Ubuntu Suomen keskustelualueet
Ubuntun käyttö => Vaihtoehtoiset työpöytäympäristöt => Aiheen aloitti: ilkant - 07.02.26 - klo:12.06
-
Aika pitkän ajan jälkeen aloin ajatella, että minun kannattaa asentaa Kubuntu tyhjälle pöydälle uudelleen. Asennusta mietin monta kuukautta ja tänään sen tein klo 11:30. Olen toki ottanut aiemmasta järjstelmästä "kaiken" tärkeän talteen.
Syinä uudelleenasennukseen olivat Vivaldi- ja Chromium-selaimien sekoilut. Tekoälyn kanssa jutellessa pikkuhiljaa käsitin, että ne johtunevat asentamistani python-paketeista --break-system-packages. Taisi joskus tulla käytettyä sudoakin siinä. Toinen pienempi juttu oli Snap-järjestelmän sekoilu kun kerran poistin pari mukamas ylimääräistä pakettia. Lopulta jouduin poirstamaan koko Snapin. Saattaa tulla vielä filosofisista syistä eteen sen poisto, mutta on nyt käytössä taas. Sitten kiinan kielen kirjoittamisen asennukset tekivät nekin jatkuvia virheilmoituksia tai varkoituksia käynnistäessä konetta. Ja lopuksi vielä ajattlin, että on hyvä puhdistaa historian kuormaa, jossa on vanhoista ohjelmaversioista asetusjäänteitä yms.
Ajattelin ensin ottaa datalevyn irti koneesta, ettei asennus vahingossakaan tyhjennä sitä. Lopulta en avannut konetta, vaan tikulta asensin käyttiksen järjestelmälevylle. Kaikki sujui muuten ok, mutta näyttö väpätti kun kirjauduin koneelle. Niin se teki silloinkin kun ostin sen käytettynä. Monitorin säädöistä sain väpätyksen loppumaan. Ei siis tarvinnut edes asennella mitään näyttökorttiajureita. Näyttökorttihan on vähän oikukas ollut.
Vielä on säätämistä jonkun aikaa, jotta kaikki asetukset tulevat kohdilleen ja sovellukset. Tässä vaiheessa voisi sanoa, että kyllä kannatti! Enkä kysynyt keneltäkään mitään neuvoa. ;D