Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Januz

Sivuja: [1] 2 3 4
1
Nyt on tässä Archia opiskeltu jokunen päivä, ja mielenkiintoista on ollut - pirun aikaaviepää vain näin aloittelijana, kun ei Unix-käskyt tuu selkäytimestä ja vielä vähemmän Pacmanin käskyt. Periaatteessa perus työpöytäkäyttöön alkaa olemaan kaikki kohdillaan, ja tässä 3Ghz P4:ssä rullailee kaikki varsin vakuuttavasti, Youtubekin tuuttaa ihan katsottavasti tähän vanhaan lcd näyttöön vaikka rammia on toistaiseksi vain se giga. Ääniä en ole toistaiseksi viritellyt, mutta kuvittelisin ettei ole ongelma, jahka jaksan viritellä piuhaa vahvistimeen.

Nykyään kun täältä internetin syövereistä löytää vastauksen - kun vaan osaa hakea ja suodattaa - melkein mihin vaan, pystyy varsin aloittelijatasoisenakin tekemään melko vaativia juttuja, jos on pitkäjänteisyyttä ja kiinnostusta. Varsin vähän olen "distrohypellyt" Ubuntu urani aikana, ja voi olla että jos Arch-kokeiluun jää koukkuun, ei distrojen välinen hyppely kiinnosta niinkään, kun olemassa olevan järjestelmän muokkaamiseen on rajaton määrä mahdollisuuksia - näin toki Ubuntussakin, mutta ajatuksen tasolla on erilaista sumplia hommaa itse alusta asti, kun lähteä purkamaan valmista jakelua ja muokata sitä omaan makuun.

Laatikosta toimivana helppona ja kevyenä käyttiksenä valitsisin varmaan edelleen Lubuntu, koska Xubuntu on kokeilematta. Myös Ubuntun miniversion päälle "oman" distron tuunaaminen voisi olla mielenkiintoista. Joka tapauksessa *buntujen pääjakelu Ubuntu on ajanut mun raudoista ohi, kun tähän harrastukseen ei ole tullut taloudellisesti panostettua juuri mitenkään, eli rauta on museokamaa, joten tuohon tuskin tulee lähiaikoina palattua.

2
Kiitoksia hyvistä vastauksista!

Niin, miksi vaihtaa. Itse perustelisin Ubuntusta muihin *buntuihin hyppäämista nimenomaan toimivalla out-of-the-box-kokemuksella, eli jos Ubuntu vaatii liikaa säätöä, ei se ehkä enää ole Ubuntun filosofiaa vastaavaa Linux-käyttöä..? Jos saan Lubuntulla toimivan työpöytäympäristön käytännössä napin painalluksella ja graafisella kattavalla sovellusvalikoimalla, miksi valitsisin Ubuntun ja alkaisin sitä säätäämään?

Ja Arch taas kiinnostaa täysin päinvastaisesta syystä - eli Linux-järjestestelmän säätämisen ja opiskelun takia, kuvittelisin sen siihen käyttöön olevan mitä oivallisin. Jos hyvä tuuri käy, saattaa syntyä miellyttävä työpöytäympäristö juuri omaan makuun - mitä tässä vaiheessa, näillä taidoilla, vielä epäilen. Nyt tuossa vanhassa pöytäkoneessa sätkii vasta buutattu tuore Arch Linux, saa nähdä malttaako sitä mennä lainkaan nukkumaan.

3
Ratkaisin käynnistymättömyyden amatöörimäisesti asentamalla rinnalle ehjän Ubuntun, ja nyt koneen saa käyntiin, mutta:

Käynnistysvalikko tarjoaa hervottoman listan vaihtoehtoisia Ubuntuja, ei kahta vaan varmaan kymmenen. Valitsin ensimmäisen, ja sillä aukeni vanha asennus - vai jos olen valinnut asetusten kopioinnin, niin tuleeko uudesta asennuksesta vanhan klooni kaikkine päivineen, ohjelmavalikoimineen kaikkineen? Seuraavaksi pitäisi saada tuo boot repair toimimaan, mutta terminaalissa ei onnistu, antaa vaikka mitä herjoja. Toiseksi pitäisi saada levyn osiot järkiinsä, nyt osioita on 8  :o ja levytyökalulla ei pysty niitä alustamaan, joten toisiinsa liittäminen ei onnistu - ja jos onnistuisikin, en tiedä millä osioilla on nykyisellään tarpeellisia osia ja millä ei.

Nyt ei oikeen tajua, mitä pitäisi lähteä googlaamaan.

4
Sanoo seuraavaa:

ubuntu@ubuntu:~$ sudo apt-get install -y boot-repair && (boot-repair &)
Luetaan pakettiluetteloita... Valmis
Muodostetaan riippuvuussuhteiden puu       
Luetaan tilatiedot... Valmis       
E: Pakettia boot-repair ei löytynyt


 ???

Mutta juu, itehän tää on tehty - eli osiolla oli käyttis > poistin sen > grubista jokin polku sekaisin, olemassa oleva Ubuntu ei käynnisty.

Datassa jota siirsin osiolle, on muutama varmuuskopioimaton tiedosto, joita en jostain syystä saa siirrettyä takaisin toiselle osiolle, jotta voisin asentaa toisen Ubuntu rinnalle ja saada taas toimivan grubin. Tuolleenhan ongelma selviäisi helposti, vaikkakin vähemmän tyylikkäästi.

Parasta olisi, tuon bootloaderin toimimaan, ja sitten osioisin käyttiksen omalle pienemmälle osiolleen ja tekisin datalle isomman osion, mutta sais nyt vaikka koneen ensin käyntiin ilman livetikkua...

5
Kyseisen näköistä tekstiä tuuttaa ruutuun, kone ei käynnisty. Vanha läppäri Ubuntu 10.04:llä.

Eli kovalevy oli jaettuna kahteen osioon, toisessa käyttökäyttis ja toisella osiolla kokeilin kaikenlaista muuta, uudempia Ubuntuja jne. Nyt kovalevytila alkoi loppumaan, joten päätin ottaa toisen puolikkaan yleiskäyttöön, alustin osion (jolla oli muistaakseni Kubuntu 13.04) ja siirtelin sinne kansioita. Kaikki ok. Nyt kuitenkin kun käynnistin koneen uudestaan, ilmestyy kyseinen teksti ruutuun, mitä on tapahtunut? Miten saan koneen taas toimimaan?

Ajattelin tehdä käynnistystikun 10.04:lle ja herättää koneen tuolla, mutta mitä tuossa tilassa on tehtävissä? Ilmeisesti olen alustanut tuon toisen osion väärin, tai ainakin näin tälleen maallikkona tilanteen tulkitsin, eli omaa hölmöilyähän tää on, mutta olisi kiva saada tuo kone henkiin vanhoilla asetuksilla, vaikka kaikesta sisällöstä taitaa varmuuskopiot löytyäkin...

6
Eli alunperin lähdin kyselemään käyttistä näillä specseillä:

Koneeksi kokoonpanoon on kaksi vaihtoehto, HP:n ja Dellin entisiä oppilaitoskoneita molemmat, Intelin prossulla ja integroidulla näytönohjaimilla ja äänikorteilla.

Pyöriteltäväksi tulisi ainakin Open- tai Libre Office tekstinkäsittelyyn ja muuhun toimistohommailuun, Chromium päätoimiseksi selaimeksi, koska synkronoituu helpoiten Googlen kanssa ja siksi näppärä Android-käyttäjälle, median toistoon riittänee VLC ja kuvankäsittelyyn Gimp. Toki Transmission ja muut saisi olla myös olemassa, ja tässä nykyisessä läppärissä on myös toisena selaimena Firefox, koska Youtube jostain syystä ei pelaa aina sujuvasti Chromiumissa. Useampi käyttäjä pitäisi myös olla mahdollista asettaa.


Tuo ArchBang kiinnostaisi kyllä kovasti, jos huomenillalla ehtisi tuuppaamaan tuon koneeseen sisään niin pääsisi tutustumaan. Tuo pakettien ja ohjelmien asentelu, yhteensopivuus ja toimivuus tosin mietityttää, kun joka tilanteessa menee itsellä sormi suuhun, mahtaako löytyä yhtä sujuvasti yhtä yksinkertaisia ohjeita kun Ubuntua käytettäessä? Flashien, Javan ja verkkoyhteyksien toimintakuntoon saattaminen myös epäilyttää omilla taidoilla, mutta kokeilemalla varmaan selviää...

7
Kiitoksia vastauksista!

Nyt menee jo pahasti aiheen ohi, ja olisi varmaan opiskeltavissa foorumilta kyselemättä, mutta kun tuo ArchBang on huudettu, niin pari kysymystä jos sallitte, vaikka *buntu foorumilla ollaankin. Eli miten elämäni muuttuu, jos valitsen buntu-maailman tilalle jonkin muun jakelun? Pystyykö hieman harrastunut peruskäyttäjä rakentamaan itselleen esim. tuosta ArchBangista aiemmin luetelluin sovelluksin varustetus työpöytäkoneen siedettävällä vaivalla? Toimiiko samat terminaalikäskyt muissa pakettienhallinnoissa ja muissa jakeluissa, millä Buntuissa on selvinnyt ongelmat? Pystyykö Ubuntun laajaa sovellusvalikoimaa hyödyntämään, vaikka käyttäisi muuta jakelua? Aikanaan siis samoja juttuja selvittelin, jolloin jätin Archiin tutustumatta tuon graafisen käyttöliittymän puutteen takia, mutta tuohon ArchBangiin ehkä uskaltaisi koskea...

8
Yleistä keskustelua / Vs: Koneen ja jakelun valinta
« : 05.01.14 - klo:14.17 »
Osaisiko joku vääntää noiden kahden, XFCE:n ja LXDE:n erot rautalangasta? Aikanaan kun kokeilin tuota Lubuntua, vaihdoin ikkunamanageriksi compizin, jolla työpöydästä sai "ilmavamman" näköisen, mutta en oikein vieläkään ole ihan kärryillä, mikä kaikki näkymässä menee ikkunamanagerin piikkiin, ja mitä kaikkea muuta työpöytänäkymä pitää sisällään. Myös tuo pakettienhallinta mietityttää, eli kuinka paljon tuo pakettienkäsittelyn raskaus vaikuttaa koneen muuhun toimintaan, eli jos PCManin vaihtaa Synapticiin, jota olen tottunut käyttämään, onko tuolla raskaammalla ohjelmalla merkitystä koneen toimintaan muulloin, kun paketteja käsittellessä?

9
Yleistä keskustelua / Vs: Koneen ja jakelun valinta
« : 04.01.14 - klo:15.42 »
Ok, eli näytönohjain ei töki vaan kone on yksinkertaisesti liian hidas. Pitääpä kokeilla vaikka noita molempia vaihtoehtoja, XFCE:tä ja LXDE:tä. Tuo Lububtu 13.10 kuulostaisi varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Tuota rammia voisi kyllä kasvattaa, en vaan ole vuosikausiin tehtnyt pöytäkoneella yhtään mitään, niin en ole lainkaan kartalla minkälaista kampaa tohon noihin pitäisi tunkea, mahtaneeko tuo sitten olla ddr2:ta ja millä sen todentaa? Gigan tikkuja näyttäis saavan parilla kympillä, joten ei ylitsepääsemätön rasti, tai sitten jos kävis jostain ettimässä käytettyjä. Nyt ei ole muuta itellä kun noita neljännesgigasia.

10
Yleistä keskustelua / Koneen ja jakelun valinta
« : 04.01.14 - klo:14.01 »
Moi pitkästä aikaa! Jos kysymys tulee väärälle osiolle, siirtäkää toki. Aika pitkä tarina seuraavaksi, mutta toivottavasti joku jaksaa lukea.

Alkaa käyttöläppäri olemaan tiensä päässä mekaanisesti, ja ajattelin rakennella nurkista löytyvistä koneista pöytäkoneen perus työpöytäkäyttöön. Koneeksi kokoonpanoon on kaksi vaihtoehto, HP:n ja Dellin entisiä oppilaitoskoneita molemmat, Intelin prossulla ja integroidulla näytönohjaimilla ja äänikorteilla. Mistä saisin selvitettyä noiden emolevyjen/näytönohjainten tyypin? HP:sen kokeilin jo asennella 12.04:ää, mutta on toooodella hidas. Prossu on 2,66Ghz ja ramia giga, joten tökkimiseen epäilen näytönohjaimen ajureita, vai? Vai onko tuo vaan liian vanha ja väsynyt suorituskyvyltään Unitylle ja sen kaikille silmäkarkeille? Tavoitteena olisi sujuvasti toimiva kone peruskäyttöön, mitään huippunopeutta en tavoittele vaan vaivatonta työkalua, mutta tuo on tosiaan ärsyttävän hidas raksutellessaan.

Pyöriteltäväksi tulisi ainakin Open- tai Libre Office tekstinkäsittelyyn ja muuhun toimistohommailuun, Chromium päätoimiseksi selaimeksi, koska synkronoituu helpoiten Googlen kanssa ja siksi näppärä Android-käyttäjälle, median toistoon riittänee VLC ja kuvankäsittelyyn Gimp. Toki Transmission ja muut saisi olla myös olemassa, ja tässä läppärissä on myös toisena selaimena Firefox, koska Youtube jostain syystä ei pelaa aina sujuvasti Chromiumissa. Useampi käyttäjä pitäisi myös olla mahdollista asettaa.

Mitenkä käyttis näillä specseillä? Ubuntu 12.04 oli vaihtoehtona koska on lts ja vakaus ja säännölliset päivitykset olisi tällaseen koneeseen kivaa, mutta distron vaihtaminen ei ole mikään ongelma. En erityisemmin pidä tuosta Unitystä, nyt käyttökoneessa on 10.04 Gnomella pienin kustomoinnein ja Cairo-dokilla, josta olen tykännyt selkeytensä vuoksi. Lubuntua olen kokeillut, mutta on kyllä ainakin 10.04:nä vähän liian historiallisen näköinen, vaikken erityisesti ulkonäön ja vilkkuvalojen perään olekaan. Mahtaisiko Mint Ubuntun sovellusvalikoimilla ja Gnome työpöydällä olla toimiva vaihtoehto kuvailemaani kokoonpanoon?

Jos johonkin kysymykseen löytyisi vastauksia, olisin kiitollinen!

11
Sori, perusvirhe ja jääny libdvdcss2 asentamatta. Oliko noita muita mitä pitäis muistaa laittaa?

12
Viimeaikoina alkanut tökkiä pahemman kerran dvd-levyjen toisto, aiemmin on toiminut moitteetta joten itellä ei palikat riitä vian määritykseen. Etsi-toimintoa käytetty, vielä ei ole tullut vastaavaa ongelmaa vastaan.

Eli kaikki dvd:t tunnistuu, osa aukeaa valikoihin asti ja jotkut jopa pyörittävät ekan ruudun, jossa pyörii varoitukset ja muut, mutta äärimmäisen harva levy pääsee itse elokuvaan asti. ??? Nykyinen asennus 10.04:stä on noin vuoden vanha, joten en ole täysin varma olenko muistanut asentaa kaikki tarvittavat mediakodekit oiken viime asennuksen jälkeen, joku muistilista tästä olisi hyvä? Jos nuo on kohdillaan niin mistä sitten hakemaan vikaa? Käytän mediasoittimena VLC:tä, ja muita toisto-ohjelmia ei olekaan, pyrin pitämään ohjemavalikoiman minimaalisena. Voisin harkita vaihtoa 12.04:ään, jos tuolla saisi helpommin homman skulaamaan, mutta ainakin 11.10 halusi lähinnä vain kaatuilla Unityllä ja Chromiumilla tässä vanhassa Packard Bellissä, en tiedä missä vika oli mutta jonkin aikaa ton kanssa taisteltua palasin 10.04:ään joka toimii muuten täysin moitteetta.

13
Ubuntu tietokoneissa / Näytön nimilaatikko 10.04
« : 22.09.12 - klo:11.19 »
Jotenkin erikoinen ongelma, jolle en ole keksinyt korjausta - eli kun tunnistuttaa näytöt, näytön vasempaan ylänurkkaan ilmestyy näytön nimi omaan laatikkoonsa, ja tuo laatikko kummittelee näytön nurkassa hyvin pitkään. Miten tuon saa pois?

14
Mikäköhän hemmetin logiikka tossa nyt on, kun esim. Bones sitte taas näkyy, joka on kuitenkin ulkomainen rahalla ostettu sarja... vähän kiroiluttaa jo tollanen.

15
Ei vaikuttais taaskaan aukeevan. Onkohan tää nyt mun omaa vainoharhailua jo, vai miten on muilla..? Älytöntä hommaa.

16
Taas toimii kaikki ulkomaisetkin... en ole tarkkaillut päivityksiä sen tarkemmin, eli itelle selittämätön ilmiö, mutta tosiaan ulkomaiset ostosarjatkin pyörii Launchy-valikosta normaalisti. Mystistä.

17
Mahtaakohan kukaan olla saanut vastausta palautteeseen koskien noita Silverlight-ongelmia? Itse olen antanut varmaan kolmeen-neljään kertaan erilaisella asiallisuusasteella olevaa palautetta kaikkien asiakkaiden tasapuolisesta palvelusta, mutta kertaakaan ei ole minkäänlaista vastausta kuulunut.

Jos kyseisellä puljulla ei olisi tosiaan noita F1-oikeuksia, niin ei tarvitsisi olla pienimmissäkään määrin tekemisissä. Vaikka yhtä suurta kuraa nuo kaikki suuremmat mediatalot tarjoo.


Suuta soukeammalle, siivottu -Storck

18
Samoihin ajankohtiin osuu molempien ohjelmien mykistyminen, niin taitaa joku laajempi muutos olla tuolla salauskäytännöisää tapahtunut. On kyllä hieno pulju, ihan mielenkiinnosta googlailin, niin mäkilläkin on toiminut defaultina tuo katsomo vasta tovin aikaa. Asiakaspalvelua parhaimmillaan, vaikka tuonkin firman serverit varmaan pyörii avoimen lähdekoodin softalla. Vaikka en mikään verkkoasiantuntija ookkaan.

19
No joo, kyllä. Mutta tuohon uusimpaan jaksoon asti pystyi kaikki katsomaan ongelmitta.

20
http://www.katsomo.fi/?progId=112485

Tällä ohjelmalla ongelmat huomasin, uusinta lukuunottamatta on kaikki jaksot katsottu Firefox+Launchy kombolla.

Sivuja: [1] 2 3 4