Siinä vastineessani koskien Ubuntun käyttöönottamista (tai pikemminkin käyttöönottamattomuutta!), oli tarkoituksenani saattaa ennen kaikkea huomioon se, että ihan kaikki tietokoneiden käyttäjät eivät omaa (edes) sellaista tietämystä tai osaamista, että esittämilläsi ohjeistuksella saisivat juuri mitään aikaiseksi. Eli toivoisin annettavia ohjeita huomattavasti selkokielisemmiksi.
Tämä täsmällisten ohjeiden antaminen ei aina ole niin yksinkertaista, emme me tiedä toisen "tilannetta", niinkuin se pitäisi.
Jotta voisimme antaa täysin oikean vastauksen. SuperOscar antoi informaatiota miten asia pitäisi olla, ei sitä miten haluttu efekti saadaan aikaiseksi. Samoin minä annoin graafisen vastikkeen, jolla pääset haluamaasi, mutta en sitä lopullista tönäisyä reunan yli.
Voisimme todeta että, menettelimme vajavaisesti, mutta oletamme myös että, emme joutuisi ihan kaikkea kädestä pitäen tekemään, kaikki varmaan ymmärsi mitä tarkoitin?
Tilanne jossa sokeasti noudatetaan mitä "ammattilaiset" sanoo, joudutaan tilanteeseen, missä itse koneen käyttäjä on ihan pihalla. Ubuntuun pääsee nopeasti sisälle, mistä todisteena tälläkin foorumilla olevat fossiilit
Jos ja kun ymmärrät hiukan mitä tehdään ja miksi, niin voit olla varma että, edessäsi on järjestelmä mikä toimii ja tekee sen mitä haluat sen tekevän.
Olen pahoillani jos koet että, olisimme jotenkin ylimielisiä koska tiedämme hiukan jostain, ja sillä varjolla neuvomme kuulostavat klingonilta. Tämä ei pidä paikkaansa.
Tästä rakennettiin aasinsilta siihen toteamukseen ettemme, tiedä toisen tietotasoa.
Olen pahoillani, jos olen saanut aikaiseksi mielenne pahoittamisen.
Pyrin tästä eteenpäin siihen, että en kysymyksilläni teitä enää vaivaa.
Höh, älä ole tuollainen. Jos on ongelma jota ei saa ratkaistua, niin tottakai kysyt, sitä varten me täällä autamme,
(ilmaiseksi omalla vapaa-ajalla).
Ja kuten ilokaasu sanoi, jos tuo ajatusviiva oli ainoa toimimattomuuden aihe, niin olisit iloinen
Oli ohjelma tai laite mikä tahansa, tulee bugeja aina olemaan.
Sekä siitä ubuntu-tutuksi kirjasesta, se kannattaa lukea läpi, itsekin sitä tutkailen aina välillä