Kirjoittaja Aihe: MYTHTV media center Ubuntusta  (Luettu 30686 kertaa)

Kirini

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 160
    • Profiili
MYTHTV media center Ubuntusta
« : 08.03.07 - klo:13.04 »
Hei
Ajattelin aloittaa tälläisen oppaan tekemisen. Koska en omista kotisivuja ja itseltä ei löydy kaikkea tietoa niin ajattelin että tämä varmaan on paras paikka aloittaa, jolloin kaikki joilla on aiheesta tietoa voi kantaa kortensa kekoon. itse olen tutustunut ja tehnyt asioita kantapään kautta ja olen parhaillaan aloittamassa myth:hin asentamista.

Teen asennusta http://parker1.co.uk/mythtv_ubuntu.php ohjeen mukaan. mutta jokaiseen termiin ei oma englannin taito taivu, joten kun eteen tulee kysymyksiä niin saamme niihin vastauksia ja samalla saamme tehtyä suomen kielisen version ohjeesta, jolloin asia helpottaa uusi käyttäjiä jotka haluavat media centerin.

yllä oleva ohje on toimiva, mutta itse haluan ymmärtää mitä mikäkin rivi tarkoittaa ja siihen kyseinen ohje ei anna vastauksia.

Itselläni on vasta perus osaaminen mythin kanssa mutta naapurilla on kone viritetty jo siten että se käynnistyy vähän ennen kuin nauhoitus alkaa ja nauhoituksen loputtua jos seuraavaan nauhoitukseen on aikaa, niin se sammuttaa itse itsensä. Eniten kiinnostaa tuo mythin taito poistaa mainokset.

ajattelin karkean sisällön
1. Rauta suositukset + Ubuntu asennus + partitiot.
2. tarkistettavaa
3. mySQL asennus
4. Myth assennus


tarkoitus on että aloitamme ensin kohdasta 1.
kerromme omat  kokemukset tai suosituksen pienellä perusteluilla tai mitä vaatii.
tietysti saa kertoa mikäli tämä ohje on turha, silloin toivon linkkiä hyvään ohjeeseen.
Kubuntu 6.10, P4,512mb(sdram),60gb+20gb,gforce fx5200,twinhanDVT alpha(usb)...

Kirini

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 160
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #1 : 08.03.07 - klo:13.14 »
eli aloitan itse
rauta:
amd xp +2000 tai jotain , 80gb kiinto levy, 1gb muistia...hauppage DVB NOVA-T digi kortti. näytön ohjaimessa on tv-out jotta saan myöhemmin laitettua television ainoaksi monitoriksi.

kiinto levy partitiotu seuraavasti
300mb Ext3 boot
1gb swap
loput jfs

tälläisen suosituksen sain koska jfs ja xfs hallitsee nopeiten suuria tiedostoja ja mikäli TV:stä nauhoittaa 1 mittaisen ohjelman menee siihen ~1gb tilaa, joka mielestäni on iso tiedosto.
Kubuntu 6.10, P4,512mb(sdram),60gb+20gb,gforce fx5200,twinhanDVT alpha(usb)...

Risto H. Kurppa

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 3024
  • Useita Kubuntuja ajossa.
    • Profiili
    • http://risto.kurppa.fi
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #2 : 08.03.07 - klo:23.57 »
Moi!

Hyvä aihe, varmasti kiinnostaa!

Ohjeen voit laittaa jakoon myös ubuntu wikiin (kts. http://ubuntu-fi.org/Wiki/Wiki ) tai vaikka kirjoitella juttua blogiin ( blog.ubuntu-fi.org )

Wikin etuna toki on että muutkin voivat osallistua kehittämiseen joten kunhan saat konkreettista matskua kokoon niin wiki on hyvä paikka! Ja vielä sopivasti pilkottuna että esim. ohjeet tuon tv-kortin saamiseksi omalla sivullaan jne niin voi väki linkittää suoraan siihen.

Onnea projektille!


r
« Viimeksi muokattu: 28.01.08 - klo:00.11 kirjoittanut Risto H. Kurppa »
UUSI UBUNTUN KÄYTTÄJÄ: SÄÄSTÄ AIKAASI LUKEMALLA  -> TÄMÄ <-

Kirini

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 160
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #3 : 09.03.07 - klo:14.18 »
selvä homma jatkuu...
eilen illalla aloitin tekemään kohtaa kaksi tarkistettavaa.
- seuraavia tuli mieleen
ubuntu oli aika tuore asennus, joten paketti lista oli pielessä.  mm. sudo apt-get install mythtv ei asentanut mitään kun ei löytänyt mitään pakettia.
mikäli tarkoitus on tehdä siten että koneen monitorina toimii TV kannattaa tarkistaa että grafiikka kortissa on TV-out tai jos omistaa taulutelevision niin pitää tarkistaa että pystyykö sen kytkemään DVI liitäntään.

aluksi kannattaa asentaa ainakin nuo DVB palikat.

sudo apt-get update
sudo apt-get install dvb-utils dvbstream
sudo apt-get install gxine mplayer

sillä niitä tarvitaan tässä kohdassa. Laitan jokaisen komennon alle lyhyen kuvauksen vaikk asiat onkin aika peruskamaa
sudo -s -H
       vaihdetaan root käyttäjäksi....ei tarvitse joka paikkaan laittaa sudo .....
mkdir /root/.tzap
      luodaan root-hakemistoon .tzap -kansio
scan /usr/share/doc/dvb-utils/examples/scan/dvb-t/fi-Espoo > /root/.tzap/channels.conf
     scannataan kanava tietoja joita taivaalta tulee ja ohjataan ne channels.conf tiedostoon...mikäli et asu espoon tienoilla kannattaa vilkaista tuotan /usr/share/doc/dvb-utils/examples/scan/dvb-t/ -kansiota ja katsoa mikä fi- alkava on lähimpänä.

tuo scan aiheuttaa sen että kanava taajuus tiedot löytyvät suoraan tiedostosta, jolloin niitä ei tarvitse joka välissä scannata. Huom! mikäli kanavaia tulee lisää tai niiden taajuudet muuttuvat niin silloin ne on scannattava uudestaan.

täältä forumilta löytyy muutama lista kun etsii, myös http://ubuntuguide.org/wiki/Ubuntu_Edgy löytyy lista ja ohje kuinka homma pelaa.


Kubuntu 6.10, P4,512mb(sdram),60gb+20gb,gforce fx5200,twinhanDVT alpha(usb)...

Kirini

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 160
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #4 : 10.03.07 - klo:02.58 »
asennus on edistynyt kivasti, asensin mysql-serverin, mythtv:n sitten huomasin että olin sählännyt ja meni tovi korjatessa mysql-server root salasana...samalla kun katsoin sneakersia.

nyt siis aloitan itse myth asetusten määrittämisen. aloitan ottamalla kuvaruutu kopioita samalla kun asennan niin selityksiä voidaan sitten laitella tarkemmin.
« Viimeksi muokattu: 10.03.07 - klo:10.50 kirjoittanut Kirini »
Kubuntu 6.10, P4,512mb(sdram),60gb+20gb,gforce fx5200,twinhanDVT alpha(usb)...

lifer

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 10
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #5 : 10.03.07 - klo:16.06 »
asennus on edistynyt kivasti, asensin mysql-serverin, mythtv:n sitten huomasin että olin sählännyt ja meni tovi korjatessa mysql-server root salasana...samalla kun katsoin sneakersia.

nyt siis aloitan itse myth asetusten määrittämisen. aloitan ottamalla kuvaruutu kopioita samalla kun asennan niin selityksiä voidaan sitten laitella tarkemmin.

Itsellä samanmoinen projekti menossa :) Kanavat näkyy jo ok, mutta nyt tuntuu olevan ylitsepääsemätön ongelam tuon epg:n kanssa.. "Tuntematon" vain näkyy joka paikassa. Oletko itse saanut tuota pelittämään ? En ole ihan varma nyt, että mistä nuo epg:n tietojen edes on tarkoitus tulla. Osaako tuo mythtv napsia ne suoraan tuosta dvb signaalista alá digiboxi, vai pitääkö ne hakea jostain muualta  ???

AkuKalle

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 211
    • Profiili
    • ict manuaali
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #6 : 10.03.07 - klo:16.09 »
oletteko muuten kokeilleet geexbox nimistä distroa?

Kirini

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 160
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #7 : 11.03.07 - klo:20.26 »
lifer tarkoitatko ohjelma tietojen päivitystä ohjelma oppaaseen.
itselläni oli sama ongelma kun asensin myth:in edelliseen koneeseen.
myth osaa hakea ohjelma tiedot joko anteenista tulevasta virrasta tai internetistä.
en ehtinyt ratkaisemaan tuota ohjelma oppaan tuntematon ongelmaa silloin.
mutta tuo oli yksi niistä syistä miksi ajattelin tehdä tämän ohjeen, että käyttäjät jotka haluaa itselleen myth:in niin mahdollisimman monta kompastus kiveä olisi ratkaistu.

akukalle en ole kokeillut ja tuo kysymys ei oikein kuulu tähän keskusteluun. Tarkoitus on kerätä ohje mythTv:tä varten ei keskustella mitä media center softaa kannattaa käyttää. Itse päädyin tähän koska tuttavani on laittanut mythtv ja sitä kautta minulla on tarjolla paljon neuvoja mikäli tarvitsen.

toisaalta muualle voisi aloittaa keskustelun eri media center ohjelmista ja niiden ominaisuuksista
Kubuntu 6.10, P4,512mb(sdram),60gb+20gb,gforce fx5200,twinhanDVT alpha(usb)...

lifer

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 10
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #8 : 11.03.07 - klo:22.26 »
lifer tarkoitatko ohjelma tietojen päivitystä ohjelma oppaaseen.


Nimenomaan tämä on ongelmana. Miten nyt jotenkin sain homman toimimaan niin:

sudo scan /usr/share/doc/dvb-utils/examples/scan/dvb-t/fi-Jyvaskyla > channels.conf

Mythtv-setup:issa sitten importtina nuo kanavat.

sudo tv_grab_fi --configure
tv_grab_fi -output ./fin.xml
sudo mythfilldatabase --file 0 -1 fin.xml --manual (huom. kortti (tai videosource, mikälie) on siis paikassa 1)

Tässä vaiheessahan tuo mythfilldatabase alkaa kyselemään noista kanavista kaikennäköistä. Löin vain id:t niille kanaville jotka näkyy. Kun tuo on jauhanut setit läpi niin mythtv-setup:iin ja sieltä käsin noille kanaville (siis channels.conf:ista importatuille) vastaavat xmltv id:t.
Lopuksi vielä
sudo /etc/cron.daily/mythtv-backend
Osa kanavatiedoista näkyy tämän jälkeen ok, muutama ei näy ja pari kertoo väärän kanavan. On muutenkin niin kamala viritys, että kertokaa joku ihmeessä miten tuo "oikeasti" pitää tehdä  ;D

Ohjelmavirrasta en saanut dataa ohjelmaoppaaseen millään vaikka laitoin setupissa rastin tuonne "Use on air guide" Johtuneeko kortista, mythtvn buildista vai mistä, en tiedä.

Käsittääkseni nuo kanavat pitäisi myös saada toimimaan suoraan tuossa mythfilldatabase --manual:in aikana jos pistää oikean "kanavanumeron" kun sitä kysytään. Minulla ei vain ole mitään käsitystä, että mikä numero mihinkäkin pitäisi laittaa..

Jouni76

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 11
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #9 : 13.03.07 - klo:14.06 »
Ohjelmavirran ohjelmatiedot eivät tule toimimaan MythTV:ssä, mikäli kanavatiedot on tuotu ulkopuolelta channels.conf:illa. Johtuen siitä, että channels.conf ei sisällä kaikkia tarvittavia tietoja kanavanipuista.

Eli kanavat kannattaa skannata MythTV:llä.

Lisäksi, mitään grab-skriptejä tai mythfilldatabasea ei tarvitse käyttää, jos haluaa käyttää ainoastaan ohjelmavirrassa olevia ohjelmatietoja.


EDIT: Korjaus liittyen mythfilldatabaseen, eli vaikka käyttäisikin vain ohjelmavirran EIT-ohjelmaopasta, on  silti ajoittain ajettava
'mythfilldatabase --no-delete'
tai muuten tietokanta täyttyy vanhoista ohjelmatiedoista. Ks.

http://www.mythtv.org/wiki/index.php/EIT
« Viimeksi muokattu: 12.10.07 - klo:12.15 kirjoittanut Jouni76 »

lifer

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 10
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #10 : 13.03.07 - klo:19.17 »
Ohjelmavirran ohjelmatiedot eivät tule toimimaan MythTV:ssä, mikäli kanavatiedot on tuotu ulkopuolelta channels.conf:illa. Johtuen siitä, että channels.conf ei sisällä kaikkia tarvittavia tietoja kanavanipuista.

Eli kanavat kannattaa skannata MythTV:llä.

Lisäksi, mitään grab-skriptejä tai mythfilldatabasea ei tarvitse käyttää, jos haluaa käyttää ainoastaan ohjelmavirrassa olevia ohjelmatietoja.


Tämän verran sain itsekin selville. Ongelmana on nyt, että MythTv ei ainakaan minulla löydä kanavan kanavaa. Paitsi jos ensin tuon kanavat channels.conf tiedostosta, jonka jälkeen poistan kanavat ja valitsen sen jälkeen "Scan Type: Full Scan of Existing Transports". Näin siis löytyy kanavat, mutta ne eivät näy    :-\ Tutkin tuota mythconverge kantaa ja katsoin mitä "channel" tauluun menee silloin kun importataan kanavat channels.conf:ista ja mitä sinne menee kun haetaan ne tuon setupin kautta. Muuten täysin identtiset, mutta mythtv haluaa jostain syystä lyödä "mplexid" kentän arvoiksi 4,5,6 kun taas channels.conf:ista tulee noihin arvoja 1,2,3. Käsin kun muutan nuo mythtv:n asettamat 4,5,6 vastaamaan 1,2,3:sta niin kanavat näkyy, mutta ohjelmaopas ei siltikään toimi.
Jos en nyt aivan väärin ole käsittänyt, niin

sudo /etc/cron.daily/mythtv-backend

loitsun pitäisi hakea tiedot kantaan tai jotain. Samoin kai "mythfilldatabase" pitäisi hoitaa tuo homma ? Minulla tuo mythfilldatabase kuitenkin kertoo tällaista:

sudo mythfilldatabase
Password:
2007-03-13 19:00:06.118 Using runtime prefix = /usr
2007-03-13 19:00:06.167 New DB connection, total: 1
2007-03-13 19:00:06.176 Connected to database 'mythconverg' at host: localhost
2007-03-13 19:00:06.185 New DB connection, total: 2
2007-03-13 19:00:06.186 Connected to database 'mythconverg' at host: localhost
2007-03-13 19:00:06.187 Updating source #1 (Terra) with grabber eitonly
2007-03-13 19:00:06.187 Source configured to use only the broadcasted guide data. Skipping.

Vai onko niin, ettei tuota kantaa käytetä lainkaan ohjelmaoppaassa ?

Ideoita, vinkkejä ?  ;D

HMi

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1424
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #11 : 13.03.07 - klo:19.26 »
onko tietoa toimiiko nebulan digi pci kortti tuon mythtvn kanssa?
entä kuinka hyvin hoituu tv kuvan lähettäminen lähiverkon koneille?
hyvin mielenkiintoinen projekti taidan testaa.

Asmo Koskinen

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4443
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #12 : 13.03.07 - klo:19.58 »
hyvin mielenkiintoinen projekti taidan testaa.

Mistään mitään tietämättä - kannattaisiko kokeilla Knoppixin päälle rakennettua versiota - Knoppix tunnetusti on lähes itsesäätyvä. Jos minulla olisi sopiva rauta, niin itse lähtisin tuolla liikkeelle.

"KnoppMyth is the linux equivalent of the Microsoft Media Centre Operating System. KnoppMyth comes as a CD-ROM software distribution which automates the setup of the popular MythTV package."

http://en.wikipedia.org/wiki/KnoppMyth

Asennuksesta on videokin - http://www.mythpvr.com/mythtv/distribution/knoppmyth/install.html

Ystävällisin terveisin Asmo Koskinen.
« Viimeksi muokattu: 13.03.07 - klo:20.01 kirjoittanut Asmo Koskinen »

MoB

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 314
  • Debian Jessie, Ubuntu 12.04 LTS, Android-x86 2.3
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #13 : 13.03.07 - klo:20.37 »
hyvin mielenkiintoinen projekti taidan testaa.

Mistään mitään tietämättä - kannattaisiko kokeilla Knoppixin päälle rakennettua versiota - Knoppix tunnetusti on lähes itsesäätyvä. Jos minulla olisi sopiva rauta, niin itse lähtisin tuolla liikkeelle.

Aivan turha vedellä Knoppixeilla tai muilla huttudistroilla. Homma toimii *buntulla täysin mallikkaasti.
Tuli omaa HTPC konetta päivitettyä SATA kiintareille ja hiljensin koneen vesijäähdytyksellä. Samalla tuli asennettua MythTV ja Ubuntu (okei, Xubuntu) uudestaan. Samalla dokumentoin hieman ko. asennustoimenpiteitä. Eli jonkinlainen raakaversio olisi itselläni tuon MythTV:n asentamisesta. Se on helppoa kuin lapsen lyöminen, mutta asennuksessa on muutama välttämätön toimenpide ja kikka, joita ei ihan jokaisessa nettiguidessa aina ole. Jos joku jaksaa jonkinlaisen guiden raapustaa, niin voin lisäillä ja/tai paikkailla tms.
Ja Alihassanille tiedoksi, että Nebulan kortti (itselläni on moinen kanssa toisena korttina) asentuu kun annat nämä taikaloitsut.
Koodia: [Valitse]
sudo modprobe bttv
sudo modprobe dvb-bt8xx
sudo modprobe nxt6000
sudo modprobe mt352

Pelkkä nxt6000 riittänee DVB:n tunnistamiseksi. Nuo kannattaa lisätä /etc/modules -tiedostoon, niin ne latautuvat sitten buutissa.
Registered Linux user #186837

Jouni76

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 11
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #14 : 13.03.07 - klo:21.57 »
lifer: minä en ole käyttänyt grab-skriptejä enkä mythfilldatabasea, eli niitä ei tosiaan tuossa tapauksessa tarvita jos käytetään ohjelmavirran tietoja (EIT).

-------
EDIT:
Korjaus liittyen mythfilldatabaseen, eli vaikka käyttäisikin vain ohjelmavirran EIT-ohjelmaopasta, on  silti ajoittain ajettava
'mythfilldatabase --no-delete'
tai muuten tietokanta täyttyy vanhoista ohjelmatiedoista. Ks.

http://www.mythtv.org/wiki/index.php/EIT
-----



Onkohan dvb-t -korttisi tuota Technotrendin tekemää sarjaa, mikä olisi periaatteessa sama laite kuin minulla käytössä olevat Technotrend T-1500:et?
Kuva:
http://img.clubic.com/photo/00312454.jpg

Eli vanhemmilla ajureilla kortti ilmoittaa nippujen taajuudet väärin, jolloin käy juuri noin, eli kanavat löytyvät, mutta muxin taajuudet tulevat listatuksi tietokantaan väärin, eivätkä sitten näy. Eli päivitä ajurisetti, tai korjaa haettujen muxien taajuudet käsin oikeiksi (ne jotka ovat Mythin hakemia joiden perässä ei ole (0) (0) vaan joitain lukuarvoja...)

...

Mielestäni MythTV kannattaa kääntää lähdekoodista, käyttäen 0.20-fixes -haaraa. Sama myös v4l-dvb -ajureiden kanssa, eli tuorein setti kääntöön.



« Viimeksi muokattu: 12.10.07 - klo:12.17 kirjoittanut Jouni76 »

lifer

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 10
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #15 : 13.03.07 - klo:22.44 »
lifer: minä en ole käyttänyt grab-skriptejä enkä mythfilldatabasea, eli niitä ei tosiaan tuossa tapauksessa tarvita jos käytetään ohjelmavirran tietoja (EIT).

Onkohan dvb-t -korttisi tuota Technotrendin tekemää sarjaa, mikä olisi periaatteessa sama laite kuin minulla käytössä olevat Technotrend T-1500:et?

Eli vanhemmilla ajureilla kortti ilmoittaa nippujen taajuudet väärin, jolloin käy juuri noin, eli kanavat löytyvät, mutta muxin taajuudet tulevat listatuksi tietokantaan väärin, eivätkä sitten näy. Eli päivitä ajurisetti, tai korjaa haettujen muxien taajuudet käsin oikeiksi (ne jotka ovat Mythin hakemia joiden perässä ei ole (0) (0) vaan joitain lukuarvoja...)


Juurikin tuo kortti on käytössä ja ongelma, sekä ratkaisu oli kuvailemasi lainen. Eli nyt toimii, jipii, muutama ilta tässä ehti jo tuskastuneena vierähtää. Menin vaikeamman kautta, eli puukottamalla kantaa kun en tajunnut, että ratkaisu voi olla noinkin yksinkertainen kuin kortin ajureiden päivittäminen  ::)

Seuraavaksi olisikin tuon kortin mukana tulleen kaukosäätimen virittäminen kuntoon. Vinkkejä/linkkejä miten tuon kanssa kannattaisi lähteä etenemään ?

Jouni76

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 11
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #16 : 14.03.07 - klo:09.54 »
Muxien taajuuksia voi kyllä editoida mythtv-setupilla ilman manuaalista tietokannan muokkailua.

Technotrend T-1500:n IR-vastaanotin näkyy suoraan Linuxin input-eventtinä, eli se ei tarvitse Lirc:iä toimiakseen. Kaukosäädin toimii siis normaalin näppäimistön tavoin, eli kaukolla voi syötellä painalluksia mihin tahansa.

Kaukosäätimen käyttöa ajatellen kannattaa kyllä kääntää uusin v4l-dvb -ajurisetti
http://www.linuxtv.org/repo/
koska tuon budget/budget-ci:n ir-vastaanottoa on korjailtu hiljattain raskaalla kädellä.

Tarvittaessa kaukosäätimen näppäimiä voi muuttaa miksi tahansa tavallisen näppäimistön näppäimiksi käyttäen  input-utils -paketin ohjelmaa input-kbd. Vastaanotetut ir-koodit saa ajurilta syslogiin käynnistämällä budget moduulin "ir_debug=1" -parametrilla. Kaukon toiminta saattaa vaatia myös "rc5_device=255" -moduuliparametrin.

Vastaanottimen kanssa voi käyttää myös esim. jotain yleiskaukosäädintä, joka antaa Philips/RC5 -komentoja.

Lisäksi kannattaa tehdä vastanottimelle udev-sääntö, että se ei ole aina eri eventissä joka buutin jälkeen, ks.
http://parker1.co.uk/mythtv_tips.php kohta "Make the lirc device static", vaikka tässä siis ei lirciä tarvitakaan. Ja symlink-nimeksi tuolle eventille kannattaa antaa esim. event93, eli sellainen joka ei normaalisti tule käyttöön, jolloin siihen voi tarvittaessa viitata eventin numerolla 93.

Eli siinä vähän pikaista ohjetta... sorry sekavuudesta ja ympäripyöreydestä  ;). Kysele lisää yksityiskohtia jos jokin kohta tuottaa ongelmaa.

Ja yleisesti MythTV:n asennukseen ja säätöön kannattaa ensimmäiseksi etsiä ohjetta Mythin omasta dokumentaatiosta http://www.mythtv.org/modules.php?name=MythInstall tai Wikistä http://www.mythtv.org/wiki/index.php/Main_Page

« Viimeksi muokattu: 14.03.07 - klo:10.04 kirjoittanut Jouni76 »

lifer

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 10
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #17 : 14.03.07 - klo:23.20 »
Technotrend T-1500:n IR-vastaanotin näkyy suoraan Linuxin input-eventtinä, eli se ei tarvitse Lirc:iä toimiakseen. Kaukosäädin toimii siis normaalin näppäimistön tavoin, eli kaukolla voi syötellä painalluksia mihin tahansa.

Kaukosäätimen käyttöa ajatellen kannattaa kyllä kääntää uusin v4l-dvb -ajurisetti
http://www.linuxtv.org/repo/
koska tuon budget/budget-ci:n ir-vastaanottoa on korjailtu hiljattain raskaalla kädellä.

Tarvittaessa kaukosäätimen näppäimiä voi muuttaa miksi tahansa tavallisen näppäimistön näppäimiksi käyttäen  input-utils -paketin ohjelmaa input-kbd. Vastaanotetut ir-koodit saa ajurilta syslogiin käynnistämällä budget moduulin "ir_debug=1" -parametrilla. Kaukon toiminta saattaa vaatia myös "rc5_device=255" -moduuliparametrin.

Lisäksi kannattaa tehdä vastanottimelle udev-sääntö, että se ei ole aina eri eventissä joka buutin jälkeen, ks.
http://parker1.co.uk/mythtv_tips.php kohta "Make the lirc device static", vaikka tässä siis ei lirciä tarvitakaan. Ja symlink-nimeksi tuolle eventille kannattaa antaa esim. event93, eli sellainen joka ei normaalisti tule käyttöön, jolloin siihen voi tarvittaessa viitata eventin numerolla 93.

Noniin, heti tuli ongelmia  ;D Käänsin siis tuon uusimman v4l-dvb ajurisetin (04efc075f176) ja ubuntu lakkasi vastaamasta kaukosäätimen painalluksiin kokonaan.. Mitkäs ajurit tuolta oikein pitäisi imaista ? Uusimmat ? Ja installointi menee varmaan ihan vain make make install, ilman sen kummempia vipuja ? Tai näin ainakin readme:ssä mainittiin.

Toinen outous tuli, kun koitin tuon http://parker1.co.uk/mythtv_tips.php mukaan tehdä sitä udev sääntöä. Tai sääntö meni varmaan ok, mutta tämä

udevinfo -a -p $(udevinfo -q path -n /dev/input/event3)

näytti että minulla ei ilmeisesti ole ajureita ollenkaan DRIVER=="" . Mitähän ajureita tuo nyt oikein tarkoittaa, ja onko ne edes millään tavalla merkittäviä ? Tuon kortin firmistä ?

Ja lopuksi vielä nyyppä kysymys tuosta budget moduulin käynnistämisestä.. Miten se tapahtuu ?  ;D

Jouni76

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 11
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #18 : 15.03.07 - klo:10.22 »
Menikö ajurien kääntäminen virheittä, ja toimiiko dvb muuten ok? Jos toimii, asennus meni sitten todennäköisesti oikein.

Ajurit voi ladata joko tarballina (ohje "Access V4L-DVB via web browser", tai sitten Mercurialilla (ohje "Checkout V4L-DVB"). Versiokoodin perusteella tuo on uusin setti.

Asennukseen riittää make ja (sudo) make install.

Udev -sääntöä varten pitäis tietää, missä eventissä se kauko sun tapauksessa on. Paketin "input-utils" ohjelma "lsinput" listaa kaikki käytössä olevat input eventit, eli muuta tuon komennon eventti vastaamaan sitä missä se ir-vastaanotin tällähetkellä on. Voit myös testailla ohjelmilla "input-events" tai "evtest" tuleeko ohjaimelta komentoja perille.

budget -moduuli on tuon korttisarjan (tai ainakin TT-T1500:n) ajuri. Jos käytössä on CI, ajurimoduuli on budget-ci. Sen pitäisi latautua automaattisesti kun kortti on käytössä. Komennolla
lsmod | grep budget
pitäisi löytyä tietoa, jos se on ladattu.

Moduulin parametrit saa listattua komennolla modinfo [moduulin nimi]. Moduulille voi antaa parametreja esim. manuaalisen lataamisen yhteydessä, eli
modprobe [moduulin nimi] [parametrit], mutta järkevämpää on tietysti tehdä tarvittavista asetuksista pysyviä, eli kansioon
/etc/modprobe.d tehdään saman ninimen tekstitiedosto kuin moduuli (eli esim. budget tai budget-ci), jonka sisältö on muotoa

options [moduulin nimi] [parametri]

siis esim:

options budget rc5_device=255
options budget ir_debug=1

Tuo debug kannatta ottaa pois käytöstä kun sitä ei enää tarvi. Tuossa 255 tarkoittaa sitä, että vastaanotin hyväksyy kaikkien kauko-ohjainten koodit, ja debug listaa syslogiin ir-vastaanottoon liittyvää tietoa. Tuolta saa tarvittaessa keycodet jos haluaa vaihtaa näppäimen toimintaa.




lifer

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 10
    • Profiili
Vs: MYTHTV media center Ubuntusta
« Vastaus #19 : 15.03.07 - klo:21.24 »
Menikö ajurien kääntäminen virheittä, ja toimiiko dvb muuten ok? Jos toimii, asennus meni sitten todennäköisesti oikein.

Udev -sääntöä varten pitäis tietää, missä eventissä se kauko sun tapauksessa on.

budget -moduuli on tuon korttisarjan (tai ainakin TT-T1500:n) ajuri. Jos käytössä on CI, ajurimoduuli on budget-ci. Sen pitäisi latautua automaattisesti kun kortti on käytössä.



Nyt alkaa mennä hieman omituiseksi tämä minun säätämiseni. Mitään virheitä ei ajurien kääntämisen eikä asennuksen aikana tullut, mutta silti en ole tuon ajuripäivityksen jälkeen saanut mitään eloa ir:ään. Koitin myös asentaa vähän vanhemmat ajurit, v4l-dvb-f2934f113f54, mutta ei mitään apua.
Kokeilin näin

sudo modprobe budget-ci rc5_device=255 ir_debug=1

Jonka jälkeen katsoin tail -f /var/log/syslog, kun painelin tuota kaukosäädintä, mutta ei mitään. Testasin myös tuolla sudo evtest /dev/input/event2 , mutta sinnekään ei tule mitään vaikka kuinka painelisi namiskoita. Kokeilin myös vaihtaa patterit kaukosäätimeen , mutta ei ;D Aiemmin tosiaan tuli numeroita terminaaliin noita namiskoita painellessa.

Nyt on kyllä ideat aivan lopussa.. Mitähän tässä pitäisi tehdä ?
« Viimeksi muokattu: 15.03.07 - klo:22.51 kirjoittanut lifer »