Mikä ei silti muuta kansainvälisoikeudellista näkökulmaa. Viranomainen on viranomainen, vaikka hänen valintansa sellaiseksi ei täyttäisi jonkun toisen mielestä hyväksyttäviä kriteerejä. Juuri tähänhän myös perustuu, miksi läntisten yritysten on helppo Kiinassa taipua paikallisiin sääntöihin sensuurista: maassa noudatetaan maan lakeja.
Ja itse asiassa totalitaarisissakin maissa tällä kahtiajaolla on kiintoisia seurauksia. Esimerkiksi natsi-Saksassa oli usein kaksi päällekkäistä järjestelmää, toinen puolueen, toinen valtion, ja ne saattoivat kilpailla keskenään.
Niin no Saksassa tuo systeemi luotiin itse ex-taidemaalarin toimesta. Plus sitä toistettiin vähän joka juttuun. Ts. aina vähintään kaksi instanssia joiden valtapiirien ja tehtäväkenttien rajat ovat epämääräiset. Se johtaa riitoihin ja siihen että suurta johtajaa tarvitaan sovittelemaan ristiriitaiset kannat. Ts. itsevaltiaan konsti pitää valta käsissään eikä koneistolla. Vähän samanlaisia kikkailuja harrastettiin myös Neuvostoliitossa tämän toisen viiksekkään johtajan aikana.
Mutta siitä pitäen kun palattiin kollektiiviseen hallintoon johtoasema oli puolueella.
Kyllähän vaikka jossain Kiinassa puoluevirkailija voi joutua poliisin tutkimusten kohteeksi ja yllättäen ne aina johtavat tuomioon, mutta se ei kerro mitään muuta, kuin että ko. puoluetyyppi on joutunut ylempiensä epäsuosioon.
Sinänsä tämmöisissä maissa on sitten aina korostettu riski operoida, asia mitä esim. länsimaisissa yrityksissä ei ole mietitty ainakaan taannoin loppuun asti. Sopimuksilla, laeilla jne. ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä, yksi mahtikäsky yliylhäältä ja se on siinä, ja valittaa voi lähinnä kaverille kapakassa.