Ubuntu Suomen keskustelualueet
Ubuntun käyttö => Asentaminen ja käyttöönotto => Aiheen aloitti: Morse - 27.08.14 - klo:10.56
-
Moi,
Päätin asentaa ja kokeilla Ubuntua eka kertaa. Otin kovosta Drive Imagen ja tyhjensin kovon DBAN ohjelmalla. Kopioin Ubuntu 14.04 LTS (Finnish Remix) dvd:lle. ja asensi bootin asemasta. Laitoin levyn asemaan ja käynistin koneen. Ohjelma meni eteenpäin ihan hyvin asenna kohtaan,jonka jälkeen tuli teksti, juuritiedosto järjestelmää ei ole määritetty. Korjaa tämä osiointi valikossa. En löytänyt valikkoa.Lopetin asennuksen. Levy avasi ubuntu työpöydän. Täällä ilmeisesti määritellään toi osiointi. vosiko joku kertoa missä ja miten etenen asennuksessa eteenpäin. Kiitokset
Otsikko muutettu osuvammaksi -Storck
Noihin otsikoihin(kin) kannattaa panostaa, hyvällä otsikolla saa vastauksia paremmin kuin sellaisella joka ei kerro mitään
-
Ubuntua asennettaessa ei tarvitse tehdä mitään osiointeja tai muutakaan säätöä etukäteen, heittää vain asennuslevyn pesään/tikun USB-porttiin ja asentaa. Kysyttäessä valitaan "Asenna Ubuntu käyttöjärjestelmän XYZ tilalle" tai mikä nyt tarkka sanamuoto olikaan... Tämä pätee siis siihen, että levyllä olevaa käyttistä ei tarvitse säästää.
LISÄYS: Juu, en vastannut kysymykseesi. :) Ubuntun asennuslevyllä voi asennuksen yhteydessä tehdä kaikki osiointeihin liittyvät jutut. En muista nyt ulkoa tuota juuriosio -hommelia.
-
Itsekin puoli vuotta sitten törmäsin samaan asiaan, että "asenna juuri ...." . En löytänyt mistään ohjetta, miten se pitää asentaa jollekin osiolle, jos sen täsmälleen sinne haluaa. Tähän samaan ongelmaan törmää jokainen uusi Ubuntuun siirtyvä, joten kannattaisi nyt jonkun gurun laittaa selkeät neuvot esiin.
Tietenkin noin rinnalle automaattisesti asentamalla tai kokonaan päälle asentamalla ongelma poistuu, mutta voisihan sitä ohjetta olla niille, jotka haluavat ubuntun tiettyyn paikkaan asentaa.
-
Aloitusviestin käsityksen mukaan levy on tyhjennetty ja tarkoitus asentaa ainoastaan ubuntu... :o.Kokeile levyntyhjennykseen jotain toista softaa,itse käytän aina tätä http://www.killdisk.com/downloadfree.htm .Toiminut hyvin.
Edit:ubuntu asentuu juuri kuten Eesaurus aikaisemmin sanoi,ei tarvita isompia kikkailuja,joku muu feelu kyseessä.
-
Kyllä osiontimääritysten muuttaminen omatoimisesti on suotavaa. Ainakin kotikansio(t) kannattaa sijoittaa omalle osiolleen, sillä tapaa käyttiksen vikatilanteet yms. eivät uhkaa omia tiedostoja.
-
Juuriosio on se osio, jonka liitospiste on / ja se on pakko olla olemassa. Muita osioita voivat olla /home, /boot, /usr, /var, /tmp tai oikeastaan ihan mikä tahansa polku tiedostojärjestelmässä, mutta yleensä käytetään vain juurta (eli se "/") ja kotiosiota ("/home"). Hyöty juureen ja kotiosioon jakamisessa on se että käyttöjärjestelmä, joka sijaitsee juuressa, voidaan asentaa uudestaan ilman että käyttäjien tiedostot, jotka sijaitsevat kotiosiolla, poistetaan.
Ilmeisesti olet yrittänyt osioida itse etkä ole määritellyt liitospisteitä. Laita siis sille osiolle, jolle Ubuntun meinasit asentaa, liitospisteeksi "/".
-
Minulle tuli mieleen että minkä takia asennusvaiheessa kysytään edes juuriosiota jos kerran levy on tyhjä,omalla kokemuksella (vähäisellä *nix tietämyksellä paitsi macintosh) käyttöjärjestelmä asentuu automaattisesti kovalevylle.Varsinkin jos kyseessä on ubuntu,asennus on tehty todella helpoksi.Pointtina vielä että tottakai home kannattaa osioida erikseen ;)
-
Asennusvaiheessa kysytään sitä, jos menet ja osioit itse. Täytyyhän systeemin tietää mikä osio on mihinkin käyttöön.
-
Totta,vauhtisokeus iskenyt tässä ankaran testaus vaiheen aikana.Toivottavasti alkuperäinen kysyjä löytää ratkaisun ettei mene kokonaan ot:ksi :P
-
Miksiköhän ei asennusvaiheessa tarjota vaihtoehtoa: "Hei, jos laittaisit juuren, homen ja swapin? Tässä ehdotus osioinniksi K/E." Kun tuo erillinen /home on kuitenkin aika hyvä olemassa.
-
Tämä nyt menee OT:nä vähän kysymyksestä ohi, mutta sivuaa.
Jos windowsilla on osioitu kovalevy niin, että C-osiolla on Vista ja D-osiossa on sen recovery. Sitten kovalevystä on loput jaettu: osio K(=valokuvia) ja T(=muuta sälää) sekä osio nimeltä U on tyhjä, johon on tarkoitus sujauttaa Ubuntu. C-, D-, K- ja T -osioihin Ubuntu ei saa mennä.
Nämä osiot näkyvät sitten jossain järjestyksessä siinä Ubuntun asennus näytöllä jossain vaiheessa: (Ilmeisesti Gparted tapaaan)
C D K T U
Voit ajaa Ubuntun Vistan päälle, jolloin se menee C-osiolle.
Voit asentaa Ubuntun Vistan rinnalle, jolloin se tunkeutuu ilmeisesti K-osiolle.
Mutta jos haluat asentaa sen U-osiolle?
Sitten kysytään muistini mukaan, että mihin laitetaan juuri? No tarkoitus on laittaa U:hun.
Miten se "juuri" laitetaan, kun olet eka kertaa Linux hommaa tekemässä ja sinulla on kädessä näppäimistö ja hiiri sekä edessä näyttö. Ja sanotaan, että "laita juuri"!
Mihin napsautetaan hiirellä seuraavaksi on se akuutti kysymys aloittelijalla?
-
Voit ajaa Ubuntun Vistan päälle, jolloin se menee C-osiolle.
Tai sitten se tyhjentää koko levyn. En tiedä kummin lie.
Voit asentaa Ubuntun Vistan rinnalle, jolloin se tunkeutuu ilmeisesti K-osiolle.
Tai varmaankin se haluaa pienentää osioita. En tiedä osaako asennusohjelma toimia noin monimutkaisessa tilanteessa automaattisesti.
Mutta jos haluat asentaa sen U-osiolle?
Sitten osioidaan käsin.
Sitten kysytään muistini mukaan, että mihin laitetaan juuri? No tarkoitus on laittaa U:hun.
Miten se "juuri" laitetaan, kun olet eka kertaa Linux hommaa tekemässä ja sinulla on kädessä näppäimistö ja hiiri sekä edessä näyttö. Ja sanotaan, että "laita juuri"!
Mihin napsautetaan hiirellä seuraavaksi on se akuutti kysymys aloittelijalla?
En ole tullut käyttäneeksi tuota osiointipuolta Ubuntu 14.04:n asennusohjelmassa, joten en pysty sanomaan miten se toimii. Kuitenkin kaivelin Ubuntun virallisen asennusohjeen, jossa tuo vaihtoehto on edistyneille käyttäjille eli pitäisi kai tietää nuo käsitteet. Pitäisi varmaan itsekin vilkaista millainen ikkuna siellä nykyään on. Aiemmin se oli mielestäni välillä juuri niin selkeä kuin mahdollista. Ehkä vain selitykset eri liitospisteiden ja tiedostojärjestelmien merkityksistä puuttui.
http://www.ubuntu.com/download/desktop/install-ubuntu-desktop
or — if you’re an advanced user — choose the ’Something else’ option
Linuxissa, kuten Ubuntussa, ei ole asemakirjainten käsitettä eli ei ole mitään C, D, jne. asemia vaan on laitteet kuten /dev/sda1 ja /dev/sda2, jotka Windowsilla vastaisivat noita C ja D asemia. Vastaavasti Windowsilla ei ole noita Linuxin käyttämiä laitenimiä. Kyseessä on ihan tietoinen valinta, Windows perii tuon MS-DOS:sta, joka perii sen vielä vanhemmista järjestelmistä, ja Linuxissa taas käytäntö tulee Unixista, joka on vielä MS-DOS:a vanhempaa perua. Periaatteessa kai asennusohjelma voisi arvata Windowsin käyttämät asemakirjaimet, mutta niitäkin voi kai vaihtaa ja miten luotettavaa se sitten olisi, sitä en tiedä. Linux saa kyllä asemien laitenimet loogisesti osiotaulusta, joten ne ovat aina ennustettavissa. Toisaalta muidenkaan järjestelmien ei tarvitse tällaisten ongelmien kanssa painia, joten miksi meidän pitäisi. Kuitenkin on muitakin ongelmia ratkottavana ja tähänkin asiaan on yksinkertaisissa tapauksissa tehty jo ratkaisu. Jos käyttäjä haluaa perehtyä osiointiin jo Windowsissa ja osioi järjestelmän siellä, hänen pitäisi perehtyä vastaaviin asioihin myös Ubuntussa. Mutta tämä nyt oli vain minun pohdiskeluani tästä asiasta. Se miksi Ubuntun kehittäjät ovat jotain päättäneet on sitten toinen juttu.
-
Ubuntussa se osiointi asennusvaiheessa on hyvin yksinkertainen prosessi, josta ensikertalainenkin pienellä tarkkuudella selviää ongelmitta: Kovalevyn osiot näytetään värikoodattuna palkkina, ja niiden kokoa pääsee säätämään. Tavoite on luoda tyhjää osioimatonta tilaa "riittävästi". Toteutetaan pienennys. Sen jälkeen sitten tehtyyn tyhjään tilaan luodaan uudet osiot, eli valitaan se tyhjä tila ja sitten "uusi osio" tms. Sitten tulee kysymysruutu jossa kysytään että minkä kokoinen, mikä liitospiste, ja mikä tiedostojärjestelmä, ja alustetaanko uusi osio. Näihin kysymyksiin yhdet oikeat vastaukset ovat vaikkapa 15 000 Mt, /, ext4, ja alustetaan. Toteutetaan. Sitten luodaan seuraava osio johon sitten vastaavalla tavalla sopiva koko, home, ext4, ja alustetaan. Toteutetaan. Sitten vielä swap osio, johon ainakin joskus suositeltiin keskusmuistin koko x2, tosin itse olen viime aikoina kun muistia on 8 gigaa tehnyt vain pari gigaisen swapin. Toteutetaan. Ja valmista. Jatketaan asennusta.
-
... minkä takia asennusvaiheessa kysytään edes juuriosiota jos kerran levy on tyhjä,omalla kokemuksella (vähäisellä *nix tietämyksellä paitsi macintosh) käyttöjärjestelmä asentuu automaattisesti kovalevylle.
Linux/Unix -järjestelmät ovat fiksuja, eivätkä ilman asentajan määrittelyjä asenna järjestelmää miten ja minne sattuu.
Asennusvalikoista on toki valittavissa tapa, miten asennus toteutetaan.
-
Parit täsmennykset tuohon.
Linuxissa, kuten Ubuntussa, ei ole asemakirjainten käsitettä eli ei ole mitään C, D, jne. asemia vaan on laitteet kuten /dev/sda1 ja /dev/sda2, jotka Windowsilla vastaisivat noita C ja D asemia
Siis asemia tai osioita. Ainakin Windows 7 eteenpäin voi osion tai aseman liittää kokonaan ilman esim. c:\ tai d:\ nimikettä ja heittää sen jatkoksi haluttuun kansioon.
Vastaavasti Windowsilla ei ole noita Linuxin käyttämiä laitenimiä. Kyseessä on ihan tietoinen valinta, Windows perii tuon MS-DOS:sta, joka perii sen vielä vanhemmista järjestelmistä, ja Linuxissa taas käytäntö tulee Unixista, joka on vielä MS-DOS:a vanhempaa perua.
Ei ihan kyllä mene noin. Kyllä esim. Diskpartia komennetaan hyvin pitkälti samaan tyyliin. On asemanumero ja osionumero. Windowsissa käytetään myös guidia asemille (kehoitteessa mountvol käsky kertoo ne). Tosin normaalikäyttäjälle täysin näkymätön ominaisuus.
Periaatteessa kai asennusohjelma voisi arvata Windowsin käyttämät asemakirjaimet, mutta niitäkin voi kai vaihtaa ja miten luotettavaa se sitten olisi, sitä en tiedä.
Itse Windows ei välitä asemakirjainten vaihdosta yhtään mitään. Osa hyvin tehdyistä ohjelmistakin hoksaa muutoksen.
-
Joo. Jos jollakin "expertillä" olisi joskus aikaa ja mahdollisuus seurata pelkällä katseella sitä tilannetta, kun joku windows-ja linux-ummikko yrittää asentaa DVD-kuvalta Ubuntua ensimmäistä kertaa, niin siinä varmaan selvenisi, mistä yleensä klikkaa.
-
Linuxissa, kuten Ubuntussa, ei ole asemakirjainten käsitettä eli ei ole mitään C, D, jne. asemia vaan on laitteet kuten /dev/sda1 ja /dev/sda2, jotka Windowsilla vastaisivat noita C ja D asemia
Siis asemia tai osioita. Ainakin Windows 7 eteenpäin voi osion tai aseman liittää kokonaan ilman esim. c:\ tai d:\ nimikettä ja heittää sen jatkoksi haluttuun kansioon.
Niin, onnistuu tuollainenkin, mutta en tiedä missä sitä olisi käytetty ja varsinkaan että joku peruskäyttäjä käyttäisi. Peruskäyttäjällä tarkoitan siis henkilöä, joka ei osaa asentaa Ubuntua ja osioida käsin.
Vastaavasti Windowsilla ei ole noita Linuxin käyttämiä laitenimiä. Kyseessä on ihan tietoinen valinta, Windows perii tuon MS-DOS:sta, joka perii sen vielä vanhemmista järjestelmistä, ja Linuxissa taas käytäntö tulee Unixista, joka on vielä MS-DOS:a vanhempaa perua.
Ei ihan kyllä mene noin. Kyllä esim. Diskpartia komennetaan hyvin pitkälti samaan tyyliin. On asemanumero ja osionumero. Windowsissa käytetään myös guidia asemille (kehoitteessa mountvol käsky kertoo ne). Tosin normaalikäyttäjälle täysin näkymätön ominaisuus.
No ei siellä silti ole mitään /dev/sda1 yms. nimiä kuten Linuxissa, mutta olennaista tässä oli se, että käyttäjä tietää nuo kirjaimet eikä ole aavistustakaan mistään (asemista) levyistä tai osioista.
Tuo asemakirjain nimitys taitaa tulla jostain (varhaisista?) DOS-ajoista, jolloin ei ollut kovin yleistä osioida levyjä useampaan osioon sillä ne olivat niin pieniä, mutta tämä nyt oli vain mutua (olen liian nuori pätemään tuollaisesta asiasta ;)).
Grubikin muuten nimittää noita levyjä ja osioita numeroilla - luultavasti siksi että se on yksinkertaisinta toteuttaa ja hyvin selkeää.
Periaatteessa kai asennusohjelma voisi arvata Windowsin käyttämät asemakirjaimet, mutta niitäkin voi kai vaihtaa ja miten luotettavaa se sitten olisi, sitä en tiedä.
Itse Windows ei välitä asemakirjainten vaihdosta yhtään mitään. Osa hyvin tehdyistä ohjelmistakin hoksaa muutoksen.
Niin ja Linux ei varsinkaan silloin tiedä mitä kirjainta mikäkin osio vastaa.
Mutta joo, ihan hyviä tarkennuksia eivät vaan peruskäyttäjälle kovin tarpeellisia tai ainakaan mitenkään tuttuja. Joskus toivoisin, että ihmiset oikeasti yrittäisivät osata tietää jotain tietokoneistaan kuten autoista "pitäisi tietää". Tai ainakin täällä on tapana, että vaikkei olisi autoista kiinnostunut, niin pitää silti osata tehdä ne "pienet huollot" omaan autoon eli vähintäänkin vaihtaa renkaat ja lisätä nesteitä; Toivottavasti osaa jopa vaihtaa öljyt, ainakin jos sattuu olemaan mies. ;D (itse siis pystyn kyllä tekemään nuo kaikki autolleni, mutta en jaksa kiinnostua kovin syvällisesti autoista)
Joo. Jos jollakin "expertillä" olisi joskus aikaa ja mahdollisuus seurata pelkällä katseella sitä tilannetta, kun joku windows-ja linux-ummikko yrittää asentaa DVD-kuvalta Ubuntua ensimmäistä kertaa, niin siinä varmaan selvenisi, mistä yleensä klikkaa.
Varmaan. Jos joskus joku päätyy tuota testaamaan, niin sitten vaan Launchpadiin bugiraporttia. Toivottavasti joku kehittäjä sen siellä huomaa ja ymmärtää itsekin tutkia.
-
Joskus toivoisin, että ihmiset oikeasti yrittäisivät osata tietää jotain tietokoneistaan kuten autoista "pitäisi tietää".
Ihan totta kyllä. Joskus kuulee väläytyksiä tyyliin "Mutta kun eihän Windowsissa voi osioida kiintolevyä", joihin on kiva kuitata "jaa, se valikko on piilotettu tarkoituksella typerämmiltä käyttäjiltä" :)
Siis ei toki sillä, että ymmärtäähän sen, että kukaan ei voi kaikkea tietää ja monia ei kiinnosta aihe lainkaan. Itsekään mielestäni tiedä kuin perusteita sieltä täältä. Tympäisee vain kun monet on täysin välinpitämättömiä esim. netinkäytönsuhteen, tiedostojen hallinnan yms. suhteen ja sitten uikutetaan, että miten noin pystyi käymään ja pyydetään korjaamaan asia. Siis tympäisee lähinnä siksi, että tietotekniikka kuitenkin on aika välttämätön väline nykypäivänä.
No mitä kummilapsien koulunkäyntiä olen kuullut, niin vaikuttaa siltä, että tietotekniikka opetetaan nykyään ilmeisesti todella varhaisessa vaiheessa. Oikeastaan kuulostaa, että hiukan liiankin varhaisessa. Jotenkin tullut sellainen käsitys, että tuleva sukupolvi ei taida pystyä tekemään mitään ilman tietotekniikan apuja.
No joo, menipä taas ohi aiheen.
-
Moi,
Päätin asentaa ja kokeilla Ubuntua eka kertaa. Otin kovosta Drive Imagen ja tyhjensin kovon DBAN ohjelmalla. Kopioin Ubuntu 14.04 LTS (Finnish Remix) dvd:lle. ja asensi bootin asemasta. Laitoin levyn asemaan ja käynistin koneen. Ohjelma meni eteenpäin ihan hyvin asenna kohtaan,jonka jälkeen tuli teksti, juuritiedosto järjestelmää ei ole määritetty. Korjaa tämä osiointi valikossa. En löytänyt valikkoa.Lopetin asennuksen. Levy avasi ubuntu työpöydän. Täällä ilmeisesti määritellään toi osiointi. vosiko joku kertoa missä ja miten etenen asennuksessa eteenpäin. Kiitokset
Vastikään 14.04 versioon päivittäneenä puhtaalla asennuksella, kun olin asennuksessa päässyt osiotauluun tuplaklikkasin sen osion riviä, jonka tiesin olevan juuriosio. Silloin tulikin ensin valikko, jossa piti valita miten alustetaan se osio (ext4 tai jokin muu), sen jälkeen tuli uusi valikko jossa taisi olla mount-kohta, siis tässä valitaan / eli juuri.
Mutta eihän nämäkään tietenkään ole mitään itsestään selviä asioita. En löytänyt mitään ohjesivua, vaikka tässä hommassa jos missä olisi hyvin tarpeen. Päivitysohjeen sivullakin mainittiin jokin edistyneen käytön ohjesivun, mutta ei ollut linkkiä sinne! Huono huono homma.
ML
-
Dos:sin "juuri" oli aikoinaan a:\ (nyk. kadonnut levykeasema) . Myöhemmin c:\ (kovalevy). Mahdollisuutta asentaa systeemiä useammille levyille ei juuri ollut. Dossin korvasi eri Windows versiot ja vanhat fat-levyjen nimeämiskäytäntö jäi kummittelemaan. FAT on kehitetty aikoinaan melko pienille levykkeille ei kovalevyille.
Linuxin on aina voinut asentaa useammalle levylle. Linuxin hakemistopuun juuri eli "/" on voinut sijaita melko vapaasti. Kunhan BIOS & lataaja pystyy sen lukemaan. Sama koskee /boot osiota. Mielellään pienellä levyllä tai ainakin levyn alussa. Loput on voinut pistää melko vapaasti eri levyille/tiedostojärjestelmille tarpeen mukaan. Linux ei käytä BIOSsia levyn lukuun. Joten Linux pystyi käyttämään sellaisiakin levyjä joita BIOs ei ymmärtänyt. /etc/fstab sisältää tiedon juuren ja muiden osioiden käytöstä. Osia systeemistä voi pistää myös keskusmuistiin. SSD on nopea, mutta keskusmuisti vielä nopeampaa. Esim. /var ja /tmp on helppo siirtää muistiin. /boot voidaan jättää liittämättä juureen ja esim. /usr ja /sbin voidaan liittää vain luku tilassa. Mikä hankaloittaa kovasti haitakkeiden asentumista. Tuolloin systeemi vastaa paljolti live-CD-levyä.
Nykyisillä koneilla pärjää hyvin oletuksilla. Jos ei tiedä mitään osioinnista antaa asennusohjelman hoitaa. Grub2 osaa ne isommatkin levyt. Dos/Windowssilla oli aikoinaan hassuja kokorajoituksia - suoranaisia vikoja vähänkin isommissa levyissä. Dos 3.2 raja oli muistaakseni 32 mt, mikä oli aikoinaan ärsyttävän pieni levy ja tänä päivänä todella naurettavan kokoinen. Ei sinne montaa levykettä mennyt.
-
Dos:sin "juuri" oli aikoinaan a:\ (nyk. kadonnut levykeasema) . Myöhemmin c:\ (kovalevy). Mahdollisuutta asentaa systeemiä useammille levyille ei juuri ollut. Dossin korvasi eri Windows versiot ja vanhat fat-levyjen nimeämiskäytäntö jäi kummittelemaan. FAT on kehitetty aikoinaan melko pienille levykkeille ei kovalevyille.
Ei pidä paikkaansa. Tai no pitäähän se nyt tietysti sinne Dos, olisiko versio 1-2 nurkille, jolloin kiintolevyjä ei käytännössä kuluttajilta muutenkaan.
Linuxin on aina voinut asentaa useammalle levylle. Linuxin hakemistopuun juuri eli "/" on voinut sijaita melko vapaasti. Kunhan BIOS & lataaja pystyy sen lukemaan. Sama koskee /boot osiota. Mielellään pienellä levyllä tai ainakin levyn alussa. Loput on voinut pistää melko vapaasti eri levyille/tiedostojärjestelmille tarpeen mukaan. Linux ei käytä BIOSsia levyn lukuun. Joten Linux pystyi käyttämään sellaisiakin levyjä joita BIOs ei ymmärtänyt. /etc/fstab sisältää tiedon juuren ja muiden osioiden käytöstä. Osia systeemistä voi pistää myös keskusmuistiin. SSD on nopea, mutta keskusmuisti vielä nopeampaa. Esim. /var ja /tmp on helppo siirtää muistiin. /boot voidaan jättää liittämättä juureen ja esim. /usr ja /sbin voidaan liittää vain luku tilassa. Mikä hankaloittaa kovasti haitakkeiden asentumista. Tuolloin systeemi vastaa paljolti live-CD-levyä.
Tuoreella raudalla tuo alkaa olla sinänsä aika erilainen tilanne, koska lähinnä se efi osio pitää löytyä asemalta.
Dos/Windowssilla oli aikoinaan hassuja kokorajoituksia - suoranaisia vikoja vähänkin isommissa levyissä. Dos 3.2 raja oli muistaakseni 32 mt, mikä oli aikoinaan ärsyttävän pieni levy ja tänä päivänä todella naurettavan kokoinen. Ei sinne montaa levykettä mennyt.
Ei pidä lainkaan paikkaansa. Teoreettinen maksimi asemakoko olisi jo tuolloin ollut 768mb. Osiokoko oli tuohon rajoitettu Dos3.2:ssa. Korjaus Dos 3.3:ssa, Dos 3.2:ssa se oli 64mb. Mutta silti kovin ajantasalla. Tuohon aikaan XT-standardi oli 10mb.
En muista mitä tuohon aikaan maksoi noin 20Mt kiintolevy. Kuitenkin todella hyvän auton hinta oli silloin kyseessä, eli ei Dos kyllä mitenkään ollut ajastaan jäljessä tuon suhteen. Pahin akilleen kantapää oli järjestelmän alkuaikojen oletus "640kt riittää kaikille", josta tuli Dos-aikakauden lopulle asti riesaa.
*piti oikein tarkistaa pari asiaa*