Kirjoittaja Aihe: Lubuntun tunnusten logiikka  (Luettu 1981 kertaa)

Lokki

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 50
    • Profiili
Lubuntun tunnusten logiikka
« : 12.05.12 - klo:09.59 »
Asensin sen sitten CD-levyltä ja pieleen meni. >:(
Jostain syystä Lubuntun kirjautumisprosessiin on tullut uusi käsite "Nimi". Tämä on tullut siis käyttäjätunnuksen ja salasanan lisäksi. Asennettaessa ja käyttäjiä lisättäessä se kysyy nimeä ja sen lisäksi käyttäjätunnusta ja salasanaa, mutta nimestä tulee lopulta käyttäjätunnus ja varsinainen käyttäjätunnus ei vaikuta mihinkään.

Kun kotihakemisto on jollain käyttäjätunnuksella valmiina, hakee tämä uusi systeemi uudelle nimelle käyttäjätunnukseksi asetetun nimen mukaiset hakemistot. Ei anna kuitenkaan asettaa vanhan käyttäjätunnuksen mukaista "nimeä".

Laitoin asennuksessa tunnukseksi "asennus" -nimisen käyttäjän, jonka käyttäjätunnus oli oma vanha admin tunnukseni. Tällainen tunnus ilmaantui valikkoon nimellä "asennus".

Kokeilin lisäillä uusia tunnuksia siten, että saisin kirjautumisvalikossa näkyvän nimen samaksi kuin entinen käyttäjätunnus, jotta kaikki olisi kuten ennenkin. Aikani lisäiltyäni ja poistettuan käyttäjiä painoin vahingossa "poista käyttäjän tiedostot" kokeilukäyttäjältä, jolla oli käyttäjätunnuksena oma vanha käyttäjätunnukseni, joka siis näyttäytyi valikossa aivan eri nimellä, mutta tuhosi kuitenkin poistettaessa vanhan tunnukseni hakemistot.  >:(

Harmittaa pirusti, koska juuri tätä olisin halunnut välttää päivittämällä, enkä asentamalla uutta. Niitä tiedostoja ei varmaan enää mistään saa palautettua takaisin. Uuden osittain limittäisen käsitteen käyttöönotto ilman kunnollisia ohjeita on iso riski, joka osaltani toteutui. :'(

« Viimeksi muokattu: 12.05.12 - klo:10.02 kirjoittanut Lokki »

khaosaming

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 348
    • Profiili
Vs: Lubuntun tunnusten logiikka
« Vastaus #1 : 12.05.12 - klo:11.18 »
Lubuntussa on käytössä sama graafinen asennusohjelma kuin Ubuntussakin - Ubiquity. Tuolla on Lubuntuunkin pätevät ajantasaiset ohjeet Ubiquityn käyttöön (12.04):

http://news.softpedia.com/news/Installing-Ubuntu-12-04-LTS-266201.shtml

Kahden LTS:n välissä on ollut kolme päivitystä. Ubiquitykin on hieman muuttunut aikojen saatossa, mutta käyttäjän nimeä ja käyttäjätunnusta on kysytty aiemminkin. Tuolla on kuvallinen ohje 10.04:n asennusohjelman käyttöön:

http://news.softpedia.com/news/Installing-Ubuntu-10-04-LTS-141550.shtml

Lubuntun asennusikkuna:





Lokki

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 50
    • Profiili
Vs: Lubuntun tunnusten logiikka
« Vastaus #2 : 13.05.12 - klo:19.52 »

Jos olisikin antanut tällä tavalla mahdollisuuden päivittää. Ei antanut, eikä näyttänyt koko riviä. Ei kai sitten osannut lukea 10.4. systeemiä, vaikka osaakin tehdä sen verkosta päivitettäessä ja näköjään samsta 11.4 samaan 11.4 järjestelmään päivitettäessä.

Varsinainen kysymys kuului: Mikä logiikka tähän käsitteeseen "nimi" liittyy käyttäjätunnukseen verrattuna. Siis mitä lisäarvoa sillä saavutetaan. Miksi aiemman järjestelmän "käyttäjätunnukset" eivät voineet siirtyä uuden järjestelmän "nimiksi" sellaisenaan. Miten minun olisi pitänyt toimia, jotta olisin saanut aikaiseksi uuteen järjestelmään vanhat käyttäjätunnukset kirjautumisikkunaan.
« Viimeksi muokattu: 13.05.12 - klo:19.55 kirjoittanut Lokki »

khaosaming

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 348
    • Profiili
Vs: Lubuntun tunnusten logiikka
« Vastaus #3 : 13.05.12 - klo:21.19 »
Asennusohjelman logiikka ei minusta ole muuttunut. Aina on kysytty todellista nimeä ja käyttäjänimeä. Pekka Virtasesta tulee käyttäjä pekka.

Jos haluaa säilyttää kotihakemiston uudessa asennuksessa, olisi sitä varten pitänyt luoda home-liitospisteelle oma osio jo edellisen asennuksen aikana. Sitten on valittava osiointi käsin ja jätettävä home-osio koskemattomaksi. Sitä ei siis saa alustaa tai sen liitoskohtaa muuttaa, mutta se on otettava käyttöön.

Asennusohjelma ei näytä kaikkia vaihtoehtoja, jos kovalevyllä on jo ylin sallittu määrä (4) primääriosiota. Jos osiotaulukko on täynnä, ei uusia osioita voi luoda, ja jokin vanhoista osioista on tuhottava.

Fabio

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 29
    • Profiili
Vs: Lubuntun tunnusten logiikka
« Vastaus #4 : 15.05.12 - klo:17.23 »

Jos olisikin antanut tällä tavalla mahdollisuuden päivittää. Ei antanut, eikä näyttänyt koko riviä. Ei kai sitten osannut lukea 10.4. systeemiä, vaikka osaakin tehdä sen verkosta päivitettäessä ja näköjään samsta 11.4 samaan 11.4 järjestelmään päivitettäessä.

Varsinainen kysymys kuului: Mikä logiikka tähän käsitteeseen "nimi" liittyy käyttäjätunnukseen verrattuna. Siis mitä lisäarvoa sillä saavutetaan. Miksi aiemman järjestelmän "käyttäjätunnukset" eivät voineet siirtyä uuden järjestelmän "nimiksi" sellaisenaan. Miten minun olisi pitänyt toimia, jotta olisin saanut aikaiseksi uuteen järjestelmään vanhat käyttäjätunnukset kirjautumisikkunaan.

Logiikka on se, että nimi on ristimä nimesi mutta käyttäjätunnus voi olla periaatteessa mitä tahansa vaikka "uerydfish434".

Lokki

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 50
    • Profiili
Vs: Lubuntun tunnusten logiikka
« Vastaus #5 : 16.05.12 - klo:17.34 »
Nyt se kuitenkin teki "Nimi" sarakkeeseen kirjoitetusta merkkijonosta kirjautumisikkunassa näkyvän merkkijonon. Aikaisemmin kirjautumisikkunassa valittiin "käyttäjätunnus" kohtaan kirjatuista merkkijonoista.