Ubuntu Suomen keskustelualueet
Ubuntun käyttö => Asentaminen ja käyttöönotto => Aiheen aloitti: Lokki - 27.03.11 - klo:13.47
-
Ensin tuo toimi ihan nätisti. Sitten parin käyttökerran jälkeen käynnistyminen onnistui vain kirjautumiseen asti, mutta tämän jälkeen ilmestyi vain violetinkirjava ruutu ilman mitään valikoita. Vain hiirikursori yksin möllöttää keskellä.
Kone on siis lähes käyttämätön, joten mitään merkittävää menetettävää ei ole, mutta kai tuo jotenkin muutenkin on korjattavissa kuin asentamalla uudelleen.
Voisiko olla kysymys Äksän asetuksista. Monitori oli ensin kiinni väärässä töpselissä, siis sellaisessa digitaalitöpselin vga adapterin kautta, eikä monitori tunnistunut oikein. Korjasin xorg,confiin taajuudet kuntoon, jolloin tuli lisää resoluutiota ja homma toimikin pari päivää ihan mallikkaasti. Sitten ei enää käynnistynyt loppuun asti.
-
Kerroppas pääsetkö kirjautumaan virtuaalikonsoliin (paina siinä ruskeassa ruudussa Ctrl+Alt+F1 (takaisin Alt+F7), huomaa, että salasana ei näy kirjoitettaessa) ja antaako komento dmesg virheilmoituksia.
-
Juu, pääsen virtuaalikonsoliin ja takaisin. Mietin tuossa, josko tuo voisi olla sellainen vika, että näyttö näyttäisi vähemmän, kuin näytönohjain tarjoaa, joten valikot olisivat jossain tuolla reunoilla. No, niihin en kuitenkaan pääse kiinni.
-
Juu, pääsen virtuaalikonsoliin ja takaisin. Mietin tuossa, josko tuo voisi olla sellainen vika, että näyttö näyttäisi vähemmän, kuin näytönohjain tarjoaa, joten valikot olisivat jossain tuolla reunoilla. No, niihin en kuitenkaan pääse kiinni.
No sitten pitää säätää xorg.confia. Minkä näköinen se on nyt? Onko siellä Virtual-kohtaa?
-
Tällaiselta se näyttää. Mistään virtuaaleista en tiedä.
# nvidia-settings: X configuration file generated by nvidia-settings
# nvidia-settings: version 1.0 (buildd@palmer) Fri Apr 9 10:35:18 UTC 2010
Section "ServerLayout"
Identifier "Layout0"
Screen 0 "Screen0" 0 0
InputDevice "Keyboard0" "CoreKeyboard"
InputDevice "Mouse0" "CorePointer"
Option "Xinerama" "0"
EndSection
Section "Files"
EndSection
Section "InputDevice"
# generated from default
Identifier "Mouse0"
Driver "mouse"
Option "Protocol" "auto"
Option "Device" "/dev/psaux"
Option "Emulate3Buttons" "no"
Option "ZAxisMapping" "4 5"
EndSection
Section "InputDevice"
# generated from default
Identifier "Keyboard0"
Driver "kbd"
EndSection
Section "Monitor"
# HorizSync source: builtin, VertRefresh source: builtin
Identifier "Monitor0"
VendorName "Unknown"
ModelName "CRT-1"
HorizSync 28.0 - 80.0
VertRefresh 43.0 - 95.0
Option "DPMS"
EndSection
Section "Device"
Identifier "Device0"
Driver "nvidia"
VendorName "NVIDIA Corporation"
BoardName "GeForce FX 5200"
EndSection
Section "Screen"
Identifier "Screen0"
Device "Device0"
Monitor "Monitor0"
DefaultDepth 24
Option "TwinView" "0"
Option "metamodes" "nvidia-auto-select @800x600 +0+0"
SubSection "Display"
Depth 24
EndSubSection
EndSection
-
Kommentoihan pois tuo Option "metamodes" blaa blaa -rivi. Siis lisää alkuun risuaita (#). Tai sitten korjaa se näytön koon mukaiseksi muotoon:
Option "metamodes" "1024x768"
-
Pistin vaan sen # kommenttimerkin rivin eteen, tallensin ja buuttasin ja sieltähän ne valikot tupsahti näkyviin reunoilta. Mikähän siinä on, että nuo automaatit sekoilevat ja valitsevat eri resoluution näytölle ja -ohjaimelle. Ei luulisi olevan vaikea tarkastaa, ettei noin käy.
Nyt toimii.
Kiitos!
-
Pistin vaan sen # kommenttimerkin rivin eteen, tallensin ja buuttasin ja sieltähän ne valikot tupsahti näkyviin reunoilta. Mikähän siinä on, että nuo automaatit sekoilevat ja valitsevat eri resoluution näytölle ja -ohjaimelle. Ei luulisi olevan vaikea tarkastaa, ettei noin käy.
Nyt toimii.
Kiitos!
Se mitään kuntoon tullut. >:(
Taas kun käynnistin uudelleen, muuta ei näkynyt kuin sitä violettia. Kokeilin laittaa sen 1024x768 siihen riville, mutta ei auttanut. Mikähän tätä oikein riivaa. Äksän säädöistä siinä ilmeisesti kuitenkin on kyse, niin luulen.
-
Ei se sitten taida ollakaan x ongelma. Vaihdoin monitorin ja xorg.conf asetukset, vaiva jatkui samanlaisena. Gnomen paneelit sattumanvaraisesti joko käynnistyvät tai sitten eivät summittain joka neljännellä käynnistyksellä toimii normaalisti, muulloin ei.
Mitenkäs tuo Gnome asennetaan uudelleen tuolta mikälie Ctrl Alt F2 tilassa?
-
Ei se sitten taida ollakaan x ongelma.
Kyllä tuo on nimenomaan X-ongelma. Nvidia ajuria käytetään suljettujen Nvidia-ajureiden kanssa.
Mitenkäs tuo Gnome asennetaan uudelleen tuolta mikälie Ctrl Alt F2 tilassa?
Tuo CTRL-ALT-F2 vie virtuaalikonsoliin eli tekstitilaan, jossa voi antaa monenmoista komentoa tai editoida vaivatta konfigurointitiedostoja. Kohdallasi ei tuosta liene välttämättä enempää ratkaisua.
Jos et välttämättä käytä suljettuja ajureita, voit nimetä tiedoston /etc/X11/xorg.conf toiselle nimelle (ja poistaa alkuperäisen), ja käynnistää gdm:n tai jopa koneen uudelleen, jolloin kone todennäköisesti käynnistyy graafiseen login ruutuun ongelmitta. Tuolloin todennäköisimmin on käytössä avoimet nouveau-ajurit X:ää varten (vanhalle Nvidia-näytönohjaimellesi).
Nvidia GeForce 5200FX on suhteellisen vanha ohjain, eikä sen potku oikein riitä vastaamaan nykysovellutusten kiihdytyksiin. Tosin toimiva ohjain ihan kaikkeen muuhun.
-
Nyt toimii. Suljettu ajuri Nvidia 173 oli se, joka ei toiminut.
Jotenkin tyrin sen xorg.confin poistamisoperaation, eikä kone enää käynnistynyt grafiikkatilaan. Palautin kuitenkin xorg.confin backupista ja laitoin # kommenttimerkin xorg.confin näytönohjaimen osioon Nvidian kohtiin.
Ctrl + Alt + F2
sudo nano /etx/X11/xorg.conf
ja sieltä kommentoin nämä rivit.
Section "Device"
Identifier "Device0"
#Driver "nvidia"
#VendorName "NVIDIA Corporation"
#BoardName "GeForce FX 5200"
EndSection
Kone käynnistyi nätisti grafiikkatilaan. Resolution oli kuitenkin minulle liian suuri ja virkistystaajuus liian alhainen, joten näyttö hiukan välkkyi, kun katseen käänsi vähän ohi. Päätin kokeilla toista suljettua Nvidian ajuria versio 96.
Järjestelmä - Ylläpito - Laiteajurit
Siellähän on kaksi vaihtoehtoa, joista suositellaan versiota 173. Valitsin kuitenkin ilmeisesti vanhemman version numero 96.
Siis, ensin xorg.confista näytönohjain perustilaan ja sen jälkeen, kun kone käynnistyy grafiikkatilassa, ajuriksi Nvidia versio 96. -Ja loih, kaikki toimii kuten halusin. :)
Kiitos neuvoista!
PS. Mistäköhän sen suljetun ajurin version olisi voinut vaihtaa tekstitilassa, niin olisi säästynyt xorg.conf kikkailulta?
PPS. Teki sitten saman tuo vanhempikin Nvidian ajuri. Laitoin suljetut pois ja homma pyörii nyt ongelmitta avoimilla Ubuntun mukana tulleilla yhteisöajureilla. :)