Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - eevah

Sivuja: [1]
1
Aiemmin onnistuin asentamaan Ubuntun uudestaan entisen päälle uudella osioinnilla
ihan sujuvasti. Nyt olen vaihtamassa Gutsyyn eikä sama juoni näy toimivan. Läppärini
seisoo nyt kohdassa "4/7 Valmistele osiot" eikä ko ruutu ota vastaan inputtia hiireltä eikä
näppäimistöltä. Hiiri toimii kyllä muuten ja esim. terminaalin saa auki, mutta en ole
keksinyt mitä apua siitä olisi.

Levyssä on WinXP ykkösosiossa enkä ole koskenut siihen. Muut osiot poistin ja aloin
luoda uutta osiointia vapaan tilan alusta lähtien. Ehdin luoda yhden FAT32 osion
lähinnä XP:n käyttöön ja yhden etx3 osion Linuxin juuriosioksi. Ajattelin tehdä lopusta
/home-osion ja swapin, mutta kuten sanottu, Ubuntu kieltäytyy yhteistyöstä. Kone on
nyt tuossa tilanteessa - osiointi ei ole ihan sellainen toiminto, jonka kesken haluaisi
panna virrat pois. On tosin mahdollista, ehkä jopa todennäköistä, ettei osioihin ole
oikeasti vielä kajottu, mutta Linuxia tuntemattomana en ole varma mistään.Onko hyviä
ehdotuksia?

 

2
Sarjassamme triple-boot:

Aloin osioida käyttislevyä eCS:ää ja Ubuntua varten ja päätin tarkistaa ainoasta aiemmnin
tekemästäni Ubuntu-asennuksesta (LG-läppäri) paljonko \ ja \home ovat tarvinneet tilaa
tähän mennessä. Hämmästyksekseni en äkkiseltään löytänyt lainkaan näyttöä, joka olisi
kertonut edes osion kokoa, saati sitten varattua/vapaata tilaa. Läppärin toinen käyttis XP ei
ymmärrä Linux-osioista yhtään mitään eli siitä ei ole apua. gparted'in käyttö tämmöisen
pikkutiedon selvitykseen tuntuisi kärpäsen ampumiselta tykillä.  Olin jossain näkevinäni,
että näyttöjä voisi muokata, mutta en onnistunut löytämään ruutua, missä näin voisi tehdä.
Eli minulta on täytynyt jäädä huomaamatta jokin ihan simppeli juttu, mikä?
(Kun en ole vielä saanut läppärin verkkokorttia toimimaan, en voi etsiä apua verkosta ja
asennuksessa mukana tullut info ei ole kovinkaan kattavaa, vaikka kertookin kaikenlaisia
eksoottisia juttuja.)
Ubuntulle on varattuna yhteensä 10G, joista swapille menee 2-3 (1,6 G Ram), lisäksi
käyttisten yhteisalue 10G. Kun en tartte ääntä enkä liikkuvaa kuvaa, eivät tilavaatimukset
ole kovin kummoisia, datat pidän yleensä ulkoisilla kovalevyillä.
 
Eli tarttisin neuvoja, miten käytetyn tilan/partitio saa näkyviin ja/tai perusteltuja ehdotuksia
levyn osiointiin. Ubuntun versio 7.10, jos sillä on jotain väliä...

Kiitos taas etukäteen
Eeva

3
Asentaminen ja käyttöönotto / osiointikysymys
« : 14.03.08 - klo:20.19 »
Jatkoa sarjaan triple-boot (XP, eCS, Ubuntu)

Ajattelin jakaa 40 G:n kovon niin että kukin käyttis saa 10 G ja loput jäisi muihin tarkoituksiin.
Primääripartitoista tulee vain äkkiä pulaa, kun yleensä pidän käyttiksen omassa osiossaan,
jossa ei ole mitään muuta (niin että voin vetää sen sileäksi halutessani ja asentaa uudestaan).
Eli myös Ubuntulle tulisi \ -  ja \home -osiot. Onko Ubuntulla jotain vaatimuksia näiden
osioiden suhteen eli voinko asentaa Ubuntun loogiseen partitioon?  Tai ainakin \home:n?
Muistaakseni aiemmin Ubuntua asentaessani gparted tarjoili vain primääriosioita, mutta
osioinninhan voi suorittaa muilla keinoin etukäteen. Vai olisiko parempi asentaa Ubuntu
kokonaan eri levyyn? Tai onko muita hyviä näkemyksiä asiasta?

Kiitos ajatuksistanne?


4
Aloitetaanpa uusi säie, jos ehtisi kevään aikana viritellä ubuntut molempiin koneisiin.
Siis läppärin verkkokorttia, joka on Agere Systems et131x ei ubuntu 6.10 tunnistanut.
Mitenkähän on 7.10n laita? Asiasta on kyllä hyvät ohjeet netissä, vaan kun ei ne toimineet
ihan sellaisenaan, en Linuxia tuntemattomana osannut prosessia korjailla. Lupaan tutustua
paremmin, kunhan saan yhdenkin toimivan Linuxin koneeseeni.

Eeva

 

5
Asentaminen ja käyttöönotto / grub ubuntun partitioon
« : 02.03.08 - klo:15.46 »
Tarkoituksena virittää koneeseen (IBM ThinkCentre M50) XP:n lisäksi eComStation (OS/2) ja Ubuntu.
Lueskeltuani aihetta netistä, näyttää siltä, että sen pitäisi onnistua suht. vähällä remppaamisella,
sillä ehdolla ETTEI UBUNTUN ANNETA KIRJOITTAA MITÄÄN YKKÖSPARTITION MBR:ään (jossa
tässä vaiheessa pitäisi olla jo toimiva BootManager). Ymmärtääkseni Ubuntun asennus tekee juuri
tämän käyttäjältä mitään kysymättä, ainakin 6.10. En ymmärrettävästi ole halukas kokeilemaan asennuslevyltä, voiko homman jotenkin kiertää. Eli mitä pitäisi huomioida asennuksessa, jotta saisi
Grubin asentumaan Linux-partition boottitietueeseen (johon voi sitten virittää osoituksen
BootManagerista)? Eroavatko 6.10 ja 7.10 tässä suhteessa (7.10 näkyy tulleen viimeisen Huvi & Hyöty -rompun mukana)?

Kiitoksin  Eeva   

6
Asentaminen ja käyttöönotto / ubuntun verkottaminen
« : 08.09.07 - klo:23.41 »

Administration > Networking -osuudessa näkyy vain Wireless Connection ja Modem Connection.
Jälkimmäinen näyttää pyydetyistä parametreista päätellen tarkoittavan ihan oikeaa modeemia.
Missä on verkko-vaihtoehto? Saako sen lisättyä asennuslevyltä, jos se heittäytyi fiksuksi asennuksessa
ja pudotti sen pois, kunnei löytänyt verkkopiuhaa?

Verkkokortti, jonka järjestelmä löytää: Agere Systems Unknown device ed01 (rev 02)
Ongelma?
------------------------

Tätä kysymystäni ei vielä ole kukaan kommentoinut. Epäilen, ettei ubuntu tunnista verkkokorttia ja on sen
vuoksi jättänyt Verkko-vaihtoehdon pois linjavalikosta, mutta olen mielelläni väärässä. Jos joudun nyt
imuroimaan ajureita tms. softaa asian kunnostamiseksi, ei se onnistu tällä koneella, joten aiempi
kysymykseni "miten asennan downloadattuja ohjelmia" tulee ajankohtaiseksi. Samoin tuo voiko
verkkoasetukset lisätä asennuksen jälkeen. Käytän kyllä ihan mielelläni komentoriviä (jota täällä näköjään
kutsutaan terminaaliksi) kunhan tiedän, mitä olen tekemässä.



7
Asentaminen ja käyttöönotto / deinstall/reinstall?
« : 07.09.07 - klo:21.34 »
Aiempaan kysymysnippuuni kaipaisin vielä vastauksia. Paljon olen tosin asennuskokeilusta
oppinut, vähän liian myöhään. Ja näitä asioita ei todellakaan kerrota Ubuntu_tutuksi dokuissa,
vaikka se monella lailla hyvä onkin. Eli nyt haluaisin viisastuneena tehdä homman uudestaan
(erilainen osiointi, suomenkieliset panelit, jne...). En kuitenkaan uskalla vetää XPlla sen näkemää
52 gigan osioita sileäksi, koska ubuntun asennus on kaiketi ronkkinut buuttitietuetta, eikä mulla
ole XP:n asennusmediaa, jolla voisin sen ehjätä. Onko mitään hallittua tapaa uninstalloida
ubuntu-asennus? Jollei, mitä tapahtuu, jos annan asennuksen käynistyä uudelleen live-CDltä?
Voinko näin tehdä uudet määritykset?

Ja please, Ubuntu-oppaaseen selvitys eri tiedostojärjestelmistä ubuntun näkövinkkelistä, siis
mikä on native tiedostomuoto, mitä se osaa lukea ja mitä kirjoittaa. Samoin, mitä pitää huomioida
osionnissa. Esim. se, ettei XP ollenkaan näe ext3-osioita oli minulle yllätys. En vieläkään tiedä,
mitä tapahtuu, jos lähden PM:llä uudelleenjärjestelemään osioita, enkä ole innokas kokeilemaan..
 
Kiitti kaikista vinkeistä!

8
Eilen ajoin ubuntun läppäriini (LG:n kilon painoinen namu) ja kaikki laitteet näyttäisivät toimivan.
Nyt tarttisin käyttökelpoista softaa, eikä sivujen selailu oikein tuottanut tulosta. Teen tosi simppelejä
juttuja, perustiedonkäsittelyä, enkä tartte esim. ääntä tai liikkuvaa kuvaa. Pöytäkoneeseeni
OS/2 Warpin päälle virittelemäni ympäristö perustuu REXX:iin, X2-editoriin, jota voi makrottaa
REXXillä ja joihinkin Unix-shellfunktioiden porttauksiin, kuten grep ja awk. Kun en onnistunut
asentamaan uusinta Warpia eli EComStationia läppäriin, jossa romppuasema on ulkoinen,
ajattelin kokeilla, saisiko Linuxilla sen korvattua. Tähän asti näyttää hyvältä, vain softat puuttuvat.
Eli hakusessa olisi
- REXX tai muu tehokas skriptauskieli
- tekstieditori, joka mm. osaa tehdä "block mark"eja ja jolle voi kirjoittaa makroja   

... sorry, lipsahti liikkelle kesken kaiken

Ja miten downloadattuja ohjelmia asennetaan? Näin palstalla kommentin "Linuxissa ei yleensä
tehdä näin vaan ohjelmat haetaan verkosta". En ajatellut ollenkaan verkottaa tätä laitetta, varsinaisen
koneeni virussuojauksen ylläpitämisessn menee jo enemmän aikaa, kuin haluan siihen käyttää.

Ja se osiointiongelma. Läppärin ainoa levy oli tietysti XP:lle varattuna, joten tungin PM:llä sen 
8 gigan partitioon ennen ubuntun asennusta. Yritin osioida lopusta sopivasti tilaa ubuntulle
asennusvaiheessa niin, että XP:lle jäisi ensin palanen FATtia, jota mikä vain osaisi lukea.. Menin
kuitenkin solmuun, kunnen tiennyt edes mitä tiedostojärjestelmää ubuntua osaa käsitellä ja se peräsi
aina yrittäessäni jatkaa, että en ole jättänyt sille swap-aluetta. Muutaman osiointyiyrityksen jälkeen älysin
kokeilla, auttaisiko yhden osion merkkaaminen Linux-swapiksi. Sen jälkeen homma lähti taas käyntiin ja
lopputulos oli ilahduttava, ubuntusta löytyivät myös XP:n alla olleet tiedostot, grup oli asennettuna ja löysi
molemmat käyttikset.  Ajattelin kaapata levyn lopputilasta palan XP:lle - just in case, mutta sehän ei
onnistukaan,  ainakaan Windowsilla, joka  näkee koko loppuosan levystä yhtenä formatoimattomana
klönttinä. Eli miten kannattaisi jatkaa?
- uusi asennus ja uusi osiointi
- Partition Magic
- asennuslevyn käyttö (olin näkevinäni, että sillä voi siirtää partition toiseen paikkaan. Jos jättäisin väliin
tilaa XP:lle, löytäisiköhän se sen? Auttaisiko asiaa, jos formatoisi väliin jäävän tilan vaikka ntfs:ksi? 

ihmettelee Eeva kiitollisena kaikista kommenteista

Sivuja: [1]