Ubuntu Suomen keskustelualueet
Muut alueet => Muut käyttöjärjestelmät ja Linux-jakelut => Aiheen aloitti: khaosaming - 03.06.12 - klo:14.22
-
Muinaisista Macintosheista kiinnostuneille mukava ohjelma, jolla voi ajaa System 7.5:een saakka klassisia Mac-ohjelmia.
Mini vMac:
http://minivmac.sourceforge.net/ (http://minivmac.sourceforge.net/)
Hae tuolta ROM:
http://sites.google.com/site/oldmacarchive/roms (http://sites.google.com/site/oldmacarchive/roms)
Tuolta boottilevykkeen kuva:
http://macintroid.tripod.com/macintroid/id6.html (http://macintroid.tripod.com/macintroid/id6.html)
(https://dl.dropbox.com/u/49224198/Ubuntu/Mac/Screenshot%20from%202012-06-02%2021%3A39%3A09.png)
(https://dl.dropbox.com/u/49224198/Ubuntu/Mac/Screenshot%20from%202012-06-02%2021%3A42%3A03.png)
(https://dl.dropbox.com/u/49224198/Ubuntu/Mac/Screenshot%20from%202012-06-02%2021%3A46%3A45.png)
(https://dl.dropbox.com/u/49224198/Ubuntu/Mac/Screenshot%20from%202012-06-02%2023%3A17%3A30.png)
Lisätietoa:
http://www.retrothing.com/2008/06/mini-vmac-vinta.html (http://www.retrothing.com/2008/06/mini-vmac-vinta.html)
-
;D ;D ;D
Tuo oli (varsinainen) ensikosketus Appleen.
-
Muistelen vieläkin kauhulla. Peruskouluaikoina joutui atk-opetuksessa noiden kanssa touhuamaan. Klassinen pommin kuva näytölle ilmaantui harva se kerta, minikokoinen mustavalkonäyttö, sellainen filosofia, että konetta EI säädellä, käyttöliittymä joka oli niin tyhmennetty että tuntui alentavan käyttäjänkin älykkyysosamäärää. Uudemmilla koneilla hd-korpun formatointi oli todella naurettavan hidasta. Ekoissa värimalleissa missä oli alkeellinen moniajokäyttis, käyttis kaatui tasaisen tappavasta aina kun pisti hiiren kursorin tiettyyn kohtaan ruudulle, jne.. Oli noista se ilo, että kun pääsi koulun mäsinktoneja käyttämästä oma Amiga500 ja myöhemmin IBM 486 tuntuivat OIKEILTA tietokoneilta. Pitäisköhän tuota emulaattoria kokeilla jotta pääsee taas nostalgiatripille, ja muistelemaan miksi sitä vihasikaan Applen tuotteita niin paljon... :D
-
Itse en tuota työpöytää inhoa, mutta tuon emulaattorin käytön yritys kyllä johti ajatuksia muualle ...
... ihan oikeastiko on laitonta yrittää huvikseen käyttää 30-vuotta vanhaa ohjelmistoa? Ihan oikeastiko tekijänoikeudet tuon estävät?
Sivuilla ei jaettu kaikkea materiaalia, millä emulaattorin saisi toimimaan ja propriety-kamaa oli sen verran, mukaan lukien Apple tai Windows-ohjelmia joita olisi pitänyt ajaa ... että onko tuo nyt ihan tästä maailmasta enää?
-
Sama juttu se on kaikilla vanhoilla koneilla, Amiga emulaattorin mukana ei tule rom-dataa (eikä käyttistä) C-64 emulaattorilla sama juttu rom datan suhteen jne.. Onko tässä mitään järkeä, no ei, mutta tekijänoikeuksien suoja-aikoja pohdittaessa ei ole muistettu tietokoneita ja niiden äkäistä vanhenemista.
Sain itse Windows puolella tuon emulaattorin toimimaan (täytyi avata stuffit expanderilla lataamani levykuvat, ja vielä versio 2010:llä siitä uusi verio ei avaa niitä). Joo-o täytyy sanoa että aika ei ole kullannut muistoja, vanhat macit tuntuvat ihan yhtä kauheilta kuin silloin joskus, ainoa ero on että emulaattorilla systeemi vain on reilusti nopeampi kuin oikea pönttömallin kone oli...
-
Mini vMac käynnistyy. Tähän raahataan boottilevykkeen kuvake.
(https://dl.dropbox.com/u/49224198/Ubuntu/Mac/Screenshot%20from%202012-06-03%2018%3A14%3A43.png)
Tietoja Finderista:
(https://dl.dropbox.com/u/49224198/Ubuntu/Mac/Screenshot%20from%202012-06-03%2018%3A10%3A23.png)
Asetusten hallinta:
(https://dl.dropbox.com/u/49224198/Ubuntu/Mac/Screenshot%20from%202012-06-03%2018%3A12%3A33.png)
Kone suljetaan:
(https://dl.dropbox.com/u/49224198/Ubuntu/Mac/Screenshot%20from%202012-06-03%2018%3A15%3A49.png)
-
Mini vMacin ikkunan saa kokonäyttötilaan tai ainakin isommaksi painamalla Ctrl+F. Löysin tämän ominaisuuden (http://lowendmac.com/conachey/05/mini-vmac-mac-emulator.html) vasta äsken. Muut ovat varmaan olleet siitä perillä jo pitkään.
https://dl.dropbox.com/u/49224198/Ubuntu/Mac/Screen%20shot%202012-06-06%20at%206.03.16%20PM.png (https://dl.dropbox.com/u/49224198/Ubuntu/Mac/Screen%20shot%202012-06-06%20at%206.03.16%20PM.png)
-
Hyvin pyörii Mac ... - nykyraudalla ;D .
En tiedä mistään perinteisen Macin ongelmista mitään, koska en sellaisia testeissä ja myöhemmässä, hyvin pienessä, käytössä havainnut.
Sen sijaan, muistan hyvin minkälainen kone Mac oli ilmestyessään. Testasin yhtä ja niitä sitten hankittiinkin toimistokäyttöön. Vertailuvaihtoehtoja olivat mm. nämä:
- Nokia MykkäMikko, virallinen nimi Micro Mikko. Myyjät eivät vaivautuneet edes tekemään hintailmoitusta, taisi olla liian pieni kauppa.
- HP:n PC, no 150 tai jotakin muistaakseni. Siinä oli PAM, kosketusnäyttö (!) applikaatioiden käynnistysjärjestelmä. Eli muutaman ohjelman sai sillä käyntiin näytöstä painelemalla. Tekstinkäsittely oli ASCII-pohjainen Wordstar, joka oli "parasta" mitä löytyi PC-koneisiin. Se oli melkoisen hirveä ohjelma annettavaksi tavalliselle, tietokoneviattomalle ihmiselle.
- HP 45. Tekninen työasema, jossa kaikki oli suljettua ja bundlattua. Jopa ohjelman kehitys oli rautaan sidottua (esim. käynnistys ja step ja tällaiset olivat suoraan näppäimistössä juuri näitä temppuja varten ...). Toimi sinänsä hyvin ja ominaisuuksia oli paljon, mutta tekstinkäsittelyn kannalta aivan liian rajoittunutta ja lopulta kuitenkin vaikeaa ymmärtää ilman tiettyä nörttiasennetta.
CPT - tekstinkäsittelyjärjestelmä. Tarkoitettu vain tähän ja siinä oli iso, pystyasentoinen, valkopohjainen näyttö. Hinta n. 30 000 euroa per kappale. Ei sekään osannut tavuttaa oikein sanaa "kaivosaukko", joka sai myyjän aivan hämilleen. Ei taida onnistua vieläkään, jollei sitten ole erikseen opetettu että sanaa "kaivo-saukko" ei ole olemassa, mutta mistäs tietokone sen tietää, etteikö se voisi jonkun jari-tervon-kirjassa esiintyäkin?
IBM PC ... eihän sitä oltu vielä keksittykään.
MACin testikone oli melko varhainen malli - siinä ei ollut vielä kovalevyä! Korppuasema oli, josta käsin ladattiin käyttis, kaikki ohjelmat ja talletettiin sitten tekstinkäsittelyn tuloksetkin. Toimi näinkin kun jaksoi vaihdella korppuja sen mukaan mitä järjestelmä pyysi.
Tässä oli mukana piirto-ohjelma joka integroitui graafis-pohjaiseen tekstinkäsittelyyn. Tämä oli silloin aivan jotain muuta kuin kälynen Wordstar vihreällä ascii tekstillä mustalla näytöllä (HP:ssa). Kaikki toimi ihan järkevästi ja tekstiä pystyi tuottamaan sellaisessa muodossa, että joku sitä viitsi lukeakin. Eli sillä sai aikaan pienimuotoisia esityksiä. Tekstinkäsittelyn ideahan ei ole tekstin tuottaminen, kuten vieläkin monesti virheellisesti kuvitellaan, vaan sellaisen esityksen luominen, jota joku viitsii lukeakin. Tähän ajatukseen Mac sopi melko ainutlaatuisella tavalla jo 80-luvun alussa. Varsinaisissa toimitettavissa koneissa oli muistaakseni aina kuitenkin jo kovalevy.
Näitä juttuja pääsee fiilistelemään tällä emulaattorillakin - nykyään ovat tietysti itsestään selviä asioita, mutta eivät sitä todellakaan olleet silloin kun MAC tuli markkinoille.
Kiitokset emulaattorivinkeistä :)
-
...
Sen sijaan, muistan hyvin minkälainen kone Mac oli ilmestyessään.
...
IBM PC ... eihän sitä oltu vielä keksittykään.
Miten tämä on mahdollista?
IBM PC julkaistiin elokuussa 1981 ja ensimmäinen Mac tammikussa 1984.
-
...
Sen sijaan, muistan hyvin minkälainen kone Mac oli ilmestyessään.
...
IBM PC ... eihän sitä oltu vielä keksittykään.
Miten tämä on mahdollista?
IBM PC julkaistiin elokuussa 1981 ja ensimmäinen Mac tammikussa 1984.
Tuo lienee sikäli mahdollista, että muistin väärin. Oli noissa testeissä jollakin lailla myös IBM PC mukana - tosin taisi tulla hylätyksi jo aiemmin, ehkä vuoden 1983 aikana - siitähän tuli kovalevymalli vasta -83. Mahdollisesti se tuli hylätyksi hintansa, Wordstarin tai sen takia, että siinä ei ollut mitään parempaa kuin tuossa mainitussa HP:ssa - tai ehkä tuota floppy-versiota ei millään pystynyt ottamaan vakavasti. En muista tarkemmin, mutta lopullisissa testeissä se ei ollut sen paremmin - HP oli kuitenkin jonkinlainen favorite minulle ja muillekin, joten IBM PC:n olisi oikeasti pitänyt tarjota jotakin parempaa.
Mac oli joka tapauksessa varsin varhainen malli, demokone joka lienee ollut käytettävissä ennenkuin koneet olivat varsinaisesti myynnissä. Olin seurannut Lisaa jota sitä ennen, joten Mac kontaktit olivat hyvin hallussa. Testit tapahtuivat todennäköisesti -84 alkupuolella, eivät ainakaan sen jälkeen.
-
IBM PC julkaistiin elokuussa 1981 ja ensimmäinen Mac tammikuussa 1984.
----------------------
Macintosh ei ollut Applen ensimmäinen GUI:lla varustettu tietokone. Ensimmäinen oli Apple Lisa, joka julkistettiin tammikuussa 1983. Molemmissa oli hyvin samanlainen käyttöliittymä, vaikka ohjelmat eivät olleetkaan yhteensopivia.
http://www.vectronicsappleworld.com/macintosh/lisagui.html (http://www.vectronicsappleworld.com/macintosh/lisagui.html)
-
Turhaan te WordStaria moititte. Se oli aikanaan vallan erinomainen teksturi – vaikka asetuksia täytyikin muokata puukottamalla suoraan binaaria ;) Siihenhän sai jo eräänlaiset valikotkin näkyviin halutessaan eikä ollut yksin näppiskomentojen varassa. Ja tekstiä syntyi!
PC:ssä WordStarin korvasi sitten ensin kai PC-Write ja sitten WordPerfect, jokin 4.x-versio muistaakseni.
Taitaisivat sekä WordStarin että WordPerfectin näppiskomennot edelleen tulla selkäytimestä, jos ohjelman ääreen taas joutuisi...
-
Lisaa:kin tuli seurattua ja sellaisen olisin kyllä oikeasti halunnut heti. Hinta vain oli sitä luokkaa, että perusteita hankintaan ei ollut esittää - oli vielä niin lyhytaikainen ilmestys, että ei senkään vuoksi osunut kohdalle.
Lisa ja MacIntosh perustuvat Xerox laboratorion töihin joita ihmettelin Helsingin messuilla jo hyvänaikaa ennen näitä Applen tuotteita (en muista vuotta).
Oma tekstinkäsittely ohjelmineen meni aikajärjestyksessä suunnilleen näin:
- kirjoituskone
- puhtaaksikirjoituspalvelut
- VAX EDT, joka oli hyvin kelpo editori. Siihen oli joitakin muotoillun tekstin virityksiä, mutta pääasiassa tällä sai aikaan perustekstiä sisäiseen käyttöön. VAX MAILissä oli vastaava editori (puhutaan siis 80-luvusta)
- satunnaisesti MacIntosh teksteihin joita julkaistiin asiakkaille. Mitään Worstaria ja vastaavaa en kelpuuttanut asiakkalle lähetettävään materiaaliin
- vi-editoi. No, tämä oli tarpeen lähinnä erinäisissä unix-rescue-tyyppisissä asioissa, esim. rootin salasanan nollaus. Joka tapauksessa tämä piti opetella, koska single-user tilassa ei ollut parempaakaan. Hyvin kamala tuotos tämäkin verrattuna VAX EDT:hen joka oli ihan sivistynyt ohjelma.
- UNIX järjestelmässä pyörivä oikea julkaisusofta. Ehkä vähän overkill, mutta oikeasti ihan hyvä ohjelma kunnollisen materiaalin tuottamiseen
Näiden jälkeen tulivatkin Word:t ja kaikki muu vastaava Windows ja myöhemmin Linux ympäristössä.
Joten Macillä kunnollinen tekstinkäsittely onnistui meikäläisellä n. 8 vuotta ennen MS-maailmaa - tosin en Maciä lopulta itse hankkinut ihan +omaan käyttööni ja välissä oli täysverinen UNIX julkaisujärjestelmäkin.
En väitä etteikö MS-maailmassa olisi pystynyt tekemään jo aiemmin, mutta lasken 486 33 DX:n vasta ensimmäiseksi oikeaksi tietokoneeksi siinä maailmassa - edelliset olivat mielestäni virityksiä joiden elinikä olikin hyvin lyhyt missään vakavammassa käytössä - enkä sellaisia suostunut hankkimaan. Tuo 33 MHz DX sisäänrakennetulla matematiikkaprosessorilla olikin hyvin pitkäaikainen tuttavuus - itse asiassa boottaa vieläkin ;D (tosin Cyrix prosessorilla upgradattuna). Onpa hyllyssä sellainenkin 486 66 MHz, johon sai teoriassa 256 MB muistia (nyt siinä on "vain" 64 MB).
-
Omat käytännön kokemukset Mäceistä ovat 1990-luvun alkupuolelta peruskouluajoilta.
Koululla oli sekalainen kokoelma eri sortin pönttömallin mäccejä, osassa sisäinen kovalevy,osassa ulkoinen, lisäksi erillisellä värinäytöllä olevia LC-malleja, ja taisipa sieltä silloin sikakallis quadrakin löytyä.
Kun nyt ajattelen vertailua silloin omistamaani Amiga 500 koneeseen niin...
Mac plussat ja miinukset Amigaan verrattuna
+Mäceissä oli kovalevyt, Amigaan en moista koskaan tullut hankkineeksi sen olisi kyllä saanut.
+= Pönttömalleissa oli saman verran muistia kuin laajennetussa Amigassani.
+Isoresoluutioisempi näyttö tosin pönttömalleissa mustavalkoinen.
-Käytännössä sekä pönttömallit että ne LC:t olivat selvästi epävakaampia kuin Amiga, joka sekään ei ollut mikään vakausihme. Niitä pomminkuvia tuli näytöltä tiirailtua aika moneen kertaan
-Amigassa oli värejä aika lailla enemmän kuin pönttömalleissa, ja grafiikka oli kiihdytettyä, graafinen suorituskyky oli jotain ihan muuta kuin Maceissä.
-Mäceissä ei käytännössä ollut pc-piipperiä kummempia ääniominaisuuksia toisin kuin Amigassa.
-Amigassa oli oikeasti toimiva moniajo, moista ihmettä ei nähty niissä pönttömallin mäceissä, LC-koneissa sellainen oli tosin käytännössä kaatoi hyvin usein koneen.
-Ei komentoriviä, käytännössä kun opiskeli käyttämään Mäcciä silloin, oppi käyttämään vain ja ainoastaan Mäcciä. Taitoja ei voinut kovin helposti siirtää toiseen ympäristöön. Amigan kanssa tuli jo komentorivillä puuhailtua ja MS-DOS PC ei ollut sen jälkeen mikään karu järkytys. Niillä Mäcin kanssa saaduilla taidoilla ei tehnyt PC:n kanssa mitään.
Mitä sovelluksiin tuli, niin itselläni oli kaikki tarvitsemani, tekstinkäsittelyohjelma, grafiikkaohjelmia, ja iso kasa pelejä Amigassa, käytännössä ajoivat saman asian kuin koulun Mäccienkin sovellukset, paitsi että Mäcceihin ei pelejä saanut.
-
Omat käytännön kokemukset Mäceistä ovat 1990-luvun alkupuolelta peruskouluajoilta.
Amigoista en tiedä mitään enkä siten voi verrata.
Mac kokemukseni ovat vain mustavalkoisista pöntöistä. Ne mitä käytin satunnaisesti muistaakseni 90-luvun alussa olivat näitä samantapaisia malleja. Peruskäytössä mitään kaatumisia ja jumeja niissä ei ollut.
Niillä Mäcin kanssa saaduilla taidoilla ei tehnyt PC:n kanssa mitään.
a)
No, ei ennen Windows 95:tä ja ammattikäytössä NT 4.0:aa. Niissähän oli samanoloinen työpöytä kuin Macissakin. Tiedän kokemuksesta, että monilla meni näiden ymmärtämisessä kauan ja monet, ammattilaisetkin, käyttivät File Manageria hyvin pitkään kun eivät "tunteneet oloaan kotoiseksi" (sanatarkka siteeraus) Windowsin Explorerin kanssa. Siitäkin oli vielä pitkä matka oivaltaa Mac-tyyppisiä ikkunoita, jotka vastaavat Windowsin My Computer -ruutuja - joita voi kätevästi olla useampia eikä tarvitse velata Exploreria edes takaisin jatkuvalla syötöllä.
Ei sillä, että Windowsin työpöytä vieläkään toimisi oikein - monet Windows 95 betassa esitellyt bugit ovat siinä ilmeisesti vain muuttuneet ominaisuuksiksi. Gnome 2 toimii kyllä oikein, ainakin Ubuntu 7.10:stä lähtien (en tunne vanhempia).
Sikäli, kyllä niillä Macin taidoilla käyttöä olisi ollut - mielestäni monet eivät vieläkään ole oppineet käyttämään Windowsia kun ovat lähteneet liikkelle, mielestäni, aivovammaisesta File Managerista ala Win 3.0/1/11 (ja NT 3.1 - 3.5.1).
b)
Ubuntun Gnome 2 on monella tapaa 80-luvun Macin tapainen ja sikäli Mac-taidot ovat hyviä. Gnome 2:sta monet kylläkin ovat oppineet käyttämään, koska sehän ei tarjoa oletuksena huonoja tapoja, joten ilmeisesti Ubuntuun ovat siirtyneet ne jotka ovat halunneet tuon tavan oppia.
c)
Uusia Applejakin voi hyvin käyttää pelkkien Gnome 2 -taitojen avulla, joten ympyrä tavallaan sulkeutuu.
d)
Unityssä Mac taidoista ei ole mitään iloa. Sitä ei kannata käyttää samalla tavalla kuin 80-luvun Maceja tai Gnome 2:sta.
Taasen erottuvat ne, jotka haluavat oppia uuden tavan ja ne jotka pitäytyvät vanhassa. Jotkut selvästi ihannoivat tässä jopa XP:n kaltaista tapaa, koska se on "tutumpi" kuin Unity - tuo kyllä tuntuu melko kummalliselta, mutta muuten en kykene ymmärtämään näitä sotkuisia työpöytävaihtoehtoja.
Joten tämäkin ympyrä sulkeutuu - Ubuntuun tulee uudet käyttäjät jotka haluavat oppia tämän uuden tavan - aiemmin tulivat ne jotka olivat saaneet tarpeekseen XP:n tavasta käyttää tietokonetta. Canonicalin markkinointisuunnitelmia tämä "Gnome 2 tehokäyttäjien" vastustus tuskin järkyttää, koska uskoisin, että heidän tavoitteenaan on ihmiset, jotka eivät vielä ole kuulleet Linuxista käytännössä mitään - niitähän 90+% prospekteista ovat.
Mac, Android ja kaikki muukin "hype" ja "moderni" on mennyt eteenpäin, joten voisi kuvitella, että suurin osa prospekteista jopa vierastaa vanhahtavaa Gnomea ja sinänsä hyväksyy Unityn mieluummin.
Sorry - tämä meni hivenen aiheesta sivuun, mutta mielestäni vain vähän, koska tämä työpöytäkeskustelu ei todellakaan ole mikään 2010-luvun ilmiö. Työpöytä oli tärkeä asia jo 80-luvulla ja myöhemmin 90-luvulla.
-
No ysivitonen olikin eka Windows jossa oli kelvollinen käyttöliittymä, Oma tietokone ruutu toi itselle paljon mieleen Amigan Workbench ympäristön, mutta olihan siinä paljon mäccimäistä, täytyy myöntää. Tosin käytännön käytössä ysivitosellakin tuli komentoriville tarvista (on sitä mm. jokunen kerta komentorivityökalulla tullut rekisteriä pelasteltua vanhasta varmuuskopiosta kun ei graafiseen tilaan enää päässyt)
Resurssienhallintaan siirryin itse suunnilleen heti kun ysivitonen tuli en koskaan pitänyt win 3.11:n file managerista. Siinä jaan mielipiteesi.
Mitä -80 luvun työpöytiin tuli, niin no silloin oli monenlaista viritelmää, pääasiallinen juttu mäcissä omalla kohdallani oli että en niinkään pitänyt koneesta itsestään, ja järjestelmän puutteet tulivat eräänlaisena boonuksena. Pidin jo silloin komentorivin puuttumista isona puutteena, jos olisin mäcillä tietokonetaitoni opetellut olisi komentorivi edelleen melkoinen mörkö, nyt se on enemmänkin ympäristö siinä missä muutkin. (Amigassa itse asiassa oli monessa suhteessa unix-maailmasta kopioitu komentorivisysteemi, ts. useita komentorivi-ikkunoita oli mahdollista käyttää, kunnon komentomuisti, osa käskyistä yhteneviä, sama hakemisto-erotin, jne...)
-
Siitäkin oli vielä pitkä matka oivaltaa Mac-tyyppisiä ikkunoita, jotka vastaavat Windowsin My Computer -ruutuja - joita voi kätevästi olla useampia eikä tarvitse velata Exploreria edes takaisin jatkuvalla syötöllä.
Mielipiteitä on monia... Itse inhosin niin vanhoissa Maceissä kuin nykyisissäkin systeemeissä sitä, että tiedostoikkunoita on pakko avata miljoona. Windowsin (95+) Resurssienhallinta ja jo 3.x:n Tiedostonhallinta olivat nimenomaan siitä parempia, että lähes kaiken saattoi sujuvasti tehdä yhdessä ikkunassa.
Mac-käyttäjän Windows-ympäristössä tunsikin sitten siitä, että tilanteessa kuin tilanteessa piti avata sata tuhatta miljoonaa erillistä ikkunaa ja veivata niitä eestaas toistensa tieltä.
-
...inhosin niin vanhoissa Maceissä kuin nykyisissäkin systeemeissä sitä, että tiedostoikkunoita on pakko avata miljoona.
-------------------
Mac OS X:ssä voi valita Finderin asetuksista, kuinka ikkuna avautuu - uuteen vai samaan. Itse asiassa single window -moodi on oletusasetus. Muistelen, että Windows 95:ssa oli alkuvaiheessa vakiona asetus, että tiedostoselain avaa aina uuden ikkunan.
Finderin asetukset:
(https://dl.dropbox.com/u/49224198/Ubuntu/MacOSXLionFinder.png)
Macin mallin mukaisesti haluaisin Nautilukseenkin jousiladatut kansiot, mutta Applella taitaa olla "keksintöön" patenttisuoja.
-
Mitä tuo jousikuormitus tuossa finderissa meinaa? Jäi vähän hämäräksi :)
-
...inhosin niin vanhoissa Maceissä kuin nykyisissäkin systeemeissä sitä, että tiedostoikkunoita on pakko avata miljoona.
-------------------
Mac OS X:ssä voi valita Finderin asetuksista, kuinka ikkuna avautuu - uuteen vai samaan. Itse asiassa single window -moodi on oletusasetus. Muistelen, että Windows 95:ssa oli alkuvaiheessa vakiona asetus, että tiedostoselain avaa aina uuden ikkunan.
Sikäli kuin muistan tuo vastaava on ollut jo Windows98:ssa, siinä kun yritettiin selainmaista integraatiota käyttöliittymään. Sen käytöksen sai sitten säädettyä olisko ollut kansion asetuksista.
-
Mitä tuo jousikuormitus tuossa Finderissa meinaa?
-------------------
Vähän kuin automaattisesti avautuvat ovet. Asiasta on hyvä selonteko täällä (http://www.tuaw.com/2007/06/26/mac-101-spring-loaded-folders/).
Spring-loaded folder (http://www.macoptions.com/tips/os/sprgfolder.html) on automaattisesti avautuva kansio, kun sen kuvakkeen päälle raahataan tiedosto hiirellä. Alikansiot avautuvat samalla tavalla ja myös sulkeutuvat automaattisesti. Näin oli jo vanhoissa Maceissa (ainakin Mac OS 8 ) ennen nykyistä Unix-pohjaista OS X:ää.
http://www.youtube.com/watch?v=3us0THnALQw (http://www.youtube.com/watch?v=3us0THnALQw)
Ne jotka kärsivät useista auki olevista tiedostoikkunoista työpöydällään, eivät tunteneet käyttiksen toimintaa riittävän hyvin.
http://www.macoptions.com/tips/proj1.mov (http://www.macoptions.com/tips/proj1.mov)
-
Vähän kuin automaattisesti avautuvat ovet. Asiasta on hyvä selonteko täällä (http://www.tuaw.com/2007/06/26/mac-101-spring-loaded-folders/).
Tuollainen on ollut KDE:ssä jo pitkään. Ehkäpä jossain muussakin työpöytäympäristössä.
-
Ne jotka kärsivät useista auki olevista tiedostoikkunoista työpöydällään, eivät tunteneet käyttiksen toimintaa riittävän hyvin.
Kyse ei ole siitä, mihin käyttöympäristö pystyisi oikein säädettäessä, vaan siitä, mihin se todellisuudessa kannusti.
Kuten sanottu, Macin käyttäjän tunnisti aikaisemmin aina siitä, että Windowsissakin niitä ikkunoita availtiin huru mykke – ja sitten siirreltiin pienellä ruudulla eestaas, jotta kulloinkin tarvittava aina saataisiin näkyviin. Windows-käyttäjän taas tunsi Mac-ympäristössä siitä ahdistuksesta, minkä lukemattomien pienten ikkunoiden availu aiheutti.
Windowsin tiedostonhallinnat, niin 3.x:n aikaisen Tiedostonhallinta kuin myöhemmän Resurssienhallintakin, helpottivat käyttäjiä, jotka osasivat käyttää kansiopuuta hyväkseen. Uudemmissa Linuxin tiedostonhallintaohjelmissa on valitettavasti enenevästi menty Mac-suuntaan, karvaimpana esimerkkinä tästä liki käyttökelvottomaksi käynyt Dolphin :p
-
Ei se että ikkunoita voi avata useita työpöydälle kannusta tekemään niin. Samalla tavalla ei voi sanoa sitäkään, että Windowsin Program Manager kannustaisi avaamaan kaikki ohjelmat vaikka ne ovat näkyvissäkin. Kyllä se on käyttäjän omassa valinnassa mitä avaa ja kuinka monta kertaa.
Kyse näissä pikkuikkunoissa ja My Computer ruudussa on siitä, että haluaa nähdä projektin datan mahdollisine alihakemistoineen yhdellä kertaa. Näissä ruuduissa ei ole ylimääräistä - Explorer-näkymässä taasen on valtavasti aivan ylimääräistä, jotka eivät liity yhteen projektiin mitenkään. Se, että kuinka monta projektia pitää kerrallaan auki, on jokaisen henkilökohtainen päätös eikä se oikeastaan kuulu muille. Pikkuikkunahan on vain yksinkertaistettu Explorer ikkuna, josta turhat on otettu pois näkyvistä - parilla hiiren näppäilyllä saa lisääkin näkyviin.
Tällainen projektikohtainen ajattelumalli on se mitä Mac toi ... oikeastaan Xerox laboratorio toi tutkiessaan ihmisen luonnollisia tapoja ajatella.
Esim. näin (teoreettinen esimerkki):
1.
Se mitä haluan tehdä: käsitellä yhdistyksen, jossa toimin, viimeisimpiä tekeleitä. Missähän ne ovat? Esim. ...data/projekti/yhdistys123/2012/ ...
Tuolta löytyy tekstitiedosto, oliko se nyt .odt, .txt, doc, pdf ... samantekevää mutta siellä se on. Ai niin, noihin liittyi myös xls - pitää muistaa päivittää sekin samalla. Alihakemistossa on kuvia, täytyy laittaa niitäkin tuohon tekstin joukkoon.
Potentiaalisia, avattavia ohjelmia tuossa vilahteli kasapäin ... aivan samantekevää tässä vaiheessa, koska ajattelen varsinaista työtäni: tuon tekstin ja taulukon tuottamista.
Kun olen saanut datat esiin, niin ohjelmat aukeavat triviaalisti sillä ohjelmalla johon ne on assosioitu tai sitten varioimalla.
Tämä on ajatusmalli pikkuikkunoiden takana. Tämä on erittäin kaukana seuraavasta Windows Program Manager mallista, jota olen huomannut vieläkin ihmisten käyttävän.
2.
Ryhdynpä käsittelemään tekstiä tekstinkäsittelyohjelmalla = varsin omituinen päätös jos minulta kysytään.
Avaan OpenOfficen ... eikun sehän olikin Libre Office tällä koneella. No mutta täytyy avata vielä PDF selainkin koska pitää katsoa tuosta PDF:stä. Sitten pitää avata GIMP, jos kuvia pitää editoida tai avataan vielä Picture Viewer koska sillä on parempi katsella.
Tiedostot löytyvät "helposti" koska kaikki ODT:t ovat samassa hakemistossa "DOKUMENTIT" samoin kaikki kuvat ovat omassa hakemistossaan "KUVAT".
Täytyy Explorerilla vielä varmistaa missä ne tiedostot aikuisten oikeasti ovat koska on vanhoja ja uusia paikkoja, mutta Explorerillahan on kätevä selata - paljon kätevämpää kuin noilla pikkuikkunoilla.
Nämä ovat karrikoidusti vaihtoehdot. Jälkimmäinen tapa ei mahdollista minkäänlaista projektikohtaista arkistointia ja sen huonot puolet ovat melkoisen ilmeisiä - mielestäni käyttö on lähinnä kaoottista ja epäloogista. Lisäksi käyttö on ohjelmakeskeistä - eihän niiden ohjelmien pitänyt loppukäyttäjää kiinnostaa - ensiksi mainittu tapa on projekti- ja datakeskeinen, jonka pitäisi olla käyttäjälle pääasia.
Ykköstapa mahdollistaa monien projektien samanaikaisen avaamisen ja niiden vertailemisen. Jokaisen oma asia on, että kuinka montaa projektia haluaa samanaikaisesti pitää auki. Esimerkiksi kahden projektin kanssa operoiminen, vertailu ja kopiointi on hyvin helppoa koska molemmat näkyvät samaan aikaan.
Kakkostapa tuo pöydälle kasapäin ohjelmia, joilla voi tietysti käsitellä minkä projektin dataa hyvänsä, koska mitään logiikkaa ei tässä suhteessa ole olemassa työpöydällä.
Unityn vastustus on melko ilmeistä jos kakkostapa on käyttötapa. Unityssähän ohjelmia "ei välttämättä ole missään näkyvissä". Ykköstavassa Unity ei tuota mitään ongelmia, koska ohjelmien käynnistäminen ei lähtökohtaisesti kiinnosta, vaan data kiinnostaa - Ohjelmat saa käyntiin tarpeen mukaan helposti silloin kun haluaa.
3.
Jos oikeasti puhutaan siitä, että käytetään ykköstapaa, mutta Explorer näkymät ovat mieleisiä, niin asiahan on aivan samantekevää. Pikkuikkunat ovat yksinkertaistettuja Explorer ikkunoita, joten se, että kumpaa haluaa käyttää supistuu melko tylsäksi keskustelunaiheeksi. Mistään säätmisestä on tässä yhteydessä turha puhua koska kyse on vain siitä, että haluaako kansiotkin näkyviin vai ei - yksi napautus hiirellä.
-
(Puola–Venäjä juuri alkaa, joten vastaan vain lyhyesti ::))
Windowsin tiedostonhallintojen idea oli hyvä: *Tässä* on kansiopuu. *Tässä* on yksi sen kansioista avattuna. Tiedostojen kopiointi ja siirto kansiosta toiseen ei vaatinut kuin yhden ikkunan, vaikka käsiteltäviä kansioita olisi kuinka monta.
Macin tiedostonhallinnan idea oli toinen: *Tässä* on tämä kansio. Jos haluat auki toisen kansion, avaa toinen ikkuna. Tiedostojen siirto ja kopiointi vaatii yhtä monta ikkunaa kuin on käsittelyn alaisia kansioitakin.
Voi olla, että tuohon ”parilla näppäimellä” sai aikaan muutoksen, mutta tuollaiset näkymät olivat edessäni ainakin Windows 95+- ja Mac OS (ei-X) -aikoina.
Apropoo, parhaiten tuota kuvaamasi projektikohtaista, tavoitteista eikä niiden täyttämisessä käytettävistä ohjelmista lähtevää toimintatapaa vastasi OS/2:n Presentation Manager. Upea toimintaympäristö, jota ei syyttä ole jääty kaipaamaan.
-
...
Macin tiedostonhallinnan idea oli toinen: *Tässä* on tämä kansio. Jos haluat auki toisen kansion, avaa toinen ikkuna. Tiedostojen siirto ja kopiointi vaatii yhtä monta ikkunaa kuin on käsittelyn alaisia kansioitakin.
Voi olla, että tuohon ”parilla näppäimellä” sai aikaan muutoksen, mutta tuollaiset näkymät olivat edessäni ainakin Windows 95+- ja Mac OS (ei-X) -aikoina.
....
Tuo on totta, että alkuaikoina, jos muistan oikein, pikkuikkunat ja Explorer-näkymät olivat eri juttuja. Nykyään pikkuikkunan saa näyttämään helposti monenlaisia asioita tarpeen mukaan (riippuen mistä järjestelmästä puhutaan).
En sitäkään kiellä etteikö Explorer -näkymä hakemistoineen olisi käyttökelpoisempi esim. massamaiseen tiedostojen järjestelyyn. Tämän saa helposti aikaan Gnome 2:ssakin ja myöhemmissä Ubuntuissa on vielä paremmat Nautiluksen mahdollisuudet.
Joten lopulta - molempi parempi.
Esim. Ubuntu 10.10:n pikkuikkunoilla saa varsin helposti aikaan liitteenä esitetyn kuvan kaltaisen näkymän. Se, että ovatko nämä asiat yhdellä pahvilla vai kahdessa erillisessä ikkunassa, on mielestäni melko tylsä keskustelunaihe - ainakin nyt kun voi tehdä mitä haluaa.
-
Esim. Ubuntu 10.10:n pikkuikkunoilla saa varsin helposti aikaan liitteenä esitetyn kuvan kaltaisen näkymän. Se, että ovatko nämä asiat yhdellä pahvilla vai kahdessa erillisessä ikkunassa, on mielestäni melko tylsä keskustelunaihe - ainakin nyt kun voi tehdä mitä haluaa.
Yksi vs. kaksi ei olekaan ongelma. Ongelma on yksi vs. tsiljoona.
Itselleni tämä ongelma iski pahimman sellaisessa tilanteessa, että piti Windows-verkon useamman kymmenen käyttäjän kotikansioiden alikansioihin kopioida tietyt tiedostot. Lähdetiedostot olivat skeleton-tyyppisen puun eri paikoissa. Ei siis ollut tilanne, jossa olisi kopioitu tyhjiin kohdekansioihin jotakin, vaan kohteita piti täydentää jonkin ohjelman vaatimilla tiedostoilla.
Mikään erillisten ikkunoiden avaamiseen (tai yksittäisen jakamiseen) perustuva ratkaisu ei olisi käynyt, varsinkin kun kunkin kohdekansion sisältö oli suunnilleen sama – niitä ei olisi erottanut toisistaan millään. Ainoa järkevä ratkaisu oli avata koko tiedostopuu auki, kulkea lähdekansiosta toiseen ja vetää tiedostoja puun eri haaroihin.
Itse asiassa aivan täydellistä ratkaisua ei ole vielä kukaan keksinyt. Elän toivossa, että vielä jonakin päivänä päivänvalon näkee täydellinen tiedostonhallintaohjelma :)
Erillisten ikkunoiden ongelmasta esimerkiksi käyvät muuten muutkin Mac-tyyppiset ohjelmat, esim. Gimp. Minusta Corelin ohjelmien yhteen ikkunaan ja telakoihin perustuva on aina miljoonasti parempi.
PS. Säikeen käynnistäjälle pahoittelut aiheen kaappauksesta. Minusta vain tiedostonhallintaohjelmat ovat kiinnostava keskustelunaihe, koska täydellistä en ole löytänyt ja monet tutut (kuten Dolphin) ovat minusta viime aikoina kehittyneet huonompaan suuntaan.
-
Macin tiedostonhallinnan idea oli toinen: *Tässä* on tämä kansio. Jos haluat auki toisen kansion, avaa toinen ikkuna. Tiedostojen siirto ja kopiointi vaatii yhtä monta ikkunaa kuin on käsittelyn alaisia kansioitakin.
...OS/2:n Presentation Manager. Upea toimintaympäristö, jota ei syyttä ole jääty kaipaamaan.
-------------
Finderista 8.0 alkaen (Mac OS 8, 1997) on ollut käytössä drag'n'hold'n'drop ja jousiladatut kansiot.
Tarttumalla tiedoston kuvakkeeseen hiirellä objektin saattoi raahata kansion kuvakkeen päälle, jolloin kansio aukesi. Optio+hiiriraahaus (Alt-näppäin PC-koneessa) kopioi tiedoston haluttuun kohteeseen. Tiedostohierarkian polun varrelta ikkunat sulkeutuivat automaattisesti, kun objekti laskettiin haluttuun paikkaan.
OS/2:n Presentation Manager muistutti alussa olemukseltaan Windows 2.0:aa, joten en sitä juurikaan kaipaile. Myöhemmin käyttöliittymä muuttui Workplace Shelliksi, joka oli jo parempi. Tiedostan ja tunnustan kyllä sen, että aikoinaan OS/2 oli ylivertainen käyttis. Siitä on kuitenkin paljon vettä virrannut sillan alla, ja nykyään meillä on paljon hienommat työkalut.
-
OS/2:n Presentation Manager muistutti alussa olemukseltaan Windows 2.0:aa, joten en sitä juurikaan kaipaile. Myöhemmin käyttöliittymä muuttui Workplace Shelliksi, joka oli jo parempi. Tiedostan ja tunnustan kyllä sen, että aikoinaan OS/2 oli ylivertainen käyttis. Siitä on kuitenkin paljon vettä virrannut sillan alla, ja nykyään meillä on paljon hienommat työkalut.
Anteeksi juu, Workplace Shelliä tarkoitin. (Tosin jo Presentation Manager oli pikemmin Windows 3:n kaltainen, koska Windows 3:han perustui nimenomaan Presentation Managerin ideoihin.)
WPS:ssä oli yksi piirre, jota vieläkään en ole missään muussa järjestelmässä nähnyt: täydellinen objektilähtöisyys. Ideana oli esim., että käyttäjä ei milloinkaan käynnistäisi ohjelmaa vaan avaisi tiedoston tai loisi mallipohjasta uuden ja avaisi sen. Ohjelmat oli tarkoitus pitää piilossa ja toiminnan tavoitteet olivat keskiössä.
Enkä ole ainoa, jonka mielestä meillä nykyään nimenomaan EI OLE paljon hienompia työkaluja:
http://wiki.netlabs.org/index.php/Voyager_FAQ
-
Enkä ole ainoa, jonka mielestä meillä nykyään nimenomaan EI OLE paljon hienompia työkaluja:
http://wiki.netlabs.org/index.php/Voyager_FAQ
On: bash/zsh/joku muu shelli
-
...
Sen sijaan, muistan hyvin minkälainen kone Mac oli ilmestyessään.
...
IBM PC ... eihän sitä oltu vielä keksittykään.
Miten tämä on mahdollista?
IBM PC julkaistiin elokuussa 1981 ja ensimmäinen Mac tammikussa 1984.
Tuo lienee sikäli mahdollista, että muistin väärin.
...
Tuo sanailuni oli tietysti epätarkkaa, mutta joka tapauksessa luulin olleeni väärässä, mutta nyt huomaankin erehtyneeni.
Suomessa IBM ilmeisesti aloitti jälleenmyyjien varsinaisen koulutuksen vasta vuoden 1984 aikana ja Macin sain jo kokeiltavaksi alkuvuonna 1984, joten kyllä se Mac taisi minun näköpiirissäni olla ennen IBM PC.tä. Siihen maailmanaikaan se mitä Suomen kaupoissa myytiin, oli sama kuin mitä on olemassa - ei ollut mitään web-kauppoja eikä mahdollisuuksia omaan maahantuontiin.
Muistan kuitenkin ajaneeni Benchmarkkia HP 45 versus IBM PC joskus aiemmin. HP 45, 70-lopun lopun teknologialla, oli selvästi nopeampi, mutta sehän olikin hyvin kallis härveli (hintaluokka 30 000+ euroissa). En kyllä muista mikä tämä IBM-kone oikeasti oli - vai oliko vain lehtiartikkeli?