Ubuntu Suomen keskustelualueet
Muut alueet => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Sorkkarauta - 15.09.07 - klo:01.00
-
Nyt olisi tekeillä uusi projekti jossa olen ajatellut kirjoittaa "kirjan", joka liittyy tietohallintoon. Pelimerkit on itsellä tiedossa ja tiedän mitä "kirja" tulee suurin piirtein sisältämään. En tiedä, jaksanko tehdä loppuun, mutta motivaatiota on koska pännii niin helvetisti nykytilanteesta johtuva täydellisen turha päivityskierre. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta asia on vaan näin.
Homman nimi on se, että tulisin esittämään palstalla muutamia asioita, joihin voidaan ottaa kantaa perustellusti puolesta tai vastaan. Tällä tavalla haluaisin saada laajempaa näkemystä ja perspektiiviä "kirjan" tekemiseen, eli kysymyksessä on ikäänkuin verifiointi-validointi -menettely. Jonkin verran olen täällä jo aiheista kirjoittanut, ja ne ovatkin mukavasti herättäneet monipuolista keskustelua.
"Kirja" on lainausmerkeissä siksi, koska en tiedä tuleeko siitä mitään. Todennäköisesti ei, mutta jos nyt kattelis miten äijän käy. Se on terve ja normaali suomalainen asenne, jossa jo valmiiksi annetaan periksi ja hävitään etukäteen :)
-
En tiedä, jaksanko tehdä loppuun, mutta motivaatiota on koska pännii niin h*lvetisti nykytilanteesta johtuva täydellisen turha päivityskierre. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta asia on vaan näin.
Mistäs päivityskierteestä on siis kyse?
-
Laitahan Sorkkis tulille vaan ei sen väliä vaikka jäisi pöytälaatikko sellaiseksi mutta kuka tietää, yrittänyttä ei laiteta niinhän se sanonta kuuluu. ;)
-
Mistäs päivityskierteestä on siis kyse?
Xp -> Vista
-
Xp -> Vista
Eihän tässä mitään päivityskierrettä ole. XP on vielä tuettuna ja hyvin toimiva (oikein käytettynä) käyttöjärjestelmä. Huomaa, että XP on paljon pidempään tuettuna kuin esimerkiksi yksikään Ubuntu.
-
Eihän tässä mitään päivityskierrettä ole. XP on vielä tuettuna ja hyvin toimiva (oikein käytettynä) käyttöjärjestelmä. Huomaa, että XP on paljon pidempään tuettuna kuin esimerkiksi yksikään Ubuntu.
OEM toimittajilta alkaa olla hiukan ja pikkaisen hankala saada enää XP:llä olevia koneita, oli XP:n tuki sitten mihin saakka tahansa.
Ubuntu LTS versioita tuetaan työasemapuolella 3 vuotta ja palvelinpuolella 5 vuotta. Päivitys uudempaan LTS versioon on maksutonta.

Juu kyllä XP varmasti "ajetaan alas" pikkuhiljaa. Mutta jo nyt 6 vuotta vanha käyttöjärjestelmä ja tuki jatkuu varmastikin ainakin pari vuotta vielä. Aika hyvin mielestäni.
Eli ei tässä mistään h*lvetillisestä päivitysrumbasta ole mielestäni kysymys. Samaa huudettiin silloin XP:n aikaan ja kaikki mennyt kuitenkin hienosti.
-
Eli ei tässä mistään h*lvetillisestä päivitysrumbasta ole mielestäni kysymys. Samaa huudettiin silloin XP:n aikaan ja kaikki mennyt kuitenkin hienosti.
Kyllä ja rahaa on palanut kuin noitia keskiajalla ;)
Onhan se aina työlästä ponkaista pävitysprojektit käyntiin sekä selvittää työ- ja lisenssikustannukset.
Se on vaan valiteltavaa, ettei julkiset laitokset saati suuret yritykset sanele itse tietoteknisiä ratkaisujaan vaan ovat kuin pässit nuorassa ohjelmistotoimittajien edessä.
-
Xp -> Vista
Eihän tässä mitään päivityskierrettä ole. XP on vielä tuettuna ja hyvin toimiva (oikein käytettynä) käyttöjärjestelmä. Huomaa, että XP on paljon pidempään tuettuna kuin esimerkiksi yksikään Ubuntu.
Kyllä siinä minun mielestäni on päivityskierrettä havaittavissa, koska mitkään järjelliset syyt eivät puolla uusimaan infrastruktuuria ja siinä pyöriviä sovelluksia. Minusta vastaava tilanne olisi, jos meillä olisi esimerkiksi vain Yksi Sähköntoimittaja jonka tulot riippuvat sähkönsaannin lisäksi infrastruktuurista. Silloin voisi olla tilanne, että joka viiden vuoden välein vaihdettaisiin jotain sähkönsaantiin liittyviä elemettejä, koska Yksi Sähköntoimittaja haluaa tehdä niin heidän etunsa vuoksi.
-
Tässä on muutama olettamus, joiden varaan mahdollisen "kirjan" perusperiaatteet toteutuvat:
"Kilpailukyky perustuu heterogeeniseen, kilpailtuun toimintaympäristöön, jossa kilpailu ruokkii uusia toimintatapoja, menetelmiä ja kilpailutilanne kehittää välinekohtaista arvoa monipuolisten innovaatioiden ja ajattelumallien kautta."
"Toimintaympäristö määritellään tässä yhteydessä yritysten ensisijaiseen toimintaympäristöön, eli markkinoihin. Tämän kirjoituksen ajatuksena on, että kilpailun mukana tuomat vaihtoehdot tuovat asiakkaille eri tapoja toteuttaa toimintoja, jotka mahdollistavat ja kehittävät eteenpäin asiakkaiden olemassaolon oikeutusta ja toimintojen elinvoimaisuutta."
"Muutos on mahdollisuus, mutta jatkuva muutos luo rasitteita ja on pidemmän päälle taakka kuin mahdollisuus."
Suomeksi: Saadaan parempia tuotteita ja hallittavuutta, kun on muitakin kuin vain yksi vaihtoehto -> monopolista useamman toimittajan malliin. Muutoksella perustellaa jatkuvaa uusimistarvetta, joita esiintyy nykyisessä mallissa aina viiden vuoden välein. Tehokkuuden hukkaanheittämistä, kun pakotetaan tekemään kaikki uudestaan muutaman jälkeen. Maturiteettia ei saavuteta koskaan kunnolla, tai jos saavutetaan niin siitä ei päästä nauttimaan ainakaan pitkään.