Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Ksta

Sivuja: [1] 2 3
1
Ubuntu tietokoneissa / Ääniongelmia (Java, kuulokkeet)
« : 23.10.10 - klo:13.56 »
Moi

Mikäs mahtaa olla vikana kun Java-apleteissä ei äänet pelitä? Linux Mintin kanssa oli vielä sellainen ongelma, että jos esimerkiksi laitoin Youtubesta videon pyörimään (äänet alkoi soimaan ihan normaalisti), ja tämän jälkeen käynnistin java-apletin joka käyttää ääntä, loppui Youtubesta tuleva ääni kokonaan. Myöskään Java-apletista ei ääniä kuulunut, lukuun ottamatta muutamaa ensimmäistä sekuntia. Selaimen boottaus, ja taas Youtube-ääni toimii.

Tuntuu, että Ubuntun kanssa tahtoo muutenkin tulla aina ongelmia, kun on yhtä aikaa päällä useita sovelluksia jotka käyttävät ääntä. Erityisesti mietityttää tuo Java, miksihän sotkee äänet?

Toinen probleema liittyy kuulokkeisiin, eli vaikka kuulokkeet ovat kuulokeliitännässä kuuluu ääni edelleen kaiuttimista eikä kuulokkeista. Tähän jotain ratkaisua?

Kiitos!

2
Ei ole tuo ainakaan ongelmana. Kone siis toimii aivan hyvin siihen asti kunnes jäätyminen tapahtuu. Sen jälkeen ei enään toimikaan sitten mikään.

3
Asentaminen ja käyttöönotto / Ubuntu jäätyy (10.04)
« : 20.10.10 - klo:17.33 »
Mikä voisi olla vikana kun Ubuntu jäätyilee pöytäkoneelle asennettuna koko ajan. Asennusta ei pystynyt edes suorittamaan Live-CD:ltä, koska kone jäätyi aina 10-40% kohdalla, Alternaten kautta sitten onnistui asennus, mutta jäätyminen jatkuu edelleen. Sisäänkirjautumisen jälkeen pystyy käyttämään jonkin aikaa, ennen kuin kone jäätyy (hiiri, näppäimistö ei toimi ja jos sattuu olemaan esimerkiksi musiikkia soimassa se jää pyörittämään sitä samaa 2 sekunnin looppia mikä sillä hetkellä soi). Sama ongelma oli joskus aikaisemminkin vanhemman Ubuntu version kanssa. Windows XP:n kanssa sitten kone toimii aivan normaalisti ilman mitään jäätyilyjä. Mistä ja miten vikaa voisi lähteä etsimään? Liittyisikö kenties näytönohjaimeen/sen ajureihin?

Varman jäätymisen saa aikaan esimerkiksi siten, että vaihtelee työpöydän taustaa nopeaan tahtiin background-valikosta.

4
Moi

Hommasin tuossa muutamia päiviä sitten käytetyn Asus EEE PC 901:n. Koneeseen oli valmiiksi asennettu Ubuntu 10.04 ja kaikki toimii muuten niinkuin pitääkin, mutta muutaman asian haluaisin muuttaa:

1. Tiedostojärjestelmänä on tällä hetkellä ext4, olisiko sitä mahdollista vaihtaa ext2:een ilman
live-cd:tä? (SSD-levy ei ilmeisesti tykkää oikein journaloinnista, tässä syy)

2. Tämä 4gb (sda) levy on liitettynä juureen /, ja ilmeisesti siellä on nyt tällä hetkellä kaikki homea myöten. 8gb levyllä (sdb) ei ilmeisesti ole mitään ja se on mountattu /media/sdb. Haluaisin siis pelkän käyttlöjärjestelmän tuolle 4gb levylle ja muut 8gb sdb:lle.

Uudelleenasennus olisi toki yksi vaihtoehto, mutta en tähän hätään saa hommattua usb-tikkua jolta asennuksen voisi suorittaa (1gb ei ilmeisesti riitä?).

Eli vielä lyhyesti: 1. ext4->ext2 2. home 8gb levylle (sdb).

Toivottavasti joku osaisi neuvoa tai heittää jotain linkkiä aiheisiin liittyen, kiitos.

5
Elikkäs ajattelin tuossa polttaa yhden Linux-imagen (*.iso) CD:lle asennusta varten.. Nyt kuitenkin tuli sellainen mutka eteen ettei tuo onnistukaan jostain syystä. Kun klikkaan .iso -tiedostoa hiiren oikealla korvalla ja valitsen "Kirjoita CD:lle", tulee virheilmoitus "Aseta tyhjä CD-levy asemaan" tai jotain vastaavaa, vaikka siellä varmastikin tyhjä CD-levy on.

Tyhjän CD-levyn kun asetan tuohon asemaan, ilmestyy työpöydälle CD-ROM -kuvake. Sitä kun klikkaa niin aukeaa ruutu jossa on yläreunassa "CD/DVD -luontityökalun kansio" ja sen vieressä nappi jossa lukee 'Kirjoita levylle'. Tätä nappia ei kuitenkaan ole mahdollista painaa.

Miten siis saisin tuon polttamisen taas toimimaan?

6
Eipä auttanut vaikka laitteli noita     

Koodia: [Valitse]
HorizSync       28.0 - 96.0
VertRefresh     50.0 - 75.0

arvoja tuohon.. pysyi koko ajan 50Hz ja 57Hz valittavana siellä. Mikäli resoluutiota pienentää, esim 800x600, on noita virkistystaajuuksia valittavana enemmän, sinne johonkin 70Hz asti jne. Mutta kai se pitäisi pystyä olemaan 75Hz myös tuon maksimiresoluution kanssa?

7
Koodia: [Valitse]
# /etc/X11/xorg.conf (xorg X Window System server configuration file)
#
# This file was generated by dexconf, the Debian X Configuration tool, using
# values from the debconf database.
#
# Edit this file with caution, and see the xorg.conf(5) manual page.
# (Type "man xorg.conf" at the shell prompt.)
#
# This file is automatically updated on xserver-xorg package upgrades *only*
# if it has not been modified since the last upgrade of the xserver-xorg
# package.
#
# If you have edited this file but would like it to be automatically updated
# again, run the following command:
#   sudo dpkg-reconfigure -phigh xserver-xorg

Section "Files"
Fontpath "/usr/share/fonts/X11/misc"
Fontpath "/usr/share/fonts/X11/cyrillic"
Fontpath "/usr/share/fonts/X11/100dpi/:unscaled"
Fontpath "/usr/share/fonts/X11/75dpi/:unscaled"
Fontpath "/usr/share/fonts/X11/Type1"
Fontpath "/usr/share/fonts/X11/100dpi"
Fontpath "/usr/share/fonts/X11/75dpi"
# path to defoma fonts
Fontpath "/var/lib/defoma/x-ttcidfont-conf.d/dirs/TrueType"
EndSection

Section "Module"
Load "i2c"
Load "bitmap"
Load "ddc"
Load "extmod"
Load "freetype"
Load "glx"
Load "int10"
Load "vbe"
EndSection

Section "InputDevice"
Identifier "Generic Keyboard"
Driver "kbd"
Option "CoreKeyboard"
Option "XkbRules" "xorg"
Option "XkbModel" "pc105"
Option "XkbLayout" "fi"
EndSection

Section "InputDevice"
Identifier "Configured Mouse"
Driver "mouse"
Option "CorePointer"
Option "Device" "/dev/input/mice"
Option "Protocol" "ImPS/2"
Option "ZAxisMapping" "4 5"
Option "Emulate3Buttons" "true"
EndSection

Section "InputDevice"
Driver "wacom"
Identifier "stylus"
Option "Device" "/dev/input/wacom"
Option "Type" "stylus"
Option "ForceDevice" "ISDV4"# Tablet PC ONLY
EndSection

Section "InputDevice"
Driver "wacom"
Identifier "eraser"
Option "Device" "/dev/input/wacom"
Option "Type" "eraser"
Option "ForceDevice" "ISDV4"# Tablet PC ONLY
EndSection

Section "InputDevice"
Driver "wacom"
Identifier "cursor"
Option "Device" "/dev/input/wacom"
Option "Type" "cursor"
Option "ForceDevice" "ISDV4"# Tablet PC ONLY
EndSection

Section "Device"
Identifier "nVidia Corporation NV20 [GeForce3 Ti 200]"
Driver "nvidia"
Busid "PCI:1:0:0"
Option "AddARGBVisuals" "True"
Option "AddARGBGLXVisuals" "True"
Option "NoLogo" "True"
EndSection

Section "Monitor"
Identifier "VA903-3Serie"
Option "DPMS"
EndSection

Section "Screen"
Identifier "Default Screen"
Device "nVidia Corporation NV20 [GeForce3 Ti 200]"
Monitor "VA903-3Serie"
Defaultdepth 24
SubSection "Display"
Depth 1
Modes "1280x1024" "1152x864" "1024x768" "832x624" "800x600" "720x400" "640x480"
EndSubSection
SubSection "Display"
Depth 4
Modes "1280x1024" "1152x864" "1024x768" "832x624" "800x600" "720x400" "640x480"
EndSubSection
SubSection "Display"
Depth 8
Modes "1280x1024" "1152x864" "1024x768" "832x624" "800x600" "720x400" "640x480"
EndSubSection
SubSection "Display"
Depth 15
Modes "1280x1024" "1152x864" "1024x768" "832x624" "800x600" "720x400" "640x480"
EndSubSection
SubSection "Display"
Depth 16
Modes "1280x1024" "1152x864" "1024x768" "832x624" "800x600" "720x400" "640x480"
EndSubSection
SubSection "Display"
Depth 24
Modes "1280x1024" "1152x864" "1024x768" "832x624" "800x600" "720x400" "640x480"
EndSubSection
EndSection

Section "ServerLayout"
Identifier "Default Layout"
  screen "Default Screen"
Inputdevice "Generic Keyboard"
Inputdevice "Configured Mouse"
Inputdevice "stylus" "SendCoreEvents"
Inputdevice "cursor" "SendCoreEvents"
Inputdevice "eraser" "SendCoreEvents"
EndSection

Section "DRI"
Mode 0666
EndSection

Tuollaista näyttäisi, ja rajoitetut ajurit on siis nyt käytössä.

8
Elikkäs kun asennan nuo NVIDIA:n rajoitetut ajurit tuolta Järjestelmä -> Ylläpito -> Raj. ajureiden hallinta   niin homma kyllä pelittää muuten hyvin, mutta..

Näytön virkistystaajuus valinnat muuttuvat nykyisestä maksimista (siis ilman noita suljettuja ajureita) 1280x1024 @ 75Hz  ->   (ajureiden kanssa) 1280x1024 @ 50Hz. Valintana on lisäksi 57Hz.

Onko siis mahdollista saada noiden rajoitettujen nvidia ajureiden kanssa myös toimimaan tuo virkistystaajuus 75Hz?

Kiitoksia vinkeistä jo etukäteen!

E: typot korjailtu

9
Asentaminen ja käyttöönotto / Ongelmia Operan kanssa
« : 14.05.07 - klo:13.39 »
Eli mikäs on vikana kun Opera (nettiselain) ei suostu aukeamaan.. Päätteessä vinkuu tämmöistä:

Koodia: [Valitse]
miika@miika-desktop:~$ opera
X Error: BadDevice, invalid or uninitialized input device 166
  Major opcode:  146
  Minor opcode:  3
  Resource id:  0x0
Failed to open device
X Error: BadDevice, invalid or uninitialized input device 166
  Major opcode:  146
  Minor opcode:  3
  Resource id:  0x0
Failed to open device
Segmentation fault
miika@miika-desktop:~$

Mikähän siis on ongelma ja miten sen voisi korjata?

Ongelma ilmeni heti sen jälkeen kun automaattisen päivityksen (tuo oranssi ilmoitin) kautta asentelin jotain uusia päivityksiä.

10
Asentaminen ja käyttöönotto / Hiiri & Näppäimistö
« : 16.12.06 - klo:15.06 »
Elikkäs, Windows-puolella on tuo ohjauspaneelista löytyvä Helppokäyttötoiminnot, ja siellä hiiri-välilehdeltä pystyy laittamaan käyttöön sen, että esim. + (plus)-näppäintä painamalla (näppäimistöltä), tietokone tekee saman kuin että painaisi tuosta hiiren oikeasta korvasta.

Onkohan tämä mahdollista myös Ubuntussa?

11
Asentaminen ja käyttöönotto / Re: Torrent ongelmia
« : 19.08.06 - klo:19.18 »
Kiitos!

Nyt toimii mahtavasti. Oli siis trackerissa se vika. :)  Nyt lataa hienosti 150kb/s BitTornado-GUI:lla

Kiitos vielä kerran, tämä tullaan muistamaan..  8)

Terveisin,
Miika

12
Asentaminen ja käyttöönotto / Re: Torrent ongelmia
« : 19.08.06 - klo:13.12 »
Eipä auttanu ei, kun tein nuo Firestarter säädöt.. Nettitosin alkoi pelaamaan kun laitoin white listin -> black listiin.

Edelleen vauhti on siinä 2-4kb/s torrenteissa... Hetken aikaa se oli Azureuksella päälle 20kb/s mutta sitten lopahti eikä enään ladannut ollenkaan. Ei tullut Firestarteriin kuitenkaan enään mitään ilmoitusta, että olisi portteja blockattu Eventsiin.

Kyllä kai sen nyt nopeammin pitäisi toimia?! Latauskapasiteettiakin näyttäisi olevan paljon enempi kuin tuo 2-4kb/s..

 ???

13
Asentaminen ja käyttöönotto / Re: Torrent ongelmia
« : 19.08.06 - klo:00.18 »
Joo tuollaista itsekin epäilin. Taisi jotain Auzeruksen Portti-NAT-testi sanoakin tuosta NAT:ista..

Ei vain ole hajuakaan miten noita NAT-juttuja säädettäisiin. Portteja meinasin kyllä Firestarterilla koittaa aukoa, mutta kun laitoin ko. ohjelman päälle ei selain enään mennyt millekään sivulle. Piti sulkea ohjelma.

Eli mitäs minun pitäisi nyt tehdä?

Kiitos neuvoista!

(Motukkana toimii ihan tavalinen VDSL-laite Cisco LRE 575 (tuosta 575:sta en ole aivan varma, pitänee vielä tarkistaa) yhteys on jaettu hubilla kahdelle koneelle. Tosin toisen koneen netti ei paljon koskaan ole auki, joten senkään ei pitäisi hidastaa nopeuksia..)

14
Asentaminen ja käyttöönotto / Torrent ongelmia
« : 18.08.06 - klo:23.54 »
Hei

Minulla on ongelmia torrent-ohjelmieni kanssa. Ktorrenttia, BitTorrentia ja Auzerusta olen testannut. Kaikilla lataa, mutta nopeus on vain noin 1-4kb/s parhaimmillaan on tainnut olla hieman yli 10kb/s Ktorrentilla

Mikä mahtaa olla vikana? Olen kyllä testannut niin montaa eri torrenttia että ei pitäisi olla siitäkään kiinni.

Auzeruksessakin tuli vain keltaisia naamoja, ja nopeus oli n. 2kb/s

Osaisikohan kukaan neuvoa, miten latausnopeutta saisi nostettua? Kyllä kai 1M yhteydellä pitäisi kovempiin lukuihin päästä.

15
Pelit / Re: Enemy Territoryn asennus
« : 26.07.06 - klo:12.38 »
Nostetaanpa tämä. Laitoin enemy territoryn lataukseen ja se näyttäisi tulevan tekstitiedostona onko se OK? ???  No illalla kun pääsen asentamaan, niin tulen sitten tänne  :'( kun en saa sitä toimimaan.

Miksi tekstitiedostona? .run -päätteiseinä olisi kaikista parasta ladata se:

Päätteeseen:
Koodia: [Valitse]
wget http://ftp.games.skynet.be/pub/wolfenstein/et-linux-2.60.x86.run
Jonka jälkeen asennus (suoritat tuon et-linux-2.60.x86.run:in , ja sitten päätteeseen

Koodia: [Valitse]
sh et

Ja johan toimii...




Eli, mistä saa sen asennettua, koska jos lataa .run-päätteisen, se näytetään vaan koodina. Eli siis mistä sen saa ladattua ja asennettua? Tai ylipäätään, miten sen saa asennettua??? Koska tahtoisin pelata sitä

Tokihan se selaimella katsottaessa näkyy koodina.. Siispä ota pääte kauniiseen käteen ja kuten jo tuossa yllä mainitsin,

Koodia: [Valitse]
wget osoitetahan

16
Asentaminen ja käyttöönotto / Re: Ubuntu ja äänet
« : 25.07.06 - klo:12.39 »
Komentoriville:

Koodia: [Valitse]
alsamixer
Kaikki mutet veks..

17
Pitää vähän viilata pilkkua, eli eikös se kumminkin noi ip:t hae DHCP:ltä, mutta käyttää vain yhteystapana käyttäjätunnuksella ja salasanalla toimivaa PPP OverEthernet yhteyttä (eli tuo PPP:n oli käytössä joskus modeemi aikaan ja tuo on sovitettu toimimaan ethernetin yli).
Korjatkaa joku jos olen väärässä.

Näin minäkin olen aina ajatellut, mutta DNA laajakaistan asiakaspalvelusta kerran kysäisin, niin vastasivat että minkään näköistä DHCP-systeemiä ei käytetä, vaan PPPoE protokollaa.. Liekkö ollut joku harjoittelija sitten vastaamassa, mutta tällaista infoa ne mulle antoi ;)

(Voi olla, että ymmärsin väärin. Mutta epäselvästi se on ainakin sitten kirjoitettu!)

18
laiska: Jos äänet muuten toimii, niin tän pitäs auttaa:

http://forum.ubuntu-fi.org/index.php?topic=3297.0

(Sitä Haku-toimintoa kannattaa opetella käyttämään, voi löytää vastaukset yllättävänkin nopeasti)

19
Itselläni DNA Laajakaista, ja ei onnistu ihan noin, vaan näin:

Päätteeseen:

Koodia: [Valitse]
sudo pppoeconf
Täällä pannaan netin asetukset kuntoon, eli käyttäjätunnus (muotoa: dnatunnus), ja sitten seuraavassa kohdassa salasana. Lopussa kyselläänkin vain, että haluaako netin käynnistyvän automaattisesti kun kone käynnistetään (tähän kannattaa vastata kyllä, ei tarvitse aina kirjoittaa sudo pon dsl-provider, vaan netti on käytössä jo ennen sisäänkirjautumista). Ja voilá, kun nämä asetukset on kerran tehty, käynnistyy netti aina käynnistämällä vain Ubuntun.

Tämä siis siksi, koska DNA ei käytä DHCP:tä, vaan hakee ip:t eritavalla.


20
Hienoa että auttoi! Ilmoitas tänne vielä että toimiiko netti heti suoraan kun käynnistät koneen uudemman kerran, ja yrität mennä nettiin (ilman PPPoEconffia uudestaan), nimittäin itselläni oli joskus Breezyn kanssa tuota ongelmaa, että se ei jättänyt asetuksia muistiin, vaan ne piti aina laittaa uudestaan (tai no, lisäsin ne lopulta suoraan käynnistysskripteihin..). Dapperin kanssa toimii kyllä itselläni ihan suoraan bootattaessa alusta alkaen.

Sivuja: [1] 2 3