Kirjoittaja Aihe: Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto  (Luettu 8705 kertaa)

Timo Jyrinki

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 1255
    • Profiili
    • kotisivu
Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto
« : 17.05.06 - klo:15.45 »
Moi. Otin nyt käyttöön koko sivustolla yhtenäisen teeman, Ubuntu 6.06:ta odotellessa. Teema on varsin yhteneväinen mm. Ubuntun englanninkielisen sivuston kanssa. Aion tehdä julkaisua varten esim. viimeisenä viikonloppuna (kun julkaisukandidaatti on julkaistu) uuden asennusoppaan, ja samaten etusivun sisältöä on jo valmiiksi hahmoteltu uusiksi niin että uusi sisältö voidaan myös ottaa käyttöön heti 1. kesäkuuta.

Uusi Ubuntuhan on ensimmäinen julkaisu, jota tuetaan kolmen vuoden ajan työpöydällä ja viisi vuotta palvelimissa. Tämänpä takia tämä on se Ubuntun versio jonka viimeistään voisivat kaikki ottaa käyttöön jos se vain heidän laitteistollaan on mahdollista :)

Eli kaikki vain levittämään tietoa Ubuntusta ja vapaiden ohjelmistojen hyödyistä, etenkin jos sitten Shipit-palvelusta jossain vaiheessa alkaa tulla niitä valmiita CD-levyjä :) Sitä ennen voi toki tutuilleen poltellakin CD:itä omalla kustannuksella.

Yksi hyvä idea Ubuntun levittämiseen voisi olla viedä (painettuja, virallisia) Ubuntu-CD-levyjä paikallisiin kirjastoihin, ei niinkään jaettavaksi (vaatisi jonkin verran vahtimista eli työtä kirjastohenkilökunnalta) vaan lainattavaksi. Ubuntu 6.06 säilyisi hyvänä lainauksen arvoisena CD-levynä useita vuosia, joten kirjastot voisivat hyvinkin ottaa niitä vastaan. Aiheesta lisää mm. sivulla Ubuntu in Libraries.
« Viimeksi muokattu: 17.05.06 - klo:16.01 kirjoittanut TimoJyrinki »

mikkohuo

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 562
  • The Ubuntu Counter Project - user number #3339
    • Profiili
Re: Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto
« Vastaus #1 : 17.05.06 - klo:18.18 »
Tuo kirjastoidea on loistava! Täytyypä heti Dapperin ilmestymisen jälkeen tilata levyjä läjä ja tarjota muutama kirjastoille. Ja muutenkin niitä pitää levittää tutuille ja tuntemattomille!

Tuota Ubuntu tutuksi -wikikirjaakin pitäisi päivittää Dapperille sopivaksi. Kovin isoja muutoksia ei tosin tarvitse tehdä. Tervetuloa talkoisiin!

mikkohuo

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 562
  • The Ubuntu Counter Project - user number #3339
    • Profiili
Re: Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto
« Vastaus #2 : 17.05.06 - klo:18.20 »
Ja vielä sen verran, että mukavasti selkeämpi tuo uusi ulkoasu.

eliasj

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4075
    • Profiili
Re: Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto
« Vastaus #3 : 17.05.06 - klo:20.24 »
Hieno ulkoasu! Ubuntu tutuksi wikikirjaan on vain hävinnyt linkki. Miksiköhän? :)
alias vililikku

Timo Jyrinki

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 1255
    • Profiili
    • kotisivu
Re: Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto
« Vastaus #4 : 17.05.06 - klo:22.31 »
Hieno ulkoasu! Ubuntu tutuksi wikikirjaan on vain hävinnyt linkki. Miksiköhän? :)

No nuo yläreunan linkit ovat nyt vain kaikki tämän sivuston alasivuja eivätkä linkkejä muualle - Ubuntu tutuksi löytyy tuolta "Ohjeita"-sivulta kyllä heti. Asennusopaskaan ei ehkä tarvitsisi omaa linkkiä, tai sitten voisi olla esim. sivut "Asennus" ja "Käyttöohjeita".

mikkohuo

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 562
  • The Ubuntu Counter Project - user number #3339
    • Profiili
Re: Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto
« Vastaus #5 : 20.05.06 - klo:12.40 »
Aion tehdä julkaisua varten esim. viimeisenä viikonloppuna (kun julkaisukandidaatti on julkaistu) uuden asennusoppaan.

Jos saa esittää toivomuksen, niin voisiko tuon Dappein asennusoppaan tehdä uuden live-cd installerin pohjalta? Useimmat kuitenkin tutustuvat ensin Ubuntuun live-cd:llä. Nyt live-cd tarjoaa suoraan asentamismahdollisuuden, joten ohjeistuskin olisi hyvä antaa tälle uudelle asennusohjelmalle.

Owdy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1954
    • Profiili
Re: Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto
« Vastaus #6 : 28.05.06 - klo:12.26 »
Uusi lookki on hieno! Ja kiitos että luovuit pinkistä! ;D

Timo Jyrinki

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 1255
    • Profiili
    • kotisivu
Re: Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto
« Vastaus #7 : 30.05.06 - klo:22.47 »
Jos saa esittää toivomuksen, niin voisiko tuon Dappein asennusoppaan tehdä uuden live-cd installerin pohjalta? Useimmat kuitenkin tutustuvat ensin Ubuntuun live-cd:llä. Nyt live-cd tarjoaa suoraan asentamismahdollisuuden, joten ohjeistuskin olisi hyvä antaa tälle uudelle asennusohjelmalle.

Oho jäi tämä viesti huomaamatta. Toki juuri näin, uusi live-cd, tai siis desktop-cd nykyisin, on todella mukava tapa Ubuntun asentamiseen. On loistavaa että ihmiset voivat yhdeltä ja samalta CD:ltä ensin testata että kaikki toimii, ja sitten tehdä asennuksen graafisella, helpolla ohjelmalla. Tarkkaavaisimmat ovatkin varmaan huomanneet, että uutta sisältöä on Ubuntu Suomen sivuille alkanut tulla...

Timo Jyrinki

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 1255
    • Profiili
    • kotisivu
Re: Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto
« Vastaus #8 : 01.06.06 - klo:17.07 »
Suomenkielistä lehdistötiedotettakin oli siis valmistelu jo hyvissä ajoin, ja nyt se lähti Ubuntu 6.06:n julkaisun myötä maailmalle: http://www.ubuntu-fi.org/Wiki/Tiedote_6.06

Linux on hankala aihe ylittääkseen uutiskynnystä kun varmaan vaatii toimittajalta hieman paneutumista asiaan, mutta tuota on nyt kuitenkin lähetetty useaan paikkaan.

Timo Jyrinki

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 1255
    • Profiili
    • kotisivu
Re: Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto
« Vastaus #9 : 01.07.06 - klo:23.55 »
Ovatkos kaikki olleet äärimmäisen tyytyväisiä Ubuntu Suomi -sivustoon, vai olisiko jollain jotain pieniä parannusvinkkejä? Tein pientä päivitystä nyt taas, kuten oikean yläreunan linkit. Lisäsin myös Ohjeita-sivulle linkkejä suomalaisille Linux-sivustoille, ja tekemäni asennusoppaat ovat nyt tuplalisensoitu GNU Free Documentation -lisenssillä sekä Creative Commons Nimi mainittava - Sama lisenssi 2.5 -lisenssillä.

Owdy

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 1954
    • Profiili
Re: Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto
« Vastaus #10 : 01.07.06 - klo:23.57 »
Yksi pieni parannusehdotus. Linkkirivistö ylhäällä. Jos ollaan keskustelualueella, ei kai silloin tarvitse näkyä linkki keskustelualueelle? :)

Timo Jyrinki

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 1255
    • Profiili
    • kotisivu
Re: Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto
« Vastaus #11 : 02.07.06 - klo:00.06 »
Yksi pieni parannusehdotus. Linkkirivistö ylhäällä. Jos ollaan keskustelualueella, ei kai silloin tarvitse näkyä linkki keskustelualueelle? :)

No, se linkkirivi on nyt tällä hetkellä staattinen riippumatta siitä millä sivulla ollaan. Olisi ihan hyvä jos olisi jokin indikaattori (itse linkin poisto tekstistä) kun ollaan vaikka keskustelualueilla, mutta kun sitä ei saa automaattisesti taas toimimaan tuolla MoinMoin-wikin puolella (jossa linkkirivistö tulee kaikille sivuille samasta staattisesta teema-python-tiedostosta).

mrl586

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 4638
    • Profiili
Re: Ubuntu 6.06 ja Ubuntu Suomi -sivusto
« Vastaus #12 : 02.08.06 - klo:20.43 »
Yksi hyvä idea Ubuntun levittämiseen voisi olla viedä (painettuja, virallisia) Ubuntu-CD-levyjä paikallisiin kirjastoihin, ei niinkään jaettavaksi (vaatisi jonkin verran vahtimista eli työtä kirjastohenkilökunnalta) vaan lainattavaksi. Ubuntu 6.06 säilyisi hyvänä lainauksen arvoisena CD-levynä useita vuosia, joten kirjastot voisivat hyvinkin ottaa niitä vastaan. Aiheesta lisää mm. sivulla Ubuntu in Libraries.
Lähetin muutama minuutti sitten Tampereen kaupunginkirjastolle (K)ubuntu CD-kiekkojen hankintaehdotuksen...