja. jepjep.

Lopulta pitäisi päästä valikkoon.

Ensin mennään perusasetuksiin "Base setup", sitten tehdään jäljitelmäasema tms "Create a Fake Windows Drive"  tai jos omistat jo .wine kansion (piilokansio, näkyy nautiluksella kun painat ctrl + H) voit valita myös "Update an old Fake Windows drive"

Seuraavaksi winetools etsii cdrom asemasi niin että se voi laittaa sen winen käyttöön.
Sitten käyttäjänimi (username) ja yritys (organization), ne voi jättää vaikka sellaiseksi kuin ne onkin tai vaihtaa mielensä mukaan.
Kun "fake windows" on käynnistynyt uudelleen kerran tai pari meille kerrotaan että asema on valmis. (fake drive completed) jippii!

olemme taas perusasetuksissa (base setup -menu) ja nty valitsemme DCOM98 ja sitten siitä alaspäin asennamme kaikki siinä olevat ohjelmat jotka ovat listalla. tietenkin internet explorer vaan yhdellä omalla kielellä, eli suomen puuttuessa listalta se englanti riittää hyvin. syy miks jätetään Arial font-kohta myöhempään on koska linkki on kuollut, mutta me palaamme tähän myöhemmin. Paina vain next ja ok kaikkeen. tiedät varmaan miten windows installer toimii.

okei nyt siis ollaan saatu käytyä läpi ensimmäinen lista asennettavia, paina "main menu" nappia jotta päästään takaisin alkuun.

seuraavaksi paina "install windows system software" ja paina ok.

asenna taas kaikki joka on listassa ylhäältä alas omalla kielellä (sen puuttuessa englanniksi) ja asenna molemmat sekä visual basic 5 sekä 6.

ja nyt mennään selvittämään niitä fontteja joihin winetoolsin käyttämä linkki on kuollut. paina main menu ja exit jotta päästään pois winetoolsista

takaisin ystävämme päätteen luokse
ensin meidän täytyy tehdä ja siirtyä kansioon mihin winetools lataisi nämä fontit

Koodia: [Valitse]
mkdir ~/winetools/fonts
cd ~/winetools/fonts

voit saada virhilmoituksen että "file exists" tai "tiedosto on jo olemassa", jos saat se ei haittaa jatka vaan.

seuraavaksi lataamme fontit linkistä joka on toimiva ainakin tätä kirjoittaessa, voit haluta kopioida ja liittää tämän terminaaliin.

Koodia: [Valitse]
wget http://kent.dl.sourceforge.net/sourceforge/corefonts/andale32.exe && wget http://kent.dl.sourceforge.net/sourceforge/corefonts/arial32.exe && wget http://kent.dl.sourceforge.net/sourceforge/corefonts/arialb32.exe &&  wget http://kent.dl.sourceforge.net/sourceforge/corefonts/comic32.exe &&  wget http://kent.dl.sourceforge.net/sourceforge/corefonts/courie32.exe &&  wget http://kent.dl.sourceforge.net/sourceforge/corefonts/georgi32.exe &&  wget http://kent.dl.sourceforge.net/sourceforge/corefonts/impact32.exe &&  wget http://kent.dl.sourceforge.net/sourceforge/corefonts/times32.exe &&  wget http://kent.dl.sourceforge.net/sourceforge/corefonts/trebuc32.exe &&  wget http://kent.dl.sourceforge.net/sourceforge/corefonts/verdan32.exe &&  wget http://kent.dl.sourceforge.net/sourceforge/corefonts/webdin32.exe
okei, nyt siis on fontit ladattuna. mennään takaisin winetoolsiin asentamaan ne ;)

Koodia: [Valitse]
wt
valitse "base setup" taas ja asenna "truetype font arial"

sitten taas main menu jonka jälkeen valitaan "Install Microsoft true type corefonts" ja taas siitä alaspäin käydään koko lista läpi kunnes kaikki fontit on asennettu.

kaikki tehty. main menu ja sitten exit että poistutaan winetoolsista.

Nyt siis pitäisi löytyä toimiva wine, myös internet explorer sekä windows media player 6 asennettuna ;) toivottavasti..

meidän pitäisi pystyä käynnistämään internet explorer seuraavalla komennolla

Koodia: [Valitse]
wine "/home/USERNAME/.wine/c/Program Files/Internet Explorer/IEXPLORE.EXE"
älä unohda vaihtaa USERNAME kohtaa omaksi käyttäjänimeksesi

hyvällä tuurilla käytät internet exploreria juuri nyt :)

koska emme halua kirjoittaa tätä joka kerta kun haluamme käynnistää internet explorerin, niin klikkaa oikean puoleisella hiiren napilla työpöytää ja tee käynnistin ja liitä siihen äskeinen koodi komennon kohdalle pikakuvaketta varten, tai tee valikkoon käynnistin tai miten ikinä haluat.

Tässä on koodi Outlookille ja Windows Media Playerille

Koodia: [Valitse]
wine "/home/USERNAME/.wine/c/Program Files/Outlook Express/msimn.exe"
ja

Koodia: [Valitse]
wine "/home/USERNAME/.wine/c/Program Files/Windows Media Player/mplayer2.exe"
ja siinä kaikki onkin. voit myös liikkua lempi tiedostoselaimellasi ja tuplaklikata .exe tiedostoja ja wine käynnistää ne, kuten ohjelmien käynnistimet. sitten se on vain homma löytää .exe joka käynnistää ohjelman ja tehdä siitä oma käynnistin sille. wine c: asemasi löytyy aina /home/USERNAME/.wine/c jossa muistat korvata sen USERNAME omalla käyttäjä nimelläsi. Jos tiedät vähänkin windowsin tiedostonhallinnasta / tavasta säilyttää hakemistot ja tiedostot, niin sinulla tuskin on ongelmaa löytää niitä. Muistathan että tehdessäsi käynnistimiä Linuxilla, isoilla ja pienillä kirjaimilla on väliä. Joten älä unohda capseja. 


Kaksi viimeistä tehtävää asiaa.

Ensin päivitetään wine 0.95 viimeisimpään versioon, muistathan että meidän piti käyttää versiota 0.95 internet explorerin takia koska se ei asennus uudemmilla versioilla. se voi kuitnekin olla uudemmissa versioissa korjattu. ei syytä paniikkiin, me vain lisäämme winen pakettivaraston sources.list tiedostoomme tällä tavalla
- seuraava voi aiheuttaa internet explorerin toimimattomuuden, jos et välttämättä tarvitse niin älä lisää, dapperin omista paketeista löytyvä wine toimii hyvin -
Koodia: [Valitse]
sudo gedit /etc/apt/sources.list

lisää tämä rivi tiedoston loppuun muiden rivien alle, jos siellä ei jo sitä näy. valitsethan oikean version sen mukaan mitä versiota ubuntusta käytät käytät:

Breezyn (5.10) rivi:
Koodia: [Valitse]
deb http://wine.budgetdedicated.com/apt breezy main
Dapperin (6.06) rivi:
Koodia: [Valitse]
deb http://wine.budgetdedicated.com/apt dapper main
sitten tallenna  sources.list
- edellinen voi aiheuttaa internet explorerin toimimattomuuden, jos et välttämättä tarvitse niin älä lisää, dapperin omista paketeista löytyvä wine toimii hyvin -

vastaava paketti löytyy siis jo pakettienhallinnasta. jos olet aivan varma ettei internet explorerin toimimattomuus häiritse sinua tai winellä käyttämiäsi ohjelmia (toki tuo voi olla korjattu myöhemmissä versioissa), sekä tarvitset mielestäsi aina ihan uusimmat paketit heti kun ne ilmestyy, niin lisää edellinen.

suorita seuraava päätteessä päivittääksesi winen (ja ehkä jotain muuta mukana)
Koodia: [Valitse]
sudo apt-get update
sudo apt-get upgrade
voit myös laittaa dist-upgrade pelkän upgraden sijasta jos haluat että kaikki riippuvuudet otetaan huomioon päivittäessä.

Tämän pitäisi päivittää wine viimeisimpäänj auusimpaan versioon jonka on julkaissut wineHQ, ja se tulee päivittymään muiden päivitystesi mukana kun uudempi versio on julkaistu. hienoa.

toinen tehtävä juttu on kertoa teille winecfg komennosta

Koodia: [Valitse]
winecfg
tämä pieni paneeli antaa sinun vaihtaa winen oletusasetuksia, kuten mitä windowsin versiota yritetään esittää ja mitä sisäänrakennettuja ja natiiveja dll-tiedostoja käytetään. ehdotan jättämään windowsin version windows98:n koska se tuntuu toimivan parhaiten. voit myös vaihtaa windowsin version yksittäisille .exe tiedostoille, jos se toimii paremmin jonkin tietyn version kanssa.

jos se ei tunnu toimivan oikein niin tämä on hyvä paikka tulla takaisin. vaikka winecfg:n täysi käyttäminen on hieman sivussa tässä howto:ssa, sen kanssa tulee tutuksi suht nopeasti.

jos tulee ongelmia jonkun ohjelman kanssa niin se aina maksaa itsensä takaisin kirjoittaa googlen hakuun "ohjelman nimi winehq" ja yleensä löytyy ohjelma winehq:n tietopohjasta ja keinot miten saada se toimimaan.

viimeinen juttu, jos käytät ohjelmia jotka suljetaan windowsin "system tray"hyn / ilmoitusalueelle niin ne ikonit eivät näy. sen voi ratkaista avaamalla kde:n ohjelman joka käyttää ilmoitusaluetta / system trayta. niin pitäisi windowsin ilmoitusalueen kuvakkaiden tulla näkyviin. esimerkiksi jos amarok käynnistyy kun gnome käynnistyy, kalarm on hyvä jota käyttää jos et käytä amarokkia, jopa kde-ohjelman lopettamisen jälkeen windows-kuvake pysyy näkyvillä. sen ei pitäisi olla ongelma kde:n käyttäjille.

toivottavasti oli apua edes yhdelle ihmisille. hyviä wineemisiä.  :D

ps. ilmoittakaa mahdollisista virheistä niin korjaan ne

9
ajattelin kokeilla tehä pienen ohjeistuksen chrootin käytöstä live-cd:ltä. on ensimmäinen howto ja  palautetta / muutosehdotuksia otetaan mielellään vastaan.

chrootilla pääset pääkäyttäjän oikeuksilla järjestelmääsi live-cd:ltä, itellä ollut kätevä jos oon menny säheltää ja päässy korjaa sitten sieltä mitä millonkin. mihin ikinä tarviitkaan sitä niin näin se sujuu:

käynnistä tietokone live-cd:ltä, tarkistathan että bios on säädetty oikein jotta saat sen levyltä käynnistymään.

live-cd:llä ollessa ensin aukaiset päätteen valitsemalla valikosta Sovellukset > Apuohjelmat > Pääte

Breezyn live-cd:llä tuo Sovellukset on englanniksi nimellä Applications.

seuraavat käskyt tarvitsevat pääkäyttäjän oikeuksia, sudoa. voit joko näppäillä joka komennon eteen sudo tai sitten voit kirjoittaa alkuun sudo su jolloin sitä ei tarvitse joka kerta kirjoittaa.

itse käytän tässä
Koodia: [Valitse]
sudo su joten se ei näy komentojen edessä ohjeissa. kirjoita siis nyt tuo tai lisää komentojen eteen sudo.

ensin päätteessä tarkistetaan että miltä näyttää levysi osioinnit, yleisin taitaa olla hda1 mutta itsellä on sda1, voi toki olla jokin muukin esim hdb.
eli kirjoita siihen päätteeseen
Koodia: [Valitse]
fdisk -l ja näet osiotaulusi. itsellä tuo näyttää seuraavalta:

Lainaus
Levy /dev/sda: 203.9 Gt, 203928109056 tavua
255 päätä, 63 sektoria/ura, 24792 sylinteriä
Yksiköt = 16065 * 512 = 8225280 -tavuiset sylinterit

    Laite Käynn     Alku          Loppu    Lohkot   Id  Järjestelmä
/dev/sda1               1        4863    39062016   83  Linux
/dev/sda2           12815       24792    96213285    5  Laajennettu
/dev/sda5           24416       24792     3028221   82  Linux / Solaris heittovaihtotiedosto
/dev/sda6           12815       24415    93184969+  83  Linux

Osiotaulumerkinnät eivät ole levyjärjestyksessä

tuo punaisella merkitsemäni /dev/sda1 on siis itsellä se joka halutaan mountata / liittää. valitse oma juurihakemistosi ja korvaa toi sillä seuraavissa komennoissa.

ensin tehdään kansio johon halutaan tuo liittää. käytän omassa esimerkissäni kansiona /mnt/sda1 johon liitän /dev/sda1, korvaa ne omillasi jos ne eroaa esimerkistä.

voit tehdä kansion mihin haluat, itse teen sen siis /mnt/ kansioon
eli mkdir <kansion nimi> itse teen kansion nimeltä /mnt/sda1 mutta se voisi olla joku muukin.
Koodia: [Valitse]
mkdir /mnt/sda1
sen jälkeen liitetään toi mikä itsellä on /dev/sda1 tuohon eli mount <mikä halutaan> <minne halutaan>

itse pistän siis
Koodia: [Valitse]
mount /dev/sda1 /mnt/sda1
sen jälkeen on siis osio liitetty ja voidaan pistää chroot liitettyyn osioon, elikkä chroot <kohta mihin liitetty> elikkä esimerkiksi omassa esimerkissäni laitan
Koodia: [Valitse]
chroot /mnt/sda1
sen jälkeen olen siis pääkäyttäjänä tuolla osiolla ja voin selailla tiedostojärjestelmää haluamallani tavalla ja tehdä tarvittavat muutokset.

itse olen ainakin grubia käyny muokkaa ja breezystä dapperiin kävin pistää dist-upgraden loppuun tolleen.

toivottavasti riittävän selkeet ohjeet ja näistä jotain apua. saa paikkailla mahdollisia virheitä.

Tämä ohje on käytettävissä lisenssillä GNU Free Documentation License.

10
elikkä tästä erottaa selvästi millon pienensin sen ikkunan jossa se kuutio pyörii, hyppäs heti paljon isommaks fps kun oli pienennettynä, mutta minkä takia ja onko sillä väliä? olenko tehny jonku asetuksen väärin?

katja@KATJANKONE:~$ fgl_glxgears
Using GLX_SGIX_pbuffer
2854 frames in 5.0 seconds = 570.800 FPS
2884 frames in 5.0 seconds = 576.800 FPS
2544 frames in 5.0 seconds = 508.800 FPS
3219 frames in 5.0 seconds = 643.800 FPS
5891 frames in 5.0 seconds = 1178.200 FPS
5908 frames in 5.0 seconds = 1181.600 FPS
5897 frames in 5.0 seconds = 1179.400 FPS
5201 frames in 5.0 seconds = 1040.200 FPS

näyttis on club 3d ati radeon 9600 ja toimii kuitenki yllättävän hyvin ettei se mitenkään ihan sekasin voi olla.. hämmentää vaan tommonen.

11
Ubuntu tietokoneissa / kysymyksiä osioinnista ym.
« : 13.04.06 - klo:02.54 »
moi taas, osaan näköjään kaikilla kokeiluillani saada ongelmia aikaan, nyt ei siis ongelmaa vielä ja toivon ettei tulekaan, siksi kysymyslistan kanssa tänne :)

lukenut tässä pari viime tuntia noi kaikki mitä laittamalla hakuun "osiointia" vastaan saapu. en ihan löytäny ratkasuu omaan juttuun tai sit en osaa soveltaa niitä.

itsellä on kovalevyllä osioituna dapperi, kokeilin pitää tän 32bittisen version kaverina 64bittistä mut päätin sitte poistaa kun en jaksanu alkaa enempää säätää saadakseni kaiken haluamani toimii. sähläsin tossa kun yritin poistaa 64bittisen niin et en tajuu miten sain tän kaiken toimii. se meni suunnilleen niin että luin kauheen kasan ohjeita ja neuvoja, pistin millon mitäki palautus yritystä ja yritin grubin kanssa tapella, uusiks yritin jossain välissä asentaa ja kaikkea mahdollista. jossain välissä pääsin komentoriville ja sitäkautta aukes homma ees vähän ja kirjotin jopa oman nettiin laittamani varmuuskopion sources.list:istä kännykästä luettuna käsin nanolla kun sen olin kadottanu, se oli kova duuni. hyvä tuuri että sen nettiin laitoin koska muut varmuuskopiot oli kovalevyllä jossain paikassa mitä en löytänyt. lopulta sain samalla säädettyä täältä löytyneillä ohjeilla ton tilan joka oli 64bittisellä käytössä mun /home osioks ja homma on pelittäny ilman isompia ongelmia siitä. kuitenkin oon sählänny niin paljon että haluaisin vetää järjestelmän uusiks varuiks kun mennyt paljon muutakin kokeilee ja palautellu vaikka millasista omista kokeiluista tätä. haluisin tehdä uuden asennuksen niin että home pysyy omalla osiollaan tallessa, ja mielellään siirtäisin tilaa tuolta järjestelmän osiolta homelle kun se taitaa saada paljon enemmän tavaraa säilytykseen kun toi järjestelmä tarvii. eli muutaman kymmentä gigaa ainaki haluisin siirtää, ilman että homen tiedot katoaa.

eli tässä muutama kysymys vähän tiivistetympänä:

1. onko mahdollista siirtää tilaa osiolta toiselle niin ettei osio jonne siirretään tuhoudu? jos niin miten?
ei haittaa jos käyttää esimerkkinä noita mun alhaalla antamia oman levyn tietoja. ;D

2. miten saan uudelleen asennuksessa otettua etukäteen tekemäni osiot käyttöön?

3. mikä olisi oikea tapa toisen käyttöjärjestelmän poistoon ja grubin toimintaan laittamiseen sen jäljiltä?

4. mikä on toi lvm joka tuntuu tulevan kaikkialla ohimennen mainituksi?

5. mitä eroa on tossa expert asennuksessa tavalliseen, onko sitä järkevää vähän vielä alottelevana tehdä? kiinnostaisi tutustua kaikki läpi mitä mahdollista tästä mun ubuntusta.

tässä on mun fstab:

# /etc/fstab: static file system information.
#
# <file system> <mount point>   <type>  <options>       <dump>  <pass>
proc            /proc           proc    defaults        0       0
/dev/sda1       /               ext3    defaults,errors=remount-ro 0       1
/dev/sda6       /home           ext3    defaults        0       2
/dev/sda5       none            swap    sw              0       0
/dev/hdc        /media/cdrom0   udf,iso9660 user,noauto     0       0
/dev/fd0        /media/floppy0  auto    rw,user,noauto  0       0

ja tässä mitä fdisk -l sanoo:

Levy /dev/sda: 203.9 Gt, 203928109056 tavua
255 päätä, 63 sektoria/ura, 24792 sylinteriä
Yksiköt = 16065 * 512 = 8225280 -tavuiset sylinterit

    Laite Käynn     Alku          Loppu    Lohkot   Id  Järjestelmä
/dev/sda1               1       12814   102928423+  83  Linux
/dev/sda2           12815       24792    96213285    5  Laajennettu
/dev/sda5           24416       24792     3028221   82  Linux / Solaris heittovaihtotiedosto
/dev/sda6           12815       24415    93184969+  83  Linux

Osiotaulumerkinnät eivät ole levyjärjestyksessä

jos jotain muuta infoa tarvii tai on jotain vinkkejä mitä en oo ite älynny niin saa sanoa, tää osiointi on mulle ollu se vaikein tässä koko hommassa että toivottavasti mahdollisella neuvojalla on kärsivällisyyttä  :)

12
hei!

yritin tossa vähän aikaa (pari tuntia) sitten ohjeita seuraten saada vähän ennakkoon päivitettyä itteni tohon uuteen versioon breezystä dapperiin, kun sitä niin toimivaks ihmiset kehui. menin konsoliin ctrl + alt + f1 ja siellä laitoin /etc/init.d/gdm stop. poistin w32codecit ym kun niin oli neuvottu. uusi sources.list oli nettisivulta http://www.macewan.org/2006/02/23/upgrading-breezy-to-dapper/ copy pastettu. laitoin ensin updaten ja sitten dist-upgraden. näytti menevän suht pitkään niin kävin kaupassa välissä, takaisin tullessa vastasin johonkin gnomen tms alkuperäisen asetuksen säilytykseen / korjaukseen puolihuolimattomasti y eli annoin päivittää senkin. se oli ainoa mitä kysyi. sitten noin kymmenen minuuttia onnistuneelta näyttävän meiningin jälkeen tuli virheilmoitus gstreamerista versiosta 0.8 että sen riippuvuudet ei onnistu, kaks pakettia osotti samaan ja toinen oli joku 0.8.???unofficial paketti jota en osannut pistää korvattavaksi. oma komentorivi työskentely on sitä että osaan liikkua kansioissa ja käyttää gedit:tiä. yritin sitten konsolissa lukevaa neuvoa että apt-get -f install. se halusi kokoajan asentaa saman paketin. sitten yritin saada man ja help sivuja kattoessa jotain millä saisin menemään ja yritin asentaa ja poistaa gstream* ja en päässyt puusta pitkään. en uskaltanu siinä alkaa käynnistää kun jotain voisi mennä pieleen. "fiksuna" ajattelin palauttavani takaisin ja kopioin varmuuskopion vanhasta sources.list:istä. update + dist-upgrade ja sitten sudo reboot = virhe ilmoitus jossa lukee "ALERT! /dev/sda1 doen not exist. Dropping to a shell!" jonka jälkeen oon kummassa konsolissa jossa ei oikeen mikään komento toimi. ei edes vikasietotila toimi.
sekavia musitiinpanoja tein ja välillä siinä gstreamia valittaessa se sanoi ainakin seuraavista:

libgstgoom.so ei voitu korvata (?)

sekä

/var/cache/apt/archives/gstreamer0.8-misc-0.8.12-1ubuntu1_i386.deb
E: Sub process /usr/bin/dpkg returned error code (1)

nyt siis tilanne on että käynnistin live cd:ltä ja mielelläni saisin vaikka vanhan sessioni takaisin ja päivittäisin kun se on turvallista / kun osaan. toivottavasti joku osaa auttaa mitä tehdä, en haluaisi menettää kaikkia asetuksia ja tiedostoja.

jos jäi jotain tärkeää kertomatta niin saa kysyä, kyseessä on siis breezy + gnome jonka yritin saada dapperiksi.

t. katja

Sivuja: [1]